Varsinais-Suomen kuntien päästöt vähentyneet eniten Turun seudulla

Uutinen

|

12.12.2024

Varsinais-Suomen asukaskohtaiset päästöt ovat kolmanneksi pienimmät maakuntien välisessä vertailussa. Vuoden 2023 ennakkotiedon mukaan paransimme sijoitusta kolmanneksi asukaskohtaisessa vertailussa. Varsinais-Suomessa lasketut päästöt olivat 4,5 tCO2e/ asukas vuonna 2023, kun ne olivat vuotta aiemmin 5,1 tCO2e. Pienimmät asukaskohtaiset päästöt ovat Turussa, 2,4 tCO2e. Vaihtelu maakunnan muiden kuntien välillä on suuri johtuen kuntien sijainnista, väestömäärästä ja elinkeinorakenteesta.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ennakkotiedon mukaan Suomen kaikkien kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet viime vuonna noin 9 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Myönteinen kehitys johtuu pääosin energiasektorin eli sähkön- ja kaukolämmöntuotannon puhdistumisesta. Varsinais-Suomessa kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet vuodesta 2022 vuoteen 2023 saman verran, hieman alle 9 prosenttia. Kaukolämmön päästöt laskivat noin 30 prosenttia, mikä on keskimääräistä enemmän. Vaikutukset näkyvät varsinkin Turun kaukolämpöverkon alueella Naantalissa, Raisiossa, Turussa ja Kaarinassa, jossa on aktiivisesti luovuttu fossiilisista polttoaineista.

Kulutussähkön päästöt pienenivät maakunnassa noin 32 prosenttia ja sähkölämmityksen päästöt noin 35 prosenttia kuten valtakunnallisestikin. Tuulivoiman tuotanto maakunnassa ei ole lisääntynyt moneen vuoteen ja aurinkosähköhankkeet ovat vielä pääosin suunnittelu- tai luvitusvaiheessa, Uudenkaupungin rakenteilla olevaa aurinkovoimalaa lukuun ottamatta.

Kun päästöjen kehitystä tarkastelee pitkällä aikavälillä, maakunnan päästöt ovat vähentyneet 43 prosenttia vuodesta 2005 ja vuoteen 1990 verrattuna 46 prosenttia. Maakunnalliseen päästövähennystavoitteeseen, 80 prosentin vähennys vuodesta 2005 vuoteen 2035, on kuitenkin vielä matkaa ja toimenpiteitä tarvitaan edelleen.

Tieliikenteen osuus päästöistä suurin 

Suurimmat päästöt maakunnassa syntyvät tieliikenteestä (29,9 %), maataloudesta (18,4 %) ja työkoneista (8,5 %). Tieliikenteen päästöt pienenivät 4,5 prosenttia vuodesta 2022 vuoteen 2023. Työkoneiden päästöt laskivat samaan aikaan 5,9 prosenttia. Maatalouden päästöt ovat säilyneet lähes ennallaan vähentyen vain hieman yli yhden prosentin.

Tieliikenteen, työkoneiden ja maatalouden merkitys päästöissä korostuu, kun energiasektorin päästöt ovat vähentyneet. Tieliikenteen päästöt ovat hieman vähentyneet muun muassa tieliikenteen suoritteen pienenemisen, liikennepolttoaineiden biopolttoaineiden osuuden lievän kasvun ja ajoneuvokannan sähköistyminen myötä. 

Varsinais-Suomen ilmastotiekartassa tieliikenteen päästövähennystavoitteeksi on asetettu päästöjen puolittaminen vuodesta 2005 vuoteen 2030 mennessä, mikä on myös valtakunnallinen tavoite. Vuoteen 2023 mennessä päästöt ovat vähentyneet 29,1 prosenttia pääosin puhtaampien polttoaineiden ja käyttövoimien myötä. Liikenteen päästöjen vähentämiseksi alueella on parannettu joukkoliikenteen palveluja ja sähköbussien määrä on lisääntynyt.  Paikallisen ja alueellisen raideliikenteen selvitys- ja suunnittelutyö on käynnissä ja myös kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä on parannettu.  

Valtakunnallisesti ja alueellisesti näyttää kuitenkin siltä, että liikenteen päästöt eivät vähene riittävästi tavoitteiden saavuttamiseksi. Syynä ovat muutokset esimerkiksi muassa ajoneuvokannan uudistumisen vauhdittamisessa, latausinfran edistämisessä ja päästövähennyksiin ohjaavassa veropolitiikassa. Ajoneuvokannan uudistuminen ja muutokset käyttövoimissa eivät joka tapauksessa riitä, vaan on välttämätöntä saada myös näkyvä muutos henkilöautoliikenteen ajosuoritteessa ja siirtymä muihin kulkumuotoihin. Tässä joukkoliikenteen valtionavun vähentäminen, joukkoliikenteen ALV:n nosto sekä valtionavun vähentäminen laadukkaisiin kävely- ja pyöräily-yhteyksiin tulevat edelleen vaikeuttamaan tavoitteiden saavuttamista. 

Varsinais-Suomen ilmastotyö etenee 

Varsinais-Suomessa tehdyt ilmastotoimet ovat vähentäneet päästöjä maakunta- ja kuntatasolla. Sijainti Etelä-Suomessa näkyy energiantuotannon ja kaukolämmön päästöissä. Sääolot ovat lämmitystarpeen kannalta suotuisat ja kauko- ja aluelämpöratkaisuissa on irtauduttu fossiilisista polttoaineista. Vaikka alueella on maataloutta, elinkeinorakenne mahdollistaa toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki 27 kuntaa ovat laatineet tai laatimassa ilmastosuunnitelmaa ja toimenpideohjelmia. Päästökehitys on myönteinen, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäpotkua voisi syntyä kuntien välisestä yhteistyöstä. 

Riikka Leskinen

toimialapäällikkö
044 907 5995
riikka.leskinen@valonia.fi

Liisa Harjula

energia-asiantuntija
040 1820 412
liisa.harjula@valonia.fi

Uutiseen liittyvät hankkeet

Uutiseen liittyviä hankkeita ei vielä ole