GreenSAM -hanke edisti siirtymistä ympäristöystävällisiin liikkumismuotoihin ikääntyvän väestön liikkumiseen liittyvät erityistarpeet huomioiden. Hankkeessa keskityttiin senioreiden osallisuuden lisäämiseen uusien liikenneratkaisujen kehittämisessä, suunnittelussa ja päätöksenteossa. Varsinais-Suomessa yli 65-vuotiaita on lähes neljännes ja ikääntyvä väestö on aktiivista, joten on yhä tärkeämpää kehittää kestäviä liikkumisen palveluja ikäystävällisyys ja houkuttelevuus huomioiden. Tämä tapahtuu parhaiten suunnittelemalla niitä yhdessä ikäihmisten kanssa.
Valonia teki hankkeessa yhteistyötä Turun seudun joukkoliikenne Fölin kanssa kehittäen ja pilotoiden joukkoliikenteen mentorointi- ja vertaistukimallia. Hankkeen aikana eri kohdekaupungeissa pilotoitiin, kokeiltiin ja vakiinnutettiin erilaisia ikäihmisten kestävää liikkumista edistäviä ja osallisuutta lisääviä keinoja. Toimivimmat menetelmät ja opit sekä ikäystävällisen liikkumisen taustatieto koottiin hyödynnettäväksi materiaaliksi kaikille liikkumisen kehittämisen ja suunnittelun parissa toimiville, päätöksentekijöille sekä kaupunki- ja liikennesuunnittelijoille.
Hankkeessa olivat mukana seuraavat kaupunki- ja kuntatoimijat sekä tutkimusorganisaatiot: Valonia / Varsinais-Suomen liitto, Turun ammattikorkeakoulu, Free and Hanseatic City of Hamburg (päätoteuttaja), City of Aarhus, Tartu City Government, City of Riga, Municipality of Gdansk ja Institute of Baltic Studies (Tartu).
Rahoitus
Interreg Baltic Sea Region (BSR) sekä Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)