Iso-Haiduksen saari sijaitsee noin seitsemän kilometriä Uudenkaupungin keskustasta länteen. Kaupungin omistama, 72 hehtaarin kokoinen saari on historiansa aikana toiminut muun muassa kalastajatilana ja kivilouhoksena. Löytyypä saaren edustalta purjelaivan hylkykin. Saarella on ollut aktiivista virkistys- ja luontomatkailutoimintaa, ja sieltä täältä löytyy vielä muistoja entisestä luontopolusta.
Uudellakaupungilla on hyvin ainutlaatuinen saaristo ja osa kaupungin omistamistakin saarista on pysynyt luonnontilaisena. Iso-Haiduksen METSO-arvot (metsien monimuotoisuusarvot) kartoitettiin 2011 (Innofor) ja Haiduksen osalta kartoitus päivitettiin osana Ranta-METSO-hanketta kesällä 2023 (Luontotietopalvelu Taiga Oy). Kartoituksen suositusten perusteella Uusikaupunki lisäsi saaren Helmi-elinympäristökunnostuskohteeksi osana Varsinais-Suomen Helmikunnat 3-hanketta tarkoituksenaan lisätä saariluonnon monimuotoisuutta luonnonhoitotöiden avulla. Alueella on ihmisen kaivamia ojia, mutta ympärillä arvokasta luontoa. Kahdella kohteella ojien patoaminen palauttaisi alueen luontaisen vesitalouden, ja koska ojat ovat pieniä ja matalia, kartoituksessa todettiin niihin riittävän käsivoimin rakennettavat padot.
Monimuotoisuutta pienin teoin
Me talkoolaiset lähdimme saarelle aamutuimaan kippari Janne Laitisen venekyydillä. Matkalla ehdimme ihastella ja ihmetellä niin vesilintuja kuin alueen vanhoja huviloita sekä Hanko -nimisen saaren kerrostumia ja historiaa. Mukana talkoissa olivat ammattiopisto Livian ympäristöhoidon opiskelijat ja sekä muutama valonialainen.
Perille päästyämme kävelimme ensimmäiseksi saaren länsiosaan, jossa sijaitsee vanha pelto, joka on myöhemmin istutettu kuuselle. Aluetta ympäröi lehtokasvillisuus ja vanha metsä, mutta istutettu kuusimetsä on tiheä ja sen aluskasvillisuus heikkoa. Rakensimme kaksi patoa ihmisten kaivamiin kuivatusojiin. Patojen puumateriaali saatiin paikan päältä kaatamalla muutamia kuusia, mikä samalla lisäsi alueen monimuotoisuutta ja valoisuutta. Pääsimme tekemään metsurin töitä, lapioimaan, tamppaamaan maa-aineista ja lyömään lekalla tolppia ojiin. On mielenkiintoista nähdä, miten padot vaikuttavat alueen vesitalouteen tulevaisuudessa. Mahdollinen seurantakäynti esimerkiksi vuoden tai parin päästä olisi kiinnostava.
Seuraavaksi kävelimme saaren luoteisosassa sijaitsevalle korpialueelle, jonne oli tarkoitus rakentaa muutama pato alueelle kaivettuun kuivatusojaan. Puut kasvavat alueella jalustoilla, mikä osoittaa kuivatuksen laskeneen turvekerrosta. Maasto osoittautui kuitenkin liian vaikeaksi kaivaa tarpeeksi vettä pidättävää maata esiin, sillä maa oli juurakkoinen ja kallio tuli nopeasti vastaan. Lisäksi aika loppui kesken. Patojen rakentaminen olisi parantanut korven luontoarvoja, sillä vesi olisi pidättynyt paremmin ympäröivälle maa-alueelle ja lisännyt soistumista.
Lapiot, moottorisahat, lekat, varusteet ja eväät harteillamme matkasimme takaisin saaren kaakkoisosaan. Matkalla ehdimme nähdä monimuotoista saariluontoa: kalliolouhoksia, kivilouhoksen johtajan rakennuksen suuren kivijalan, upean kilpikaarnaisen männyn, jonka ympärysmitaksi arvioimme 330 cm, sekä kalliometsää ja lehtomaisia laikkuja. Pohjoistuulen navakasti puhaltaessa kipparimme kyyditti meidät takaisin mantereelle.
