CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta -hankkeessa vietiin eteenpäin kiertotalouden käytännön toimenpiteitä yhteistyössä laajan toimijaverkoston kanssa. Samalla edistettiin valtakunnallisen jätehuoltosuunnitelman toteutumista.
Osana hanketta eri organisaatiot toteuttivat konkreettisia demonstraatioita, joita Varsinais-Suomen alueella olivat mm. tilakoon biokaasutuotannon edistäminen (Turun amk), ruokahävikin vähentäminen (Luonnonvarakeskus) sekä Kiertomaa Oy:n Saramäen maa-ainespuiston kehittäminen.
Hankkeessa laadittiin alueelliset toimintalinjaukset valtakunnallisen jätehuoltosuunnitelman toteutukseen ja seurantaan yhteistyössä jätehuollon kunnallisten toimijoiden, valvontaa suorittavien viranomaisten ja yritysten kanssa. Lisäksi tuotiin esille jätehuollon edistämismahdollisuuksia ja tavoitteita sekä osoitettiin jätehuollon tutkimuksellisia tarpeita alueen korkeakouluille ja yrityksille.
Valtakunnallisessa hankkeessa Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnat muodostivat Lounais-Suomen ydinalueen. Muita ydinalueita olivat Pohjois- ja Etelä-Karjala sekä Keski-Suomi. Hankkeeseen osallistui ydinalueiden maakunnanliittoja, kuntia, tutkimuslaitoksia, korkeakouluja ja yrityksiä.
Valonia ja Varsinais-Suomen liitto toimivat hankkeen alueellisena (Lounais-Suomi) koordinaattorina. Hankkeen kansallinen koordinaattori oli SYKE.
Hankkeesta voi lukea lisää Suomen ympäristökeskuksen verkkosivuilla sekä hankkeen omalla www.materiaalitkiertoon.fi -sivustolla.
Circwaste-hanke sai EU:lta rahoitusta, jolla hankkeen materiaalit on tuotettu. Materiaaleissa esitetty sisältö edustaa kuitenkin ainoastaan hankkeen omia näkemyksiä, joista EU:n komissio ei ole vastuussa.
Rahoitus
Rahoitus saatiin Euroopan Unionin Life IP -rahoitusohjelmasta.