Peppursuo on Salon kaupungin omistama metsäalue, jolla sijaitseva uhanalainen lähdeympäristö kunnostettiin toukokuussa 2023 osana Pienvesi-Helmi-hanketta. Puro ja lähteikköalue rajattiin samalla talousmetsäkäytön ulkopuolelle. Alueen kunnostuksia jatkettiin toukokuussa 2025 osana Helmi-elinympäristöohjelmasta rahoitettavaa Varsinais-Suomen Helmikunnat3-hanketta yhteistyössä Salon kaupungin ja Valonian kanssa.
Peppursuo on paikka, jossa ensivaikutelma pettää. Vanha kaatopaikka, hiekkamontut ja kaivinkoneiden harjoituskenttä. Muutamien metrien päässä purolaaksossa, pohjavesivaikutteisen ojan pohjalla viihtyy kuitenkin useampi uhanalainen sammallaji. Kontrasti luonnon hyödyntämisen ja monimuotoisuuden välillä on silmiinpistävä.
”Juuri se tekee kohteesta täydellisen esimerkin siitä, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä satumetsää. Ruma talousmetsäoja kaivettu pohjavesialueen kylkeen, josta purkautuu pohjavettä. Siitä voisi tietämätön ajatella, että näitähän meillä on, mutta näillä ennallistamistöillä, joita olemme täällä nyt toista kertaa tekemässä, on luotu eräänlainen laajempi ja monimuotoisempi uuselinympäristö uhanalaisille lajeille. Käsityönä tästä on saatu mieletön kokonaisuus”, kertoo luontokartoittaja Otso Puusti.
Puusti pitää kohdetta mainiona esimerkkinä siitä, miten erilaisia pienvesikohteita voi ennallistamiskohteina olla.
”Perinteisissä taimenkunnostuksissa avataan patoja ja rakennetaan kutusoraikkoja tai rakennetaan isolla rahalla kosteikkoja, mutta se voi olla myös tympeän näköisen ojan kunnostamista. Puusuisteiden avulla luomme otollisia olosuhteita pohjavesivaikutteisten lajien elinympäristöön.”
Seuranta osaksi kunnostustöitä
Puusti ja ympäristönhoitaja Vesa-Matti Väärä aloittivat uransa melkein päivälleen kaksi vuotta sitten samaisessa kohteessa.
”Puron alajuoksulla sijaitsee ojitettu suo, josta on aikoinaan nostettu turvetta. Teimme näyttötyönä kolme patoa, jotta turvekaivannot täyttyisivät pohjavedellä. Nyt on hyvä hetki käydä katsomassa, miltä alue näyttää”, Väärä sanoo.
Puusti ja Väärä puhuvatkin seurannan tärkeydestä. Heidän mielestään se on heikkoa etenkin ennallistamiskohteissa. Jo näyttötyötä tehdessään he pohtivat, miten olisivat voineet ujuttaa seurannan osaksi urakkaa.
”Se pitäisi hahmottaa kokonaisvaltaisesti jo urakkavaiheessa. Meidän mielestämme se pitäisi velvoittaa kuulumaan koko pakettiin ja huomioida seurantakustannuksissa. Usein puhutaan seurannan tärkeydestä, mutta se jää vain puheeksi, koska siihen ei ole rahoitusta eikä kukaan sitoudu siihen”, Väärä sanoo.
”Hypoteettinen esimerkki: kunta X ostaa kolmen kohteen ennallistamispaketin, joka pitää sisällään esiselvityksen, urakoinnin ja seurannan. Toimija selvittää lajiston, suorittaa urakoinnin ja viiden vuoden sisällä seurataan toimien onnistuneisuutta. Toki tiedostamme hankeluontaisen toiminnan ongelmat ja aktiivinen seuranta maksaisi vähän enemmän, mutta tulokset olisivat kokonaisvaltaisempia ja toivottavasti käyttökelpoisia myös tulevaisuudessa”, Puusti jatkaa.
