Syyskuun ensimmäisenä viikkona pieni mutta innokas joukko vesistökunnostamisesta kiinnostuneita nousi Turusta sekä Lohjalta pikkubussien kyytiin ja matkasi kohti Tl Kosken ja Salon virtavesikunnostuskohteita. Maastoretken järjesti Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkosto yhteistyössä Länsi-Uudenmaan vesistökunnostusverkoston ja KYMPPI – Kalatalouden ympäristöohjelma -hankkeen kanssa.
Ensimmäisenä kohteena oli Paimionjoen koskikunnostuspaikat Tuimalankoski ja Patakoski Tl. Koskella. Oppaana toimi iktyonomi, kalatalousneuvoja ja koskikunnostusohjaaja Eero Hakala. Hakalan tie koskikunnostusohjauksen tietopankiksi alkoi hänen kotiseudultaan Pohjanmaalta, jossa hän neuvontatyön ohessa perehtyi pohjalaisjokien kunnostamiseen.
”Siellä ei ollut yhtään luonnontilaista puroa, jokainen oli käsitelty, joten kokemusta kertyi paljon purokunnostuksista.”
Paimionjoen kunnostussuunnitelman laati kalabiologi Arto Hautala, Hakalan tuttu naapurikunnasta. Kaksikon yhteistyö on näkynyt useissa hankkeissa ja niiden toteutuksissa.
”Kun kunnostuksen tekee tuttu kaveri, sen toteuttaminen paikan päällä on helpompaa”, Hakala tiivistää.
Avoin vesipinta tärkein tavoite
Paimionjokea on muokattu useita kertoja. Uitto, myllytoiminta, vedenotto ja maa- ja metsätalous ovat jättäneet jälkensä. Kasvillisuus oli vallannut joen keskialueet, ja koskissa virtasi vain muutama kapea ja avoin juotti.
”Yksi hankkeen tavoitteista oli palauttaa avointa vesipintaa. Toinen tavoite oli, ettei jokimaisemaa huononneta. Täällä on ollut taimen- ja lohikanta. Ilmeisesti paikallista taimenkantaa on edelleen, mutta en tiedä onko DNA-testejä tehty”, Hakala kertoo.
Joessa elää myös vuollejokisimpukka, jota siirrettiin kunnostusten ajaksi turvaan ja palautettiin myöhemmin takaisin jokeen. Hakala kertoo, että vuollejokisimpukoiden kanssa tuli jonkin verran tappiota, sillä läjitysmassasta löytyi kuoria.
Hakala kertoo monipuolisesti kunnostuksista, kuten keinotekoisesta patoalueesta, joka purettiin, kutusoraikkojen luomisesta alueille, joihin suurin virta ei osu, sekä luvitusprosesseista, joita pyrittiin pitämään mahdollisimman keveinä. Aikaa vieviin hallinto-oikeuden käsittelyihin ei haluttu lähteä, jos maanomistajat eivät antaneet lupaa toimia rannoillaan. Hakala antaa erityiskiitokset kaivinkoneenkuljettajalle, jonka nopea oppiminen ja kiinnostus helpotti työtä.
Holstenkosken suuri muodonmuutos
Maittavan lounaan jälkeen matka jatkui kumpuilevien maalaismaisemien halki Kiskon Holstenkoskelle Salossa, jossa valmistui viime vuonna mittava padon purku ja koskikunnostus. Kohteella retkeläisiä opasti Holstenkosken kunnostustöitä ohjannut WWF:n suojeluasiantuntija Manu Vihtonen, jolla on mittava kokemus virtavesikohteista.
”Tulin WWF:lle vuonna 2018, ja siitä hetkestä tähän päivään mennessä olemme purkaneet 65 patoa – osa pieniä ja osa isoja, kaikki yhtä tärkeitä.”
Holstenkosken patorakennelma on kookas. Se on 50 metriä pitkä ja yli 100 vuotta vanha. Museovirasto suojelee patorakennelmaa, mutta siihen saatiin tehdä 12 metrinen aukko, joka riitti hyvin. Yhtenä vaihtoehtona harkittiin padon kiertämistä yläosan kautta, mutta jyrkkä penkka teki sen haasteelliseksi. Entiseltä patoaltaalta sillalle tiputusta tulee noin kuusi metriä.
”Patoaltaalta löytyi myös kalliota, jota harkittiin räjäytettäväksi, mutta onneksi siihen ei tarvinnut ryhtyä. Vanhoja perkauskiviä hyödynnettiin, mutta vain vähän. Yli 100 vuotta padottuina olleita ei irrotettu, vaan uomaan tuotiin uutta kiveä”, Vihtonen avaa.
Valonian vesi- ja luontoasiantuntija Jarkko Leka nosti esiin maaomistajien ja kaupungin roolin.
”Itse padon purku ei vienyt paljon aikaa, mutta vuosien valmistelu ja yhteistyö olivat ratkaisevia. Ilman Salon kaupungin innokkuutta tämä ei olisi toteutunut, sillä tarvittiin pysyvä taho vesilain hakijaksi. Myös maanomistajien tärkeyttä kannattaa korostaa. Mielestämme otimme heidät huomioon, mutta kaikkien mielestä emme riittävästi.”
