Tältä sivulta löydät ohjeet ja materiaalit fiksumpien treenimatkojen kehittämiseen kunnassasi tai urheiluseurassasi. Ohjeet, materiaalit ja kokemukset on luotu osana Valonian, Naantalin kaupungin ja Raision kaupungin vuosina 2025–2026 toteuttamaa harrastusmatkahanketta.
Kestävien kulkutapojen edistäminen on tärkeää sekä terveydelle että ympäristölle
Vain noin kolmasosa 7–20‑vuotiaista lapsista ja nuorista yltää päivittäisiin liikkumissuosituksiin. Liikkuminen vähenee selvästi iän myötä, ja erityisesti yläkoulu- ja lukioikäisillä aktiivisuus putoaa jyrkästi. Samalla nuoret viettävät suuren osan valveillaoloajastaan paikallaan, pääosin istuen.
Treenimatkat tarjoavat helpon ja luontevan keinon lisätä liikuntaa arjessa. Nuorten päivittäisen aktiivisuuden kannalta olennaista on ohjatun harrastuksen ulkopuolisen liikkumisen riittävä määrä. Olympiakomitea korostaa, että arkiaktiivisuuden lisääminen on yksi vaikuttavimmista ja kustannustehokkaimmista tavoista vahvistaa väestön toimintakykyä ja ehkäistä liikkumattomuuden seurauksia.
Liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain yli 3 miljardin euron kustannukset muun muassa terveyspalveluiden käytön, sairauspoissaolojen ja ennenaikaisten työkyvyttömyyseläkkeiden kautta. Liikkumattomuuden ehkäiseminen olisi siis huomattava säästöpotentiaali niin kunnille kuin koko yhteiskunnalle.
Myös ilmaston näkökulmasta treenimatkoilla on suuri merkitys. Tieliikenteen päästöt muodostavat Suomessa jo noin kolmanneksen kasvihuonekaasupäästöistä, ja SYKEn mukaan tieliikenne oli ainoa sektori, jonka päästöt kasvoivat vuodesta 2023 vuoteen 2024. Päästöjen kasvu johtui muun muassa liikennepolttoaineiden bio-osuuden laskusta.
Kun treenimatkoja taitetaan omin voimin tai kimppakyydein, liikkuminen ei ainoastaan tue terveyttä vaan myös vähentää paikallista liikennettä ja parantaa harrastuspaikkojen turvallisuutta. Pienillä arjen valinnoilla voidaan vaikuttaa kaksinkertaisesti: kasvattaa lasten ja nuorten päivittäistä aktiivisuutta sekä pienentää liikenteen päästöjä.
Lisätietoa
Kiinnostuitko fiksummista treenimatkoista? Tältä sivulta löydät vinkit ja ohjeet siihen, miten kestäviä treenimatkoja voi toteuttaa kunnassasi tai seurassasi.
Näin kunnan ja seuran yhteistyö etenee
Harrastusmatkojen kehittäminen voi toimia lähtölaukauksena seurayhteistyölle tai sen voi ottaa mukaan jo olemassa olevaan seurayhteistyöhön.

1) Kokoa yhteen paikalliset seuratoimijat
Monissa kunnissa toimii seuraparlamentti tai seurafoorumi, jotka ovat luontevia yhteistyön paikkoja kunnan ja seurojen välillä.
Jos kunnallasi ei ole organisoitua seurayhteistyötä, LiikU:n seurakehittäjät auttavat alkuun. Voit myös aloittaa epämuodollisemmasta paikallisten seurojen kokoon kutsumisesta.

2) Innosta seuratoimijat
Kerro fiksumpien treenimatkojen kehittämisen hyödyistä niin terveyden, turvallisuuden, kasvatuksen kuin ympäristön näkökulmista.
Seuratoimijoita voi kannustaa kertomalla aikaisemmista Fiksumpien treenimatkojen toteutuksista.

