Liikuntaharrastus ei aina takaa lapsille suositusten mukaista liikunnan määrää. Liitu-tutkimuksen mukaan vain osa aktiivisesti urheilevista lapsista saa tarpeeksi liikuntaa. Siksi on tärkeää kannustaa lapsia liikkumaan arjessa myös harrastusten ulkopuolella. Harrastusmatkojen kulkeminen kävellen tai pyöräillen on helppo tapa lisätä päivittäistä arkiliikuntaa. Toisaalta matkoilla on mahdollisuus valita ympäristöystävällisiä kulkutapoja, kuten kimppakyytejä ja joukkoliikennettä, silloinkin kun lihasvoimin liikkuminen ei ole mahdollista esimerkiksi etäisyyksien vuoksi.
Valonia on yhdessä Naantalin ja Raision kaupunkien kanssa käynnistänyt Fiksumpi treenimatka-kampanjan, jossa paikallisia liikuntaseuroja kannustetaan hyödyntämään kestävämpiä kulkutapoja harrastusmatkoilla.
Kampanjassa joukkueet ja harrastusryhmät kirjaavat syys–lokakuussa lihasvoimin, julkisilla tai kimppakyydein tehtyjä treenimatkoja. Valonia palkitsee kampanja-ajan päätyttyä aktiivisimmin fiksuja treenimatkoja kirjanneen seuran, joukkueen ja harrastajan sekä Naantalista että Raisiosta. Palkinnot ovat GoGift-superlahjakortteja.
- Jokaisen kulkutapaluokan aktiivisin harrastaja saa 100 euron lahjakortin, aktiivisin joukkue 200 euron lahjakortin.
- Lisäksi kaikki kulkutavat yhteenlaskettuna aktiivisin harrastaja saa 150 euron lahjakortin ja joukkue 300 euron lahjakortin.
- Kolme 100 € arvoista lahjakorttia arvotaan kaikkien pisteitä keränneiden harrastajien joukosta: 1 matka = 1 piste = 1 arpa.
Joukkueen ilmoittaminen mukaan on helppoa
Kampanjaan osallistutaan joukkueittain/harrasteryhmittäin. Mukana kampanjassa on joukko naantalilaisia ja raisiolaisia seuroja, ja mukaan mahtuu yhä! Yhteyshenkilö – esimerkiksi joukkueenjohtaja tai valmentaja – tekee ilmoittautumisen osoitteessa valonia.fi/fiksumpitreenimatka. Ilmoittautumisen jälkeen joukkue saa tarkemmat ohjeet sekä tarvittavat materiaalit kampanjaan osallistumista varten. Mikäli seuranne ei ole vielä mukana, voitte olla yhteydessä kampanjaa Valoniaan.
