Vuoden 2018 lopulla julkaistiin osana CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta -hanketta Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueelle Valtakunnallista jätesuunnitelmaa toteuttava toimenpideohjelma ”Kierrätyksestä kiertotalouteen – tiekartta valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseen Lounais-Suomessa”.
Sisältö
Toimenpideohjelma sisältää konkreettisia toimenpiteitä valtakunnallisen jätesuunnitelman toteuttamiseksi Lounais-Suomen alueella, ja sen keskeisin lähtökohta on edistää kiertotaloutta jätehierarkian mukaisesti. Toimenpideohjelma toimii ohjenuorana työlle, jota alueella on seuraavina vuosina tehtävä, jotta valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteet toteutuvat.
Ohjelman lähtökohtana ovat valtakunnallisesti määritellyt tavoitteet. Valtakunnallisten tavoitteiden pohjalta on laajalla sidosryhmätyöllä koottu näkemys Lounais-Suomen kannalta oleellisimmista tavoitteista ja keskeisimmistä toimenpiteistä sekä niiden toteuttamistavoista. Näiden lisäksi toimenpideohjelmassa nostetaan esille Lounais-Suomen toimijoiden näkökulmasta ne kansallisen tason valtakunnallisen jätehuoltosuunnitelman toimenpiteet, jotka keskeisesti tukevat julkaistun ohjelman toteuttamistyötä.
Alueellista tiekarttaa valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi Lounais-Suomessa on päivitetty vuoden 2021 aikana kuvaamaan sitä kehitystä, jota tiekartan teemoissa on kuluneina muutamana vuotena tapahtunut. Päivitys pohjaa sidosryhmäkeskusteluihin sekä sidosryhmille lähetettyyn kyselyyn seurantakauden aikana toteutuneista ja edistyneistä toimenpiteistä.
Tiekartan teemoiksi nostettiin alkuperäisessä laadintaprosessissa rakentaminen, biohajoavat jätteet ja ravinnekierto sekä yhdyskuntajätteet. Tavoitteena on kiertotalouden edistäminen jätehierarkian mukaisesti näissä teemoissa. Päivityksessä jokaisen teemakohtaisen toimenpidedian perään on lisätty kaksi diaa, joista toiseen on tehty nostoja seurantakauden aikana toteutuneista asioista ja toiseen nostettu ehdotuksia erityisiksi keskittymisen kohteiksi tuleville vuosille. Nämä nostot ja keskittymisehdotukset ovat nousseet esiin sidosryhmäkeskustelujen ja -kyselyn pohjalta.
Lataa tästä
Kierrätyksestä kiertotalouteen. Tiekartta valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseen Lounais-Suomessa. (pdf) Päivitetty 11.11.2021.
Lisätiedot
Circwaste-hanke saa EU:lta rahoitusta, jolla hankkeen materiaalit on tuotettu. Materiaaleissa esitetty sisältö edustaa kuitenkin ainoastaan hankkeen omia näkemyksiä, joista EU:n komissio ei ole vastuussa.

Riikka Leskinen
toimialapäällikkö
riikka.leskinen@valonia.fi
044 907 5995

Anni Lahtela
kehittämisasiantuntija
Vapaalla 1.7.2022 alkaen