Tänä vuonna vietetään Energiansäästöviikon 25. juhlavuotta! Juhlavuoden kunniaksi Valonian energia-asiantuntija Liisa Harjula kokosi katsauksen teemaviikon viettoon Varsinais-Suomessa.

Valonia ja tätä ennen Varsinais-Suomen energiatoimisto on ollut tiivisti mukana alkuvuosista lähtien. Energiansäästöviikkojen aikana maakuntaa on kierretty ristiin rastiin ja energiansäästön ja -tehokkuuden viestiä on levitetty kuntiin, kuntalaisille ja yrityksille. Puheenvuoroja ja esityksiä on pyynnöstä pidetty yritysten, kuntien eri sektoreiden ja oppilaitosten järjestämissä ympäristö- ja energiapäivissä. Toimijoita on kannustettu aloittamaan pienillä toimenpiteillä ja luomaan energiansäästöstä pysyvä osa jokapäiväistä toimintaa. Viikon vietto on muuttunut vuosien saatossa, mutta viestintä on aina ollut sen keskiössä.

Varsinais-Suomen energiatoimisto – toinen Valonian perustajaorganisaatioista – vietti ensimmäistä energiansäästöviikkoaan vuonna 1998, jo ennen toimiston toiminnan virallista käynnistämistä. Tällöin viikkoa vietettiin järjestämällä tietoiskuja oman organisaation henkilökunnalle sekä kannustettiin myös yhteistyökumppaneita osallistumaan teemaviikon viettoon. Tietoiskusta muotoutui sittemmin Energiavartti, joka on yhä keskeinen osa energiasäästöviikon viettoa.

2000-luvulla järjestettiin yhteistyökumppaneiden kanssa monenlaisia tapahtumia, kuten energiapäiviä ja neuvontatilaisuuksia muun muassa kauppatorilla, kauppakeskuksissa, kuntien virastotaloilla ja oppilaitoksissa. Myös omakotiyhdistyksille suunnatut neuvontaillat ja Marttakerhot kuuluivat viikkojen ohjelmaan. Ensimmäisinä vuosina kullakin viikonpäivällä oli oma teemansa, kuten lämmitys, liikenne, vesi ja energiatehokkaat laitteet.

Yhteistyötä monenlaisten toimijoiden kanssa

Teemoja hyödynnettiin monin tavoin ja yhteistyöhön kutsuttiin muun muassa jätehuoltoyhtiö, kodinkonekorjaamo, autokoulu ja valaisinliikkeitä. Yhteistyö oli tiivistä myös energiayhtiöiden kanssa Energiatoimiston aikaan. Kumppaneita ovat olleet mm. Sallila Energia, Naantalin Energia, Vakka-Suomen Voima, Lounais-Suomen sähkö, Fortum ja Liedon lämpö. Turku Energian kanssa toteutettiin monen vuoden aikana yhteisiä tapahtumia asiakkaille ja kaupunkilaisille. Myös erityisesti energiansäästösopimuksen tehneitä kuntia houkuteltiin viikon viettäjäksi. Motiva tuotti jo tällöin valmista materiaalia viikon viettäjien hyödynnettäväksi ja Energiatoimisto tuki kuntia suunnittelussa ja ideoinnissa. Vertaistukea teemaviikkojen suunnitteluun ja toteutukseen tarjosivat Motivan järjestämät Energiansäästöviikon suunnittelu- ja päätösseminaarit, joissa jaettiin hyviä ideoita ja esimerkkejä eri tahojen toiminnasta.

Alkuvuosina yksi toimintamuoto oli paikallisten yritysrahoittajien etsiminen tokaluokkalaisten Hei, kaikki toimii -energiaopetusmateriaalipaketin hankkimiseksi kouluille. Yhteydenotot tuottivat tulosta ympäri maakuntaa ja kouluja muun muassa Uudessakaupungissa, Laitilassa, Turussa, Kaarinassa ja Naantalissa sai opetusmateriaalia käyttöönsä. Oppilaat saivat oman energiakirjan luettavakseen.

Kun vuonna 2008 Valonia aloitti toimintansa Energia- ja Agendatoimistojen yhdistyttyä, Vanhalla Suurtorilla sijainneissa toimitiloissa olleeseen näyttelytilaan koottiin esille Jokamiehen energiavinkkejä. Näyttelyyn kutsuttiin tutustumaan esimerkiksi Turun kaupungin työntekijöitä ja ekotukihenkilöitä, Ekokoti-hankkeen pilottiperheitä ja median edustajia.

Teemaviikko on viestintää

Ensimmäisen kymmenen vuoden ajan medialle lähetetiin tiedotteita, joihin oli koottu energiainfoa, tapahtumia ja juttuvinkkejä ja energiansäästöviikko saikin mukavasti paikallistakin medianäkyvyyttä. Parina vuonna Radio Sata -paikallisradion ympäristökampanjassa tehtiin energiansäästösketsejä päiväkohtaisista teemoista energiatoimiston neuvojien, Turku Energian ja radