Luontopohjaiset vesienhallinnan ratkaisut – mitä ja miksi?
Toimiva, valuma-aluelähtöinen vesienhallinta on tärkeää, jotta maa- ja metsätalousalueilla on edellytyksiä tuottaa ruokaa ja puuraakaainetta kestävästi. Kestävät vesienhallintaratkaisut perustuvat luontopohjaisiin menetelmiin, jolloin voidaan toimivan vesitalouden lisäksi lisätä luonnon monimuotoisuutta. Niiden avulla voimme paremmin varautua tulviin sekä kuivuuteen ja samalla parantaa vesistöjen tilaa ja torjua luontokatoa.
Maa- ja metsätalousalueilla kestävään vesienhallintaan on useita pienempiä ja laajempia keinoja, joista erityisesti vesirakentamiseen liittyviä esittelemme tässä oppaassa. Esite toimii maanomistajan tukena keskusteluissa maa- ja metsätalousalueiden kuivatushankkeita ja laajemmin vesienhallintaa suunniteltaessa.
Voit tutustua esitteen sisältöön tällä sivulla tai ladata ja tulostaa esitteen PDF-muodossa. Alla voit selata varsinaissuomalaisia toteutuskohteita erilaisista ratkaisuista.
Esite on alun perin julkaistu vuonna 2023 ja sitä on päivitetty viimeksi kesäkuussa 2026.
Luontopohjaiset ratkaisut vesirakentamisessa täydentävät teknistä suunnittelua ottamalla huomioon vesienhallinnan ekologiset ja maisemavaikutukset. Luontopohjaista vesirakentamista voidaan toteuttaa erilaisissa vesiympäristöissä ja valuma-alueella sekä uudis- että kunnostushankkeissa. Luontopohjaisista ratkaisuista saadaan pitkällä aikavälillä kustannushyötyjä, kun kunnossapitotarve vähenee. Vesienhallinnan lisäksi luontopohjaisissa ratkaisuissa kiinnitetään huomioita kokonaiskestävyyteen kunnostamalla elinympäristöjä.
Valuma-alueella tarkoitetaan yleensä maastonmuotojen mukaan rajautuvaa kokonaisuutta, jolta puro tai joki saa kaiken sateen kautta tulevan vetensä, joka ei ole haihtunut alueelta. Valuma-alueelta vesistöihin virtaava vesi kytkee toisiinsa metsät, pellot ja rakennetut alueet. Metsät sijaitsevat yleensä valuma-alueiden latvavesillä, minkä vuoksi vesienhallinta metsätalousalueilla on tärkeää. Kun vettä viivytetään ja virtaamaa tasoitetaan valuma-alueen yläpäässä, ongelmat vähenevät alempana, esimerkiksi pelloilla ja rakennetulla alueella.
Tutustu myös valuma-aluesuunnittelun teemasivustoon | Vesi.fi
Lataa tästä
Luontopohjaisten vesienhallintaratkaisujen esittely
Kosteikko
Kosteikko on osittain avovesipintainen, patoamalla tai kaivamalla rakennettu allas, joka varastoi vettä ja tasaa virtaamia. Tulva-aikaan vesi viipyy kosteikolla sen sijaan, että se laskisi suoraan ojia pitkin vauhdikkaasti alavirtaan. Kosteikot myös poistavat vedestä ylimääräisiä ravinteita ja kiintoainetta. Hyvin suunniteltu kosteikko palvelee yleensä useita tarkoituksia: vesiensuojelun ja virtauksen hallinnan lisäksi kosteikko tarjoaa myös suotuisan elinympäristön monille eliölajeille, mikä tukee luonnon monimuotoisuutta. Hyvä paikka kosteikolle on luontaisestikin kostea sijainti, kuten jatkuvasti tulviva peltoalue tai vettyvä notko metsätalousmaalla.
Vehmaan Vihtjärvelle rakennettiin kosteikko, jonka hyödyt näkyivät heti
Kaksitasouoma
Kaksitasouomat ovat kätevä keino vähentää tulvahaittoja ja uomien perkaustarvetta – samalla ne pidättävät ravinteita ja kiintoainetta.
Kaksitasouoman rakenteessa on syvempi, jatkuvasti veden peitossa oleva alivesiuoma ja korkeammalla oleva, kasvillisuuden peittämä tulvatasanne, jolle vesi nousee tulva-aikana. Alivesiuoma vähentää uomaeroosiota ja pysyy perinteisesti kaivettuja uomia paremmin auki. Runsaampi tulvatilavuus vähentää pelloilta vesistöön päätyvää ravinne- ja kiinto-ainekuormitusta. Myös osa vesistöjä kuormittavista aineista jää tulvatasanteille.
Kaksitasouomat sopivat hyvin mataliin ja tulviviin uomiin. Sopivan rantakasvillisuuden avulla voidaan lisätä kaksitasouomien monimuotoisuutta
Uoman luonnonmukaistaminen
Uoman luonnonmukaistamisessa suorat ojauomat joko muutetaan mutkitteleviksi, jotta ne noudattaisivat luonnollista veden kulkua tai palautetaan kulkemaan vanhassa uomassaan. Mutkat, syvänteet, kapeammat ja leveämmät kohdat uomassa hidastavat veden virtausta ja helpottavat vesienhallintaa.
Luonnonmukaistamisella luodaan samalla tärkeitä elinympäristöjä vesieliöille palauttamalla esimerkiksi virtavesiin luonnollista syvyyden ja leveyden vaihtelua sekä virta- ja suvantopaikkojen vuorottelua.
Uoman luonnonmukaistamiselle soveltuvia paikkoja löytyy usein vanhoja karttoja ja ilmakuvia selailemalla – vanhat mutkat saattavat tosin
erottua uusissakin ilmakuvissa. Luonnonmukaistamisen yhteydessä kaksitasouomarakenteella voidaan lisätä uuden uoman toimivuutta ja maiseman luonnollisuutta.
Uomaeroosion vähentäminen
Jos uoman mutkittelua ei voida palauttaa, voidaan uomaa luonnonmukaistaa menetelmillä, jotka vähentävät eroosiota, ja samalla tehdä elinympäristökunnostuksia. Voimakkaasti virtaava vesi kuluttaa uomia kaivertaen ne syviksi ja jyrkkäreunaisiksi. Myös kuivuus aiheuttaa ongelmia erityisesti savimailla, jos uomat pääsevät kuivumaan kokonaan.
Luonnonmukaiset koskirakenteet auttavat hidastamaan ja viivyttämään virtausta erityisesti syvissä uomissa, jolloin veden kuluttava voima vähenee. Jo romahtaneille tai erittäin jyrkille penkoille voidaan tehdä kivimateriaalista eroosiosuojaukset. Metsätalousmailla vesiensuojelurakenteita, kuten pohjakynnyksiä tai metsäojan perkauskatkoja, voidaan rakentaa alueille, joilla uoman virtausnopeus on suurinta.
Tarpeettomien kunnostusojitusten välttäminen
Ojitusten välttäminen on tärkeää, sillä metsäojitusten aiheuttama ravinnekuormitusvaikutus näkyy vesistössä vielä useiden vuosikymmenten jälkeen. Jokaista ojituksen tarvetta tulisi arvioida kokonaisvaltaisesti maastomittausten ja paikkatietoaineistojen perusteella.
Jos ojitukseen päädytään, tulisi toimenpiteisiin yhdistää mahdollisimman kattavasti erilaisia vesiensuojeluratkaisuja, sillä ojituksista aiheutuu aina ravinne- ja kiintoainekuormitusta. Lisäksi on tarpeen selvittää sopiva kunnostusojitussyvyys – liian syvälle ulottuva ojitus lisää kuormitusta vesistöön entisestään ja aiheuttaa lisäksi kuivuushaittoja.
Metsän jatkuva kasvatus
Jatkuva kasvatus on metsän hoitoa ilman laajoja avohakkuita. Metsä pidetään jatkuvasti puustoisena ja eri-ikäisrakenteisena. Jatkuvan kasvatuksen avulla on mahdollista vähentää metsätalouden vesistökuormitusta ja tukea metsien monimuotoisuutta. Samalla ojitustarve vähenee, sillä puusto itsessään haihduttaa vettä. Jatkuvalla kasvatuksella kuormitusta voidaan hillitä kaikenlaisissa metsissä, myös kangasmailla, sillä avohakkuut aiheuttavat aina vesistökuormitusta.
Pintavalutuskentät ja kaivukatko
Metsätalouden vesiensuojelumenetelmistä pintavalutuskentät ja kaivukatkot ovat tehokkaita vesienhallintarakenteita. Pintavalutuksessa vesi ohjataan kulkemaan riittävän laajalle, ojittamattomalle alueelle. Pintavalutuskentät hidastavat veden virtausta ja pidättävät tehokkaasti kiintoainetta.
Pintavalutuskenttiä voidaan perustaa myös kosteikkojen yhteyteen aina silloin, kun ympäröivien alueiden kuivatustilanne ei siitä kärsi. Ojien kaivukatkot toimivat pintavalutuskenttien tapaan, mutta pienoiskoossa.
Soiden ennallistaminen
Suot ovat luonnollisia vesienhallintakohteita, jotka varastoivat vettä ja tasaavat virtaamia. Ojitusten myötä suoalueiden vedenpidätyskyky heikentyy huomattavasti. Lisäksi metsätaloutta varten ojitetut suoalueet kuormittavat vesistöjä ravinteilla, kiintoaineella ja orgaanisella hiilellä.
Kohdekohtaisesti tulisi pohtia, olisiko soita mahdollista ennallistaa esimerkiksi alueilla, joilla metsä kasvaa ojituksista huolimatta heikosti. Huonotuottoisen metsän sijaan maanomistaja voisi edistää alueen vesienhallintaa ja lisätä monimuotoisuutta.
Suojakaistat ja -vyöhykkeet
Pelloilla ja metsissä kaikkien vesialueiden reunoille jätettävillä suojakaistoilla ja -vyöhykkeillä on tärkeä merkitys maaperän eroosion ehkäisyssä, vesistökuormituksen vähentämisessä ja luontokadon torjunnassa. Pelloilla suojakaistat ja -vyöhykkeet ovat kasvillisuuden peittämiä ja metsissä puustoisia alueita, joilla maata ei muokata.
Jyrkillä rinteillä tai tulvaherkillä alueilla riittävän leveät suojakaistat ja muokkaamattomuus ovat erityisen tärkeitä. Suunnitteluun on saatavilla erilaisia avoimia karttaaineistoja. Jokien, purojen, norojen, lähteiden ja muiden pienvesien rantavyöhykkeet ja -metsät olisi tärkeä jättää kokonaan maankäytön ulkopuolelle.
Yhdistelmäkohteet ja yhteistyö uoman muiden maanomistajien kesken
Uoman luonnonmukaistamisessa suorat ojauomat joko muutetaan mutkitteleviksi, jotta ne noudattaisivat luonnollista veden kulkua tai palautetaan kulkemaan vanhassa uomassaan. Mutkat, syvänteet, kapeammat ja leveämmät kohdat uomassa hidastavat veden virtausta ja helpottavat vesienhallintaa.
Luonnonmukaistamisella luodaan samalla tärkeitä elinympäristöjä vesieliöille palauttamalla esimerkiksi virtavesiin luonnollista syvyyden ja leveyden vaihtelua sekä virta- ja suvantopaikkojen vuorottelua.
Uoman luonnonmukaistamiselle soveltuvia paikkoja löytyy usein vanhoja karttoja ja ilmakuvia selailemalla – vanhat mutkat saattavat tosin
erottua uusissakin ilmakuvissa. Luonnonmukaistamisen yhteydessä kaksitasouomarakenteella voidaan lisätä uuden uoman toimivuutta ja maiseman luonnollisuutta.
Maisematason ratkaisut vesienhallinnassa
Monet vesienhallinnan haasteet, kuten tulvat ja veden riittämättömyys, johtuvat siitä, ettei veden luontaista virtausta ja valuma-alueen kokonaisuutta ole tarkasteltu riittävästi. Vesienhallintaa on pitkään toteutettu teknislähtöisesti, jolloin veden luonnolliset kulkureitit ja maisematason prosessit ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Tämän seurauksena vesi poistuu alueelta aiempaa nopeammin. Vaikka se on osin tarkoituksenmukaista, se lisää myös tulvahuippuja, eroosiota ja ravinnekuormitusta. Toimenpiteitä ei myöskään ole aina suunniteltu monitavoitteisesti: vettä viivyttävä ratkaisu ei esimerkiksi välttämättä vähennä ravinnekuormitusta tai lisää luonnon monimuotoisuutta.
Viime vuosina valuma-alueiden suunnittelussa on siirrytty monitavoitteiseen lähestymistapaan, jossa kunnostustoimia tarkastellaan koko valuma-alueen mittakaavassa. Siksi vesienpidätyskyvyn palauttaminen ja lisääminen on keskeistä nykyaikaisessa vesienhallinnassa.
Maisematason suunnittelu – kytkeytyvä kokonaisuus
Maisematason tarkastelu tarkoittaa esimerkiksi:
- valuma-alueen kytkeytyvien osien tunnistamista maankäyttö, luontokohteet, vesistöt.
- kriittisten kohtien paikantamista, kuten eroosioherkät pellot tai nopeasti vettä johtavat ojastot
- toimenpiteiden ketjuttamista siten, että vesi hidastuu vaiheittain matkallaan
- kytkeytyvyyden hyödyntämistä: oikein sijoitetut toimenpiteet tukevat toisiaan ja tehostavat koko valuma-alueen vesienhallintaa
- maankäytön yhteensovittamista, jotta vesienhallinta tukee samanaikaisesti luonnon monimuotoisuutta, maa- ja metsätaloutta, rakennetun ympäristön kuivatusta sekä virkistyskäyttöä
Monitavoitteisuus osana valuma-aluesuunnittelua
Luonnon monimuotoisuuden huomiointi on olennainen osa maisematason vesienhallintaa ja samalla ne vahvistavat ilmastonmuutokseen haitallisiin riskeihin sopeutumista. Hyvin suunnitellut ratkaisut voivat samanaikaisesti:
- parantaa elinympäristöjen laatua
- lisätä lajiston monimuotoisuutta
- vahvistaa ekosysteemien toimintakykyä
Esimerkiksi kosteikot, tulvatasanteet ja suojavyöhykkeet tarjoavat elinympäristöjä monille lajeille samalla, kun ne sitovat ravinteita ja hidastavat virtaamia.
Myös pienet ja paikalliset toimenpiteet voivat olla merkittäviä. Yksittäinenkin rakenne voi lisätä veden pidättymistä ja luoda uusia elinympäristöjä, ja useiden pienten ratkaisujen yhteisvaikutus voi olla huomattava koko valuma-alueen mittakaavassa.