Hyvänä esimerkkinä seurannan tärkeydestä toimii oja, jonka yläjuoksulle kaksikko nyt lisää puusuisteita käsityönä. Kaksi vuotta sitten alajuoksulle lisätyille suisteille ilmaantui puolessatoista vuodessa harvinaista harsosammalta. Yleensä puhutaan vuosikymmenistä, että luonto alkaa palautumaan, joten kaksikkoa ilahduttaa nopea palautuminen.
”Juuri tällaisissa ympäristöissä, joissa lisätään jotakin, olisi helppo toteuttaa seurantaa. Otetaan kuva puusuisteesta ja otetaan uusi kuva viiden vuoden päästä. Tietysti nämä ovat hyvin tapauskohteisia. Esimerkiksi perinnebiotooppiympäristössä voisi verrata tietyltä alalta kasvaako siellä plus- vai miinuslajeja enemmän kuin viisi vuotta sitten”, Puusti ideoi.
”Juuri tällaisissa ympäristöissä, joissa lisätään jotakin, olisi helppo toteuttaa seurantaa. Otetaan kuva puusuisteesta ja otetaan uusi kuva viiden vuoden päästä”, Puusti ideoi.
Ennallistaminen luovaa käsityötä
Ennen puusuisteiden lisäämistä, Puusti kävi kartoittamassa alueen lajiston. Tiedossa oli, että alueella on monia huomionarvoisia lajeja, mutta harsosammaleen laajuus yllätti kartoittajankin.
”Sitä on täällä aika paljon. Lisäksi alueelta löytyy muita lähteessä viihtyviä lajeja kuten vaarantunut haaraliuskasammal ja mahdollisesti vaarantunut isonauhasammal, lettohiirensammal, hetealvesammal, lähdelehväsammal, lehtoneidonsammal, purosuikerosammal sekä muita lähde- ja liuskesammalia.”
Punaisten nauhojen rykelmät ovat merkkinä lajeista ja niiden paikat vaikuttavat luonnollisesti kaksikon tekemiseen.
”Ettei niiden päällä kävellä, mutta myös siihen miten suisteet asemoidaan ojan pohjalle. Esimerkiksi harsosammalella ei ole itiöpesäkkeitä vaan se leviää kasvin kappaleiden mukana. Suisteita on asemoitu niin, että jos se suostuisi vielä leviämään, niin sille olisi optimaalisia paikkoja. Pikkuliuskasammalta täällä ei ole, mutta se esiintyy lähteikössä ja tykkää kuorettomasta havulahopuusta. Siksi meillä on osa puita kaarnattomia. Olemme jättäneet myös paljasta maata näkyviin, sillä osa lajeista viihtyy märällä humuksella.”
Puuaineksen he saavat jo valmiiksi kaadetusta ryteiköstä, josta osa on eri lahoamisvaiheessa. ”Ei niitä edes näe mistä on otettu. Maisemoimme aina niin, ettei kukaan edes huomaa ihmisen jälkeä. Luonto hoitaa puusuisteiden maisemoinnin ajan kanssa. Suojavyöhykkeet pidetään etenkin tällaisessa kohteessa, jossa varjostava puusto on tarpeellinen”, Väärä sanoo.
Kaksikko miettii tarkasti mihin suisteet laittavat. Työssä saa olla luova maisema-arkkitehti ja maisemasuunnittelija, sekä omata runsaasti tietämystä luonnosta.
”Yleensä teemme paljon patoamista suoalueilla eli työmme on raivokasta pystytolppien lekaamista. Onhan tämä aika luovaa työtä tässä kohtaan, mutta kohdekin on spesiaali, kun voidaan näin pieteetillä tätä tehdä. Oli onni, että oja löydettiin. Tässä kohteessa korostuu esiselvityksen tärkeys. Tällainen kohde olisi hyvin voinut jäädä huomaamatta, jos olisi vaan kaikki ojat täytetty kaivinkoneen kanssa”, Puusti miettii.
