Maan kasvukunto avainasemassa ilmaston muuttuessa – uusi hanke käynnistyi Varsinais-Suomessa

Uutinen

|

8.10.2025

Reilu 70 viljelijää ja alan opiskelijaa osallistui syyskuun lopussa Loimaalla Koliha Oy:n tilalla järjestettyyn peltopäivään, jonka teemana olivat maan kasvukunto ja kestävä ravinteiden hallinta. Vierailu kiinnosti selvästi osallistujia, sillä tiloille ei usein pääse tutustumaan. Päivä oli samalla Valonian, MTK Varsinais-Suomen ja ProAgria Länsi-Suomen yhteisen Ilmakas-hankkeen aloitustapahtuma sekä ProAgrian Sustainable Silage-hankkeen oppeja ja pilottitilojen tuloksia kokoava tilaisuus.

Tapahtumassa kuultiin aluksi kokemuksia tilojen kerääjä- ja maanparannuskasvien kokeiluista ja maan rakenteen merkityksestä muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa. MTK Varsinais-Suomen Anu Ellä muistutti, että ravinteiden hallinta on oleellista sadon kannalta eikä pelkästään vesiensuojelun.

”Hyvälaatuinen maa on sekä viljelijän että ympäristön etu. Ilmaston muuttuessa maan kasvukunto on yhä tärkeämpää hyvän satotason ja hiilensidonnan varmistamiseksi”, Ellä totesi.

Kolihan veljekset ja tilan omistajat Salomon ja Valtteri Koli, jakoivat kokemuksiaan maan kasvukunnon ja ravinteiden hallinnasta kasvi- ja rehuntuotannossa. Tila on ollut mukana yhtenä kuudesta pilottitilasta Sustainable Silage-hankkeessa. Pitkään viljanviljelyssä olleiden vuokrapeltojen tiivis maa oli heidän mukaansa parantunut jo vuoden jälkeen, kun viljelykierrossa oli käytetty monilajista nurmea. Sen myötä myös sadontuotto vahvistui.

”Kasvuston havainnointi pelloilla on oleellista ja ravinnetasapainoon lisätietoa saa kivennäisanalyyseistä”, Kolit kertoivat.

Veljekset kannustivat heittäytymään rohkeasti kokeiluihin, sillä niistä saa hyvää oppia. Myös keskustelut toisten kanssa – oli se sitten neuvoja tai naapuri – tuovat uutta näkökulmaa ja sopivaa kyseenalaistamista omaan tekemiseen.

Tietoa, keskusteluja ja yhteishenkeä rasteilla

Tietoa ja hyviä käytäntöjä jaettiin myös erilaisilla toiminnallisilla tehtävärasteilla, jotka saivat kiitosta osallistujilta. Kahdeksalla eri pisteellä kuultiin asiantuntijoiden opastuksia ja kysymyksiä joukkueille maan rakenteesta, ravinteista ja biologisista maan muokkaajista sekä mentiin pintaa syvemmälle tutustumalla peltomaan eri kerroksiin ja aistinvaraisesti haistelemalla maata sekä tunnistamalla eri maalajeja. Rasteilla syntyi monia hyviä keskusteluja ja kokemusten vaihtoa osallistujien kesken.

Kolit olivat mukana myös tapahtuman järjestelyissä ja vetivät itse rastia ojituksen teemalla. He antoivat päivälle kiitettävän kouluarvosanan ja iloitsivat hyvästä ryhmähengestä.

”Ihmiset olivat hyvällä mielellä mukana ja ryhmähenki näkyi rasteilla. Kaikesta näki, että osallistujat viihtyivät. Oli hienoa huomata, että paikalla ei ollut pelkästään eläintiloja vaan myös kasvinviljelytiloja, ja monet olivat tulleet kauempaakin. Oli mukavaa mahdollistaa tämä päivä yhtenä järjestäjistä. Kokonaisuudessaan tämä on ollut mukavaa tiimissä tekemistä”, isännät summaavat.

Ihmisiä pellolla ison kuopan reunalla. Yksi ihminen kuopassa. Lapio etualalla, takana peltoa ja metsää.
Peltopäivillä jaettiin tietoa erilaisilla toiminnallisilla tehtävärasteilla muun muassa maan rakenteesta, ravinteista ja biologisista maan muokkaajista. Kuva: Anni Himberg.

”Hyvälaatuinen maa on sekä viljelijän että ympäristön etu. Ilmaston muuttuessa maan kasvukunto on yhä tärkeämpää hyvän satotason ja hiilensidonnan varmistamiseksi."

Vertaisoppimista, kohtaamisia ja käytännön ratkaisuja viljelijöille

Mikä olisi parempi startti uuden hankkeen alulle kuin asiapitoinen päivä pellonlaidalla suurelle osanottajajoukolle. Vasta käynnistyneen Ilmakas-hankkeen keskeisenä tavoitteena on peltomaan kasvukunnon parantaminen ja ilmastokestävyyden vahvistaminen Varsinais-Suomessa taloudellisia näkökulmia unohtamatta. 

Ilmakas tarjoaa viljelijöille tutkittua tietoa, vertaisoppimisen mahdollisuuksia ja käytännön työkaluja, joilla voidaan parantaa maan kasvukuntoa, vahvistaa satoa ja varautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin riskeihin. Asiaa lähestytään käytännönläheisesti tilatasolla ja lisätään viljelijöiden välistä kokemustenvaihtoa ja verkostoitumista. Hankkeessa järjestetään kaikille avoimia viljelijäiltoja, peltopäiviä, työnäytöksiä ja etäkahveja. Luvassa on myös opintomatkoja Norjaan ja Latviaan tai Viroon sekä kotimaisiin kohteisiin. Ilmakas kasvaa yhdessä viljelijöiden kanssa, ja mukaan lähtemällä saa parhaat työkalut kestävään tuotantoon ja ilmastoriskeihin varautumiseen.

Ihmiset istuvat pöytien ääressä kuuntelemassa esitystä konehallissa.
Loimaalla järjestetty peltopäivä keräsi suuren joukon kiinnostuneita paikan päälle. Kuva: Anni Himberg.

Lähde mukaan tilaisuuksiin, joissa tarjolla on uusia mahdollisuuksia oppia ja verkostoitua käytännönläheisessä hengessä. Uutiskirjeen tilaajana pysyt kärryillä tulevista tapahtumista ja materiaaleista!

Anni Himberg

projektityöntekijä
040 519 6083
anni.himberg@valonia.fi

Silja Ngobese

projektiasiantuntija
040 184 7083
silja.ngobese@valonia.fi

Uutiseen liittyvät hankkeet

Ilmastokestävyyttä maatiloille maan kasvukuntoa parantamalla – ILMAKAS

1.8.2025–31.12.2027