Julkisiin hankintoihin käytetään Suomessa vuosittain noin 35 miljardia euroa, mikä on keskimäärin 16 % bruttokansantuotteesta. Hankinnoilla vaikutetaan merkittävästi esimerkiksi aluetalouteen ja ilmastopäästöjen kehitykseen pitkällä aikavälillä. Osaavilla hankinnoilla voidaan edistää uudenlaisten, kestävien ratkaisujen syntymistä.
Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO tuki ja auttoi julkisia hankkijoita kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen kehittämisessä. Toiminta oli Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamaa.
Paikalliset muutosagentit auttoivat hankintayksiköitä konkreettisissa kysymyksissä
Osaamiskeskuksen paikallisena yhteyspisteenä toimivat KEINO-muutosagentit, jotka toivat KEINOn toimintaa ja tukea lähemmäksi alueen hankintayksiköitä. Varsinais-Suomen muutosagenttina vuosina 2019-2024 toimi Valonian Riikka Leskinen. Alueellinen KEINO-muutosagentti auttoi hankintayksiköitä konkreettisissa kysymyksissä, tieto- tai koulutustarpeissa sekä verkostoitumisessa. Tavoitteena oli myös vahvistaa hankintojen roolia strategisena työkaluna. Varsinais-Suomessa järjestettiin vuosien varrella koulutusta, infotilaisuuksia, yhteisiä markkinavuoropuheluita sekä verkoston tapaamisia ja yhteistyötä. Lisäksi muutosagentti auttoi hankintayksiköitä hankintojen kehittämisessä sekä konkreettisissa kilpailutukseen liittyvissä kysymyksissä.
Keinon toiminta päättyi keväällä 2024. Toiminnan keskeisimmät opit ja helmet on koottu yhteen opit ja suositukset -julkaisuun. Alueellisen verkoston koolle kutsumista kuitenkin edelleen jatketaan ja hankintoihin liittyvissä kysymyksissä voi olla edelleen yhteydessä Riikka Leskiseen.
Rahoitus
Toiminta oli osa KEINO-osaamiskeskuksen toimintaa, jota rahoittaa työ- ja elinkeinoministeriö