Teksti: Anni Himberg
Maanomistaja Sami Manner ja Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Kari Puttaa tarkastelevat Vihtjärven vanhaa rantaviivaa. 1900-luvun alussa rantaviiva sijaitsi 100 metriä korkeammalla kuin nykyään. Syynä vedenpinnan laskuun oli ruuantuotanto.
”Vehmaalla ei ole yhtään järveä, jonka vedenpintaa ei olisi tuolloin laskettu. Ennen puolen metrin pinnan laskua Vihtjärvi oli 110 hehtaarin kokoinen, nyt se on 67 hehtaaria. Ruuasta oli tuolloin pulaa ja veden pintaa laskemalla saatiin enemmän peltoa. Veikkaan, että noin kymmenkunta järveä on Vehmaalta tällä menetelmällä kokonaan kuivattu”, Puttaa sanoo.
Vihtjärven rannassa asustava Manner muistaa lapsuudesta järven kirkkaan ja juomakelpoisen veden. Sitten tehtiin virheitä, jotka näkyivät muun muassa 90-luvulla runsaina leväongelmina. ”Emme me etsi syyllisiä, vaan koetamme etsiä parannusta. On myös hyvä muistaa, että Vihtjärveä ei auta kukaan muu kuin vihtjärveläiset. Sen vuoksi on tärkeää, että paikkakuntalaiset ovat kiinnostuneita ympäristössään tapahtuvista muutoksista. Uskon, että niiden muutosten näkeminen on hyvä motiivi tehdä jotain asioiden hyväksi”, Manner summaa.
Satojen vuosien virheitä korjataan nyt
Vuonna 2017 Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistys sekä muutamat aktiivit tarttuivat toimeen.
”Yhdistyksen sihteeri Tuuli Johansson teki ensin paperityön. Ilman Tuulin ammattitaitoa hankehakemusten parissa olisimme heittäneet pyyhkeen kehään. Emme ymmärrä, miksi hankebyrokratia on niin hidasta, kankeaa ja kapulakielistä. Siksi tämänkin hankkeen osalta oli tärkeää, että joku osasi esittää hakemuksissa juuri oikeat sanat”, Puttaa kiittelee.
Manner antoi puolen hehtaarin maa-alueen ja rahoittajana toimi Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistys sekä Vihtjärven hoitoyhdistys talkootyön osuuden ollessa 60 prosenttia. Projekti kuitenkin viivästyi märkien talvien vuoksi ja viimeisenä vuonna, kun kaivuutyöt olivat pakko aloittaa, ongelma oli edelleen märkyys ja sinisavi. ”Olimme akseleita myöden kiinni savessa. Ongelmia aiheutti myös erittäin vesipitoinen plinisavi, joka takertui kaivuriin kauhaan kiinni. Silti kaivuutyöt etenivät nopeasti”, Manner ja Puttaa muistelevat.
Kosteikkoon yhdistettiin koillisesta laskeva valtaoja, joka kerää valumavesiä isolta alueelta. Alueeseen kaivettiin mutkitteleva oja, jotta vesi viipyisi siellä mahdollisimman pitkään ja ravinteet jäisivät kosteikkoon, eivätkä laskisi järveen. Kosteikon loppuosaan rakennettiin pato, josta vesi laskee pikkuhiljaa yli.
Kosteikon valmistuttua tulokset näkyivät nopeasti. Kosteikkoon on kasvanut kasvillisuutta, jotka käyttävät ravinteita, sitten tulivat sorsat ja viime kesänä palasivat pitkän tauon jälkeen harmaa- ja jalohaikarat sekä kaulushaikara ja ruskosuohaukka.
”Taloudellisesti tämä ei ollut järkevää: työtä oli paljon, omaa rahaa ja tunteja kului paljon ja talkoolaisia oli vaikea saada, mutta silti paras kiitos on ollut luonnon monimuotoisuuden lisääntyminen. Etenkin lintujen osalta täällä oli aika köyhää, mutta yllättävän nopeasti eläimet palasivat. Olemme ainakin yrittäneet tehdä jotain ja saaneet tuloksia”, Manner sanoo.
Vaikka kosteikolla on nähty sieltä aikoinaan kadonnutta lajistoa ja iloittu luonnon monimuotoisuudesta, muutokset eivät luonnossa tapahdu sormia napsauttamalla.
”Kun ihminen on tehnyt satojen vuosien aikana virheitä, ei niitä korjata hetkessä. Nyt korjataan menneiden sukupolvien virheitä ja meidän korjauksemme näkyvät toivon mukaan tuleville sukupolville. Jos jokainen tekee edes hiukan ympäristön eteen, muodostuu siitä isompi kokonaisuus. Kaikki pienet teot auttavat yhdessä, mutta se on hidasta”, Manner ja Puttaa kiteyttävät urakkaa.
Töitä piisaa edelleen rehevöitymisen estämiseksi
Umpeen kasvamisen estämiseksi veden pinta ei saisi laskea. ”Tutkimuksissa on todettu, että puolentoista metrin syvyys on aika kriittinen kasvustolle. Vihtjärvi on keskeltä kuusi metriä syvä, mutta 25 prosenttia on alle puolentoista metrin. Mitä enemmän kasvit saavat valoa, sitä paremmin ne kasvavat. Niittäminen on yksi toimenpide ja toinen olisi kalakantaa muuttamalla eli lisäämällä petokaloja”, Puttaa opastaa.
Ongelmana on yhä lämpenevä ilmasto, joka lämmittää järven ennätyslukemiin ja antaa kasvuvoimaa runsaasti tilaa valtaavalle tähkä-ärviälle. Mantereen lapsuudessa 20 asteinen järvivesi oli paljon, kun nykykesät ovat nostaneet lämpötilan 29 asteeseen. ”Pieniä positiivisia signaaleja on silti tullut, sellaista mitä on puuttunut ja nyt palautunut. Kuten esimerkiksi simpukat ja lumpeet”, Manner sanoo.
Millaisena miehet näkevät Vihtjärven tilanteen 30 vuoden kuluttua? Se on vaikea kysymys, sillä siihen vaikuttavat monet ilmastokriisin tuomat asiat, joita emme välttämättä osaa edes kuvitella. Silti kaksikko näkee tilanteen positiivisena: ”Totta kai se on paremmassa kunnossa, sillä maanmuokkaus on vuosien saatossa kehittynyt ja fosforin ja typen määrä tulee koko ajan alaspäin. Sitä emme tiedä miten paljon järvi on kasvanut umpeen, mutta veden laatu on toivon mukaan parantunut. Ihmisten tietotaso paranee koko ajan ja paikallisten toiveissa on varmasti säilyttää järvi.”
