Liedon pohjoisosassa lähellä Auraa sijaitseva kunnan omistama muutaman hehtaarin kokoinen suoalue ennallistettiin huhtikuun lopulla 2021 (1). Suo ojitettiin perusteellisesti reilu 60 vuotta sitten, mutta työ on ollut tarpeeton, koska ojituksen vaikutus metsän kasvuun on ollut vaatimaton. Ennallistamisessa suo-ojat tukittiin yhtä reunaojaa lukuun ottamatta niistä aikanaan nostetulla turpeella.

Ennallistettu suo on ollut alun perin pääosin mäntyä kasvavaa rämettä ja reunaosat kuusivaltaista korpea. Lieto sai suon ennallistamiseen ympäristöministeriöltä Kunta-Helmi -erityisavustuksen. Helmi-ohjelman pääasiallisena tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa muun muassa suojelemalla ja ennallistamalla soita, kunnostamalla ja hoitamalla lintuvesiä, perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä kunnostamalla vesi- ja rantaluontoa.

Puukunnostuksilla monimuotoisuus- ja vesiensuojeluhyötyjä

Ennallistetulle suolle jätettiin yksi reunusoja täyttämättä, jotta vältytään mahdolliselta viereisin kiinteistön vettymiseltä. Tästä virisi ajatus, että ojan vettä voisi sopivasti padota aiheuttamatta haittaa viereiselle kiinteistölle. Padottamisen hyötynä on suon vesitalouden nopeampi palautuminen lähemmäs ojituksia edeltänyttä tilannetta. Lisäksi haluttiin lisätä padottavaan ojaan puuta, koska sillä on todettu olevan monimuotoisuus- ja vesiensuojeluhyötyjä (2).

Puukunnostukset päätettiin tehdä talkoilla lokakuun alussa 2021. Talkoisiin osallistui 10 henkilöä Liedon kunnasta, Valoniasta, Paimionjoki-yhdistysksestä ja Ammattiopisto Liviasta. Vajaan kolmen tunnin urakassa ojaan rakennettiin kaksi puurakenteista patoa alaosaan, lisättiin ojaan köydellä yhteen sidottuja rankanippuja sekä paksumpia männyn runkoja ja muuta oksimattomia puun latvuksia. Kunnostuksissa käytetty puu oli valtaosin mäntyä, sillä havupuun on todettu olevan esimerkiksi koivua parempi puukunnostusmateriaali (3). Talkoissa hyödynnetyt puut oli kaadettu keväällä ennen kunnostusten aloitusta. Talkoot ovat osa Valonian PUUJALKA-hanketta, jossa muun muassa kokeillaan puun käyttöä erityyppisissä valuma-alue- ja vesistökunnotuksissa.

Ylempää puupatoa tiivistettiin vanhalla kaivuuturpella ja ojan vesipinta alkoikin nousta jo talkoiden aikana. Tavoitteena on, että ojaveden pinta saataisiin pidettyä aiempaa korkeammalla, jolloin ojaan lisätty puuaines pysyy mahdollisimman märkänä. Näin puuaineksen pintaan veden alla kehittyvä mikrobikasvusto voisi selvitä jopa kuivien jaksojen yli. Mikrobiyhteisö käyttää ravinnokseen veden mukanaan tuomia ravinteita puhdistaen vettä ja tarjoten ravintoa muille vesieliöille.

Soiden ennallistamisten on havaittu lisäävän vesistöön päätyvää humus- ja ravinnekuormitusta (4). Liedon ennallistettua suota voi luonnehtia melko ravinneköyhäksi suoksi, joten arvioidut haittavaikutukset vesistöön lienevät enintään kohtalaiset. Talkoilla tehtyjen puukunnostusten avulla pyritään vähentämään ennallistamisesta aiheutuvia haitallisia vesistövaikutuksia. Suolta lähtevästä ojasta on otettu vesinäyte ennen ennallistamistöitä loppuvuodesta 2020 ja tullaan ottamaan muutamia kertoja toteutuksen jälkeen. Näin voidaan saada suuntaa antavaa tietoa ennallistamisen vesistövaikutuksista.

Suon kasvillisuuden kehittymistä tullaan aika ajoin seuraamaan drone-kuvauksien avulla Liedon kunnan toimesta. Näin saadaan käyttökelpoista paikkaan sidottua tietoa suokasvillisuuden kehittymisestä.

Kuvassa suo-oja ja siihen rakennettu puupato.
Ennallistetun suon puutakoiden osallistujat taukopaikalla.

Jarkko Leka

vesi- ja luontoasiantuntija
jarkko.leka@valonia.fi
040 197 2265