Valonian ja Turun ammattikorkeakoulun asiantuntijat tapasivat kuntien edustajia Sauvossa, Salossa, Maskussa ja Naantalissa. Loppuvuodesta 2025 järjestetyt tapaamiset käsittelivät pyörämatkailun ja pyöräilyn edellytysten kehittämistä. Niissä esiteltiin kevään, kesän ja syksyn aikana tehtyjen reittitarkastusmatkojen perusteella tehtyjä suosituksia.
Reittitarkastuksia tekivät hanketyöntekijät, vapaaehtoiset reittikartoittajat sekä Rullaavaa Reissu -viestintäkampanjaan valitut pyörämatkailulähettiläät. Kaikkiaan hankkeessa tarkastettiin Varsinais-Suomessa noin 2500 kilometriä olemassa olevia ja potentiaalisia pyöräreittejä. Huomiota kiinnitettiin infrastruktuuriin, opastukseen, liikennemääriin, reittien varrella oleviin palveluihin sekä viestintään. Tapaamisissa keskusteltiin muun muassa kuntien olemassa olevien reittien kehittämismahdollisuuksista. Tunnelma kaikissa tapaamisissa oli inspiroiva – tästä on ilo lähteä kehittämään reittejä pyöräilykesäksi 2026 ja tulevaisuuteen!
Viestinnällä ketterästi eteenpäin
Reittitarkastuksissa ja keskusteluissa nousi esiin, että monista nykyisistä pyöräreiteistä olisi mahdollista tehdä matkailullisesti kiinnostavia pienillä panostuksilla. Reitit esimerkiksi olisi helpompi löytää, jos tiedot olisivat digitaalisilla alustoilla saatavilla. . Ajantasaisten ja kattavien reittikuvausten avulla reittiä voidaan markkinoida sopiville kohderyhmille, jolloin pyörämatkan suunnittelu ja toteutus helpottuu.
Kuntien kanssa keskuteltiin myös tulevista infrahankkeista, joilla on vaikutusta pyöräilyn olosuhteisiin. Esimerkiksi reittien jatkuvuuden parantaminen, pientareiden leventäminen, levähdyspaikkojen kehittäminen sekä palveluiden kytkeminen osaksi reittejä voisi lisätä reittien houkuttelevuutta sekä paikallisille että matkailijoille.
Kuntatapaamisissa on korostunut myös viestinnän keskeinen rooli pyörämatkailureittien löydettävyydessä, saavutettavuudessa ja vetovoimaisuudessa. Yhteistyö kuntien, hankkeiden ja alueellisten toimijoiden välillä nähtiin tärkeänä keinona vahvistaa yhtenäistä ja selkeää viestintää.
Kohti pyöräilykautta 2026 – palvelut ja reitit kartoille
Tapaamiset ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että pyörämatkailun kehittäminen tarjoaa kunnille kustannustehokkaan mahdollisuuden tukea kestävää liikkumista, matkailua ja elinvoimaa. Kehittäminen jatkuu hankkeen ja kuntien toimesta. Vuoden 2026 aikana kehitetään palveluehdotuskortteja inspiroimaan pyörämatkailijoille suunnattuja palveluita, keskitytään digitaalisen näkyvyyden edistämiseen asiantuntijoiden johdolla ja tuetaan kuntia valikoiduissa toimenpiteissä. Lisäksi tapahtumat jatkuvat mm. digipalveluiden, rahoituksen ja verkostoitumisen teemoilla.