Pitkän linjan valonialaisena koen, että asiat, joiden parissa olen tehnyt työtäni ovat edelleen ajankohtaisia. En toimi yksin vaan minulla on ympärilläni mahtavia yhteistyökumppaneita kunnista, yrityksistä, järjestöistä ja kuntalaisista. Hienoa on myös se, että voin viedä maakunnan kuulumisia kansallisen tason toimijoille.
Liisa Harjulan tehtäviin Valoniassa kuuluvat energia- ja ilmastonmuutoshankkeet sekä maakunnallinen energianeuvonta. Olennainen osa työtä on yhteydenpito kuntiin ja niiden auttaminen erilaisessa ohjelmatyössä, esimerkiksi Kuntien energiatehokkuussopimus (KETS) tai ilmasto-ohjelmat/ HINKU.
Parhaillaan työstetään maakunnallista hiilineutraaliuden tiekarttaa ja Liisa Harjula on yksi sitä valmistelevan ryhmän jäsenistä.

Viimeisimmät hankkeet ja projektit
Viimeisimmät uutiset ja materiaalit
Muita poimintoja
19.4.2022 Blogi Sähkönsäästökampanjasta pientalon pitkäjänteiseen kunnossapitoon
11.5.2021 Blogi Taloyhtiöt painivat korjauspaineen ja hajallaan olevan tiedon ristipaineessa – apua energiatarkastuksesta ja taloyhtiöfoorumeista
26.3.2019 Blogi Roskien poltto pilaa tulisijojen maineen hyvänä lämmitysmuotona