Aurinkosähkön pientuotannon lisääntyminen Varsinais-Suomessa jatkuu edelleen, mutta kasvu on selvästi hidastunut vuonna 2024 edellisiin vuosiin verrattuna. Vuonna 2024 aurinkosähköjärjestelmiä kytkettiin verkkoon yhteensä 2140, kun edeltävänä vuonna määrä oli 4507. Kasvu on hidastunut kaikkien maakunnan verkkoyhtiöiden alueella. Ilmiö on valtakunnallinen: Energiaviraston verkkoyhtiöiltä kokoamien tietojen mukaan pientaloihin asennettavien aurinkosähkölaitteistojen määrä väheni vuonna 2024 huomattavasti edeltävään vuoteen verrattuna. Asennusten määrä oli vuonna 2023 oli 30 000, mutta viime vuonna alle 10 000.
Valonia on koonnut alueen sähköverkkoyhtiöiltä tietoa verkkoon liitetyistä aurinkosähköjärjestelmistä vuosilta 2016–2024. Vuonna 2024 maakunnassa oli yhteensä 19 074 aurinkosähköjärjestelmää ja niiden nimellisteho oli 217,45 megawattia. Maakunnan verkkoon kytketyistä aurinkovoimaloista suurin osa, hieman yli 80 prosenttia, on edelleen asennettu pientaloihin. Niiden tyypillinen voimalakoko on edelleen kasvanut: se on tällä hetkellä keskimäärin 8 kW, kun se kun se vuonna 2023 oli noin 7 kW.
Akkujärjestelmiä on liitetty verkkoon muutamia vuonna 2023 ja vuonna 2024 ne ovat selvästi yleistyneet kaikkien Varsinais-Suomen verkkoyhtiöiden alueilla. Akkujärjestelmien liittämisilmoituksia on tullut paljon sellaisiin kohteisiin, joissa on ollut aurinkosähkön tuotantoa jo aikaisemmin.
Maakunnassa taloyhtiöiden energiayhteisöjä edelleen vähän
Varsinais-Suomen taloyhtiöissä on vuoden 2024 loppuun mennessä perustettu 33 energiayhteisöä. Vuonna 2023 niitä oli 20. Taloyhtiöiden aurinkosähkön hyödyntämistä myös asunnoissa helpottaa vuonna 2023 käyttöönotettu hyvityslaskentamalli. Hyvityslaskennassa kiinteistösähköliittymän sähkönkulutuksen yli menevä aurinkosähkö jaetaan ensin huoneistojen sähkönkulutukseen sisäisessä energiayhteisössä, minkä jälkeen yli menevä aurinkosähkö myydään verkkoon. Tietoa taloyhtiöistä, joissa on aurinkosähkön tuotantoa ilman energiayhteisöä, ei ole selvitetty. Tällaisia taloyhtiöitä on todennäköisesti enemmän.
Aurinkosähkön osuus Suomen sähköntuotannossa kasvaa
Aurinkosähkö kattoi noin 1,4 prosenttia koko maan sähkön kokonaistuotannosta vuonna 2024. Vuoden lopussa Suomessa oli Energiaviraston alustavien tietojen mukaan asennettua aurinkosähkökapasiteettia noin 1247 megawattia. Valtaosa sähköverkkoon liitetystä aurinkosähkökapasiteetista on pientuotantoa (alle yhden megawatin (MW) tuotantolaitteistot). Pientuotantokapasiteetti kasvoi vuoden 2024 aikana noin 20 prosentilla, vaikka kysyntä onkin hidastunut edeltäviin vuosiin verrattuna. Sähköverkkoon kytkemätöntä aurinkosähkökapasiteettia on arviolta 23 megawattia erityisesti vapaa-ajan asuntoihin asennettuna.
Lähivuosina suurta kasvua on tulossa teollisen kokoluokan (yli 1 MW) aurinkosähkötuotantoon.
Suuret aurinkovoimahankkeet ja voimalat Suomessa
Suomen uusiutuvat yhdistys ylläpitää kolmea ajantasaista listaa ja tilastoa aurinkovoiman kehityksestä. Vuositilasto kattaa toiminnassa olevat teollisen kokoluokan aurinkovoimalat. Toinen listaus sisältää rakenteilla olevat hankkeet ja kolmas tilasto kuvaa suunnitteilla olevia aurinkohankkeita.
Varsinais-Suomessa oli toiminnassa vuonna 2024 yksi teollisen mittaluokan aurinkosähkövoimala ja sen teho on 2 MW. Rakenteilla ja valmistumassa vuonna 2025 on kaksi voimalaa, yhteisteholtaan 209,3 MW. Hankevaiheessa maakunnassa on 26 voimalaa, joiden kumulatiivinen teho on 1 573 MW.
Lisätietoa
Aurinkosähköä kotiin -palvelussa tietoa pientaloille ja taloyhtiöille.
Energiaviraston tiedote (17.6.2025) Aurinkosähkön kapasiteetista vuonna 2024.
Suomen uusiutuvat ry:n sivuilla listaukset suuren mittaluokan aurinkosähkövoimaloista ja hankkeista
Turun ammattikorkeakoulun ja Valonian yhteisessä Taloyhtiöiden energiamurros -hankkeessa selvitetään taloyhtiöiden kiinnostusta energiayhteisöjen perustamiseen aurinkosähkön tuottamiseksi ja jakamiseksi asukkaille. Taloyhtiön energiajärjestelmään paneudutaan pilottikohteiden kautta. Kohteissa selvitetään muun muassa energian varastoinnin ja sähköautojen latauspisteiden mahdollisuuksia.