Valuma-aluetason vesienhallinnalla kuivuusriskien hallintaa

1.11.2022–31.10.2024

Valuma-aluetason vesienhallinnalla kuivuusriskien hallintaa -pilottihankkeen tavoitteena oli tuottaa monistettava esimerkki siitä, miten toteutetaan vesienhallinnan, ja etenkin valumavesien pidättämisen ja viivyttämisen avulla valuma-alueella kuivuusriskejä vähentäviä toimia. Kuivuusriskeissä tarkasteltiin erityisesti riskejä maataloustuotannolle ja huomioitiin myös se, ettei ympäristön tila heikkene.

Pilottihanke toteutettiin Aurajoen valuma-alueella Paattistenjoella Maarian altaan yläpuolisella alueella pääosin Turussa. Pilottialue kuuluu Saaristomeren valuma-alueeseen. Paikkatietomenetelmien avulla ja yhdessä maanomistajien kanssa alueelle ehdotettiin ja suunniteltiin konkreettisia vesienhallinnan toimenpiteitä, joilla tasataan virtaamahuippuja ja taataan viljelijöille mahdollisuus kasteluun kesän kuivimpina aikoina, kuitenkin huomioiden kasteluvesistön ekologinen tila. Maanomistajat osallistuivat kohteiden suunnitteluun erilaisissa tilaisuuksissa, kyselyiden kautta sekä maastotapaamisissa omilla kiinteistöillään. Ehdotetut toimenpiteet ylläpitävät myös luonnon monimuotoisuutta. Hankkeen aikana toteutettiin neljä tällaista vesienhallinnan ratkaisua. Lisäksi aineiston avulla muiden kohteiden suunnittelua voidaan jatkaa tulevissa hankkeissa. Lisäksi Turun ammattikorkeakoulu laati kirjallisuuskatsauksen maatalouden kastelumenetelmistä.

Hankkeen tavoitteena oli selvittää käytännöt sille, miten valumavesien pidätystä kannattaa yhdistää kastelutarpeeseen ja miten yksittäisiä pienempiä toimia voidaan toteuttaa ilman yhteistä koordinointia niin, että se palvelee koko valuma-alueen etua. Hankkeen johtopäätöksinä on kuitenkin todettava, että valuma-aluesuunnittelussa ei olla vielä siinä tilanteessa, että toimenpiteitä voitaisiin tehdä ilman yhteistä koordinointia. Toimenpiteiden toteutuksessa on osattava yhdistää niin vesitaloudelliset kuin ekologiset näkökulmat ja siksi on tärkeää että valuma-aluetoimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa on laaja joukko asiantuntijoita yhdessä maanomistajien kanssa varmistamassa, että toimenpiteet ovat tarkoituksenmukaisia, vaikuttavia eivätkä heikennä ympäristön tilaa.

Hankkeen toteutti Valonia/Varsinais-Suomen liitto yhteistyösopimuksella Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Hanke oli yksi neljästä ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelman (2019-2023) rahoittamaa maa- ja metsätalouden vesienhallinnan valuma-aluepilottia (valtioneuvosto.fi). ELY-keskusten koordinoimilla piloteilla oli erilaisia kehittämistehtäviä, ja ne tuottivat tietoa ja kokemuksia sekä toteuttivat luonnonmukaisia vesienhallinnan toimia. Pilottityössä olivat mukana myös maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen ympäristökeskus.

Rahoitus

Hanketta rahoitti Varsinais-Suomen ELY-keskus ja se oli osa ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmanerillismäärärahoitettuja hankkeita. Toteutuneet kustannukset olivat 240 000 euroa.

Hankkeen uutiset

Hankkeen materiaalit

Hankkeen tapahtumat

Tällä hetkellä tälle hankkeelle ei ole tapahtumia

Hankkeen parissa työskentelevät asiantuntijat

Omar Badawieh

paikkatietoasiantuntija
040 680 4467
omar.badawieh@valonia.fi

Jarkko Leka

vesi- ja luontoasiantuntija
040 197 2265
jarkko.leka@valonia.fi

Silja Ngobese

projektiasiantuntija
040 184 7083
silja.ngobese@valonia.fi

Katariina Yli-Heikkilä

ympäristöasiantuntija
040 552 2369
katariina.yli-heikkila@valonia.fi