3) Selvitä paikalliset haasteet ja mahdollisuudet
Kerää tietoa seuroja ja harrastajia koskevista olosuhteista, jotka vaikuttavat harrastumatkoihin. Tähän tarkoitukseen sopivat valmentajille, perheille ja harrastajille suunnattu kysely sekä katselmusten suorittaminen liikuntapaikkojen ympäristöissä.

4) Kokeilkaa uusia toimintatapoja ja kampanjoita
Järjestäkää pyöräletka treeneihin samalta suunnalta tuleville, perustakaa uusia kimpparyhmiä tai palkitkaa reippaimmat treeneihin pyöräilijät. Seurat voivat valita omaan tilanteeseensa parhaiten sopivat toimet. Käyttäkää yhteisiä viestintämateriaaleja.
Paikallisten haasteiden ja mahdollisuuksien tunnistaminen
Toimenpiteitä suunniteltaessa on tärkeää tietää mikä on harrastusmatkojen tilanne sillä hetkellä. Kulkevatko harrastajat esimerkiksi lihasvoimin harrastuksiin ja jos eivät niin mitkä ovat esteet? Onko esteenä tottumattomuus itsenäiseen kulkemiseen vai vaikkapa turvaton ympäristö liikuntapaikan läheisyydessä? Ovatko seurat valmiita treenimatkahaasteeseen?
Katselmukset liikuntapaikkojen ympäristössä
Keskeisten liikuntapaikkojen ympäristöä on hyvä arvioida liikenneturvallisuuskatselmuksien kautta. Katselmuksessa jalkaudutaan liikuntapaikan ympäristöön arvioimaan aluetta harrastuspaikalle saapumisen näkökulmasta. Aiheuttaako saattoliikenne turvattomuutta lihasvoimin saapuville? Ovatko nopeusrajoitukset sopivia ja noudatetaanko niitä? Onko polkupyörää mahdollista lukita turvallisesti?
Katselmus tulisi suorittaa monialaisena yhteistyönä, jos vain mahdollista. Mukana tulisi olla edustajat kunnan liikennesuunnittelusta, liikuntapalveluista ja tilapalveluista, sekä mukaan kutsuttu Liikenneturvan asiantuntija. Lisäksi harrastajien, liikennöitsijöiden tai poliisin kutsuminen mukaan voi olla tilannekohtaisesti kannattavaa.
Katselmuksista tulee tehdä katselmusraportit, joissa vedetään yhteen katselmuksen löydökset. Liikenneturvan valmiita katselmuspohjia voi hyödyntää tässä. Raporteista tulee käydä selvästi esiin alueen kehitysideat. Raportin löydöksiä kannattaa käsitellä mm. kunnan tiloja, infraa ja liikennettä käsittelevissä ryhmissä.
Havaintoja Raision ja Naantalin katselmuksista
Kerttulan liikuntakeskus Raisiossa
Liikuntakeskuksen liikenneturvallisuuskatselmuksessa syksyllä 2025 olivat mukana kaupungin edustaja/edustajia, Liikenneturvan asiantuntija sekä Valonian asiantuntijat.
Katselmuksessa havaittiin, että liikuntakeskuksen alueella oli riittävästi runkolukittavia telineitä polkupyörille ja riittävästi pysäköintipaikkoja sekä harrastajien että seurojen henkilökunnan käyttöön normaaliolosuhteissa. Pyöräpysäköintipaikat oli myös merkitty selkeästi Ilo pyöräillä! -seudullisen pyöräilybrändin mukaisilla opasteilla. Kuultiin, että isompien tapahtumien aikana pysäköintitilaa tarvittaisiin enemmän, mikä on yleistä kuntien liikuntakeskusalueilla. Harrastuspaikan lähiympäristön tien ylityspaikat todettiin pääosin turvallisiksi. Alueella on melko hiljattain parannettu liikenneympäristöä muun muassa kiertoliittymin. Liikennemerkkien sijoituksessa oli joitain kehitettäviä kohteita liittyen pelastustien merkintöihin ja huoltoajon sallimiseen.
Keskeisimmät kehityskohteet Kerttulan liikuntakeskuksen turvallisuuskatselmuksessa olivat alueella kulkevan Kisakadun turvallisuuden parantaminen erityisesti jalankulkijoille ja pyöräilijöille selkeillä reiteillä. Kisakadun muuttamista esimerkiksi pihakaduksi kannattaisi harkita, tämän ratkaisun myötä nopeusrajoitus esimerkiksi laskisi nykyisestä 40 km/h rajoituksesta 20 kilometriin tunnissa. Myös henkilöauto- ja bussiliikenteen reittien ja pysäköintipaikkojen selkeyttäminen esimerkiksi fyysisten elementtien ja maalauksien avulla todettiin tarpeelliseksi ja etenkin takimmaisen pysäköintialueen valaistus riittämättömäksi.
Raision kaupungin edustajille tuli jo katselmuksen aikana yhteistyö- ja kehittämisideoita, joita on tarpeen viedä eteenpäin yhdessä seurojen ja harrastajien kanssa. Esimerkiksi paha-alueella liikkumisen ohjeistamisessa voisi hyödyntää hallien sisänäyttöjä ja suunnitella liikenteellisiä ratkaisuja tiiviimmässä yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa.
Kuparivuoren liikuntakeskus Naantalissa
Liikuntakeskuksen liikenneturvallisuuskatselmuksessa syksyllä 2025 olivat mukana kaupungin edustaja/edustajia, Liikenneturvan asiantuntija sekä Valonian asiantuntijat.
Katselmuksessa todettiin, että harrastuspaikan piha on riittävän valaistu ja ainakin seurojen henkilökunnan ajoneuvoille on riittävästi paikoitustilaa. Runkolukittavia pyörätelineitä ei ole, mutta pyörien pysäköinnille on alueella muuten riittävästi tilaa eikä pysäköinnissä ole havaittu mainittavia ongelmia. Liikuntakeskuksen lähikaduilla on 30 km/h nopeusrajoitus ja lähikatujen ajonopeuksia on alennettu rakenteellisin keinoin kuten korotukset ja kavennukset. Kuultiin myös heijastin-lämmittelystä, mikä onkin kiitettävä protokolla joukkueille, ja sitä tulee jatkaa ja laajentaa.
Yksi keskeisimmistä kehittämistarpeista on kävelyn ja pyöräilyn väylien selkeyttäminen sekä alueella että jäähallin edustalla Kuparivuorentiellä. Pyörätie Luonnonmaan suunnasta tultaessa katkeaa ja piha-alueelle tultaessa ja sen tuntumassa selkeät reitit puuttuvat. Alueella on pyörien läpikulkua, jolloin erityisesti alamäissä on kaikkien kulkijoiden oltava erityisen varuillaan, kun pyöräilijöiden nopeudet kasvavat.
Suojatien sijainti Kuparivuoren tiellä on hieman syrjäinen ja on tavallista, että ihmiset kävelevät suoraan tien yli hallin edestä pysäköintipaikalle. Myös linja-autojen parkkipaikat vaativat selkeyttämistä: kääntöpaikat linja-autoille ovat ahtaat kääntyminen tapahtuu osittain Kuparivuorentien päällä.
Toinen selkeä kehittämiskohde on alueen alaosan huoltopiha, jossa sijaitsee huoltorakennusten lisäksi skeittiramppi pysäköintipaikkoineen, ja jonka läpi edellä mainittu pyöräilijöiden käyttämä reitti kulkee. Alapihaa tulisi selkeyttää ja opastaa liikennemerkein pyöräreitti molemmista päistä. Tulisi myös arvioida, onko tarpeen sallia alapihalle muuta kuin huoltoliikennettä.
Kysely harrastajien perheille ja vanhemmille
Paikallisten seurojen toimijoita sekä harrastajia perheineen kannattaa lähestyä aiheeseen räätälöidyllä kyselyllä. Tärkeitä tietoja ovat harrastajien nykyiset harrastuksiin saapumisen tavat sekä matkojen pituudet ja suunnat. Vieläkin olennaisempaa on saada käsitys niistä esteistä, joita fiksumman harrastusmatkaliikkumisen tiellä on, sekä tietoa halukkuudesta lähteä mukaan uusiin kokeiluihin.
Kysely Raisiossa ja Naantalissa
Raisiossa ja Naantalissa toteutetussa treenimatkakyselystä saatiin valtavasti tietoa treenimatkojen nykytilasta ja taustalla vaikuttavista motivaatioista. 239:n saadun vastauksen kautta kävi selväksi seuratoimijoiden ja erityisesti perheiden suuri kiinnostus treenimatkojen kehittämistä kohtaan. Suurimman osan kävelyn ja pyöräilyn esteistä raportoitiin liittyvän aikataulu- ja etäisyysasioihin. Yli neljä viidestä perheestä raportoi halukkuutensa olla mukana kestävien harrastusmatkojen kampanjassa, mikä kertoo vahvasta motivaatiosta muuttaa toimintatapoja.
Keinoja kestävien treenimatkojen edistämiseen seuroissa
Tähän osioon olemme koonneet konkreettisia ohjeita ja materiaaleja, joiden avulla seurassa voidaan kannustaa kestäviin treenimatkoihin. Voitte toteuttaa ohjeiden mukaan viestintäkampanjan tai järjestää kimppakyytejä tai pyöräletkan.
Oheiseen Powerpoint-esitykseen on koottu materiaalia, jota seuroissa voidaan hyödyntää aiheen ja toimenpiteiden esittelyyn esimerkiksi seuran sisällä tai vanhempainilloissa. Se sisältää lisätietoa ja toteutusohjeita jotka täydentävät tämän sivun tekstejä.

Fiksumpi treenimatka -viestintäkampanja
Fiksumpi treenimatka -viestintäkampanjan avulla seurat voivat kannustaa harrastajiaan kulkemaan treeneihin kestävämmin, eli lihasvoimin, kimppakyydeillä tai joukkoliikenteen kyydissä. Kampanjassa harrasteryhmät kirjaavat kampanja-aikana tekemänsä kestävät matkat lomakkeelle. Kampanjaohjeet on suunniteltu seuran käyttöön, mutta myös kunta voi toimia kampanjan koordinaattorina ja kutsua mukaan useita paikallisia toimijoita.
Näin toteutat kampanjan
Nimeä seuralle yhteyshenkilö(t)
Seuran yhteyshenkilö on kampanjan koordinaattori. Hänen tehtävänään on:
- tulostaa ja jakaa materiaalit sekä sähköisten materiaalien linkit joukkueille
- vastata seuran sisäisestä viestinnästä
- toimia joukkueiden yhteyshenkilöiden tukena
- hoitaa kampanjan lopun koonti ja palkintojenjako
Sopikaa, miten materiaalit jaetaan joukkueille – voiko tulostetut kirjaamislomakkeet noutaa toimistolta vai tulostavatko joukkueiden yhteyshenkilöt ne itse? Joukkueiden ohjeviestin pohja on materiaaleissa – muokatkaa ja täydentäkää sitä omilla tiedoillanne.
Suunnittele palkinnot
Seura päättää itse kampanjan palkinnot. Palkinto voi olla esimerkiksi seuran tuotepalkinto, lahjakortti, yhteinen elämys tai muu motivointiin sopiva etu. (Valonian pilottikampanjassa palkintona oli superlahjakortti.)
Voitte palkita esimerkiksi
- aktiivisimman joukkueen
- aktiivisimmat yksittäiset harrastajat
- somekuvakisan voittajan erillisellä palkinnolla (esim. eniten tykkäyksiä, luovin toteutus)
Viestintä joukkueiden yhteyshenkilöille
Jokainen joukkue nimeää oman yhteyshenkilönsä (valmentaja, joukkueenjohtaja tms.). Seura lähettää heille:
- kampanjan esittelyn
- osallistumisohjeet
- linkin Drive-kansioon, jossa on joukkueen viestintäohjeet sekä linkit Canva‑materiaaleihin
- kirjauslomakkeet (tai linkin tulostettavaan lomakkeeseen)
- ohjeet tulosten palauttamiseen
Yllä olevaa Powerpoint-esitystä voi hyödyntää esimerkiksi joukkueiden vanhempaintapaamisissa kestävämpään liikkumiseen innostamisen välineenä!
Kampanjan viestintä seuran kanavissa
Kampanjaviestintä on oivallinen tapa tuoda esiin seuran arvoja. Tehkää ainakin:
- julkinen aloituspostaus, jossa kutsutte kaikki mukaan
- muistutuspostauksia kampanjan aikana
- nostoja joukkueiden omista somejaoista
- loppuviestintä: tulokset ja palkintojenjako
Some‑tekstiesimerkkejä ja valmiita kuvapohjia löytyy kampanjamateriaaleista.
Haastakaa muita seuroja ja koko kunta mukaan!
Eikö olisiko mahtavaa, jos yhä useampi harrastaja innostuisi terveydelle ja ympäristölle hyvää tekevistä treenimatkoista? Kutsukaa myös muut seurat mukaan!
- julkaiskaa seuran somekanavissa haastepostaus
- ohjatkaa muut seurat lataamaan materiaalit tämän sivun linkistä
- korostakaa, että he voivat printata itse kaikki lomakkeet ja pohjat
- voitte myös olla yhteydessä kuntaan ja pyytää kuntaa vinkkaamaan kampanjasta. Kertokaa, että materiaalikansiossa on myös kunnan käyttöön ”Kuntamme on mukana” -somekuvapohjat ja mallitekstit.
Tietojen kirjaaminen, lomakkeiden kerääminen ja tulosten laskeminen
- Jokainen harrastaja täyttää omaa lomakettaan kampanjan ajan.
- Joukkueen yhteyshenkilö kerää lomakkeet kampanjan lopuksi
- Seura laskee tulokset tai antaa laskentavastuun joukkueille (suositus: seura tilastoi yhdenmukaisuuden vuoksi).
Kampanjan päättäminen
- lomakkeet kerätään ja pisteet lasketaan
- valitkaa voittajat (joukkueet + yksittäiset harrastajat + somekuvakisa)
- julkaiskaa tulokset
- jakakaa palkinnot ja kiittäkää osallistujia
Vinkki: tulosviestinnässä kannattaa kertoa, montako kestävää matkaa kampanjan aikana tehtiin!
Kevyempi kampanjavaihtoehto: somekuvahaaste
Somehaasteen voi toteuttaa kampanjan osana. Se sopii myös seuroille, jotka haluavat näkyvyyttä mutta eivät toteuta täyttä kirjauskampanjaa. Drive-kansion seuraohjeessa on tarkemmat ohjeet somekuvahaasteen toteutukseen.
Ohje joukkueille:
- ota kuva treenimatkasta (kävellen, pyörällä, bussilla tai kimppakyydillä)
- jaa someen seuran ohjeistusten mukaisesti
- käytä hashtagia #FiksumpiTreenimatka
- seura valitsee ja palkitsee voittajan
Kampanjamateriaalit
Kampanjan toteuttamisen tueksi on laadittu somekuvapohjia, esitemateriaalia, matkojen kirjaamislomake sekä viestintätekstejä. Materiaalipohjat on toteutettu Canvalla, jotta toteuttava seura tai kunta voi lisätä niihin omat aikataulu- ja palkintotietonsa, logonsa ja halutessaan myös omia valokuvia. Lisäksi käytössänne on kampanjan visuaalinen tunnus eri versioina, mikäli haluatte luoda omia materiaaleja alusta asti, esimerkiksi seuran ilmettä hyödyntäen.
Materiaalit on koottu Google Drive-kansioon, jonka tekstitiedostoissa on myös linkit Canva-pohjiin.
Naantalin voimistelijat osallistui Fiksumpi treenimatka -kampanjaan
Naantalin voimistelijat kannustivat syksyllä 2025 harrastajiaan kulkemaan treenimatkansa lihasvoimin, kimppakyydeillä ja julkisilla. Seurakoordinaattori toimitti joukkueenjohtajille ja valmentajille tarvittavat tiedot ja materiaalit kampanjan toteuttamiseksi. Joukkueet lähtivätkin innokkaasti mukaan haasteeseen, jossa oli palkintona lahjakortteja niin joukkueille kuin yksilöillekin. Valmentajien mukaan haaste toi harrastajille yhdessä tekemisen henkeä joukkueen yhteistä matkapottia kerryttäessä.
- Haasteeseen osallistui 81 harrastajaa seitsemästä seuran joukkueesta.
- Fiksuja treenimatkoja kertyi kuuden viikon haastejakson aikana peräti 2202 kappaletta!

Kimppamatkat pyörällä ja autolla
Kimppamatkustaminen on erittäin fiksu ratkaisu niin autolla, pyöräillen kuin vaikka jalkaisin. Kimppamatkustaminen edellyttää tiedon siitä, missä harrastajat asuvat ja mitä yhteisiä reittejä voidaan käyttää. Kaikkiin kimpassa treeneihin menemisen tapoihin pätevät seuraavat yleiset toteutusohjeet. Tarkempia ohjeita on koottu yllä olevaan Powerpoint-esitykseen.
- Kokoa samalta suunnalta harjoituksiin tulevat yhteiseen viestintäryhmään, esimerkiksi WhatApp-ryhmään. Asian voi ottaa puheeksi harjoituksissa tai harrastajien huoltajia yhteen tuovissa tilaisuuksissa.
- Jos kyseessä on jo esimerkiksi yläkouluikäisistä koostuva joukkue, niin harrastajat voivat todennäköisesti suunnitella reitin ja koota sopivan ryhmän keskenään tai esimerkiksi valmentajan/joukkueen johtajan tai huoltajan avustuksella.
- Ilmoittaudu käytettävissä olevaksi kimppavetäjäksi vaikkapa autokyydille tai pyöräletkalle.
- Sovi mukaan ilmoittautuvien harrastajien ja perheiden kanssa kimpan reitti ja aikataulu.
- Suunnittele turvallinen ja mukava reitti, erityisesti jos matka toteutetaan lihasvoimin.
- Toteuta kimppamatkat ja kuuntele palautetta kimppajärjestelyn parantamiseksi. Anna rohkaiseva kannustus myös muille huoltajille kun huomaat että homma toimii hyvin.
Pyöräletkassa treeneihin Raisiossa
Raision Tikanmaan ja Raision lukion välillä nähtiin lokakuussa 2025 reipasta menoa, kun joukko Raision Salibandyn P10 -joukkueen poikia taittoi treenimatkaansa porukassa polkien. Mukana matkassa oli myös kaksi lasten vanhempaa sekä koulutettu polkupyöräilyohjaaja. Treenimatka oli opettavaista niin lapsille kuin heidän vanhemmilleen ja toimi rohkaisevana kokemuksena vaihtoehtoisesta tavasta kulkea treeneihin.
Kimppakyytikokeilu Naantalissa
Tammi-helmikuun 2026 aikana Naantalin Voimistelijoiden Violetta-joukkueen treenimatkat kuljettiin pääosin kimppakyydeillä. Joukkueen voimistelijat ovat 10–11-vuotiaita ja heillä on ollut yhteisiä kyytejä ennenkin, mutta kokeilun myötä kimppakyytejä päästiin sopimaan järjestelmällisemmin. Ja mikä parasta – sekä huoltajien että harrastajien kokemukset ovat olleet tähän saakka ainoastaan positiivisia! Kyytien sopiminen koko joukkueen yhteisen WhatsApp-ryhmän kautta jatkuu kokeilun jälkeenkin ja joukkueella on jo suunnitteilla ryhmän käyttämistä myös yhteisten pyöräillen tehtävien treenimatkojen sopimiseen kevätkaudella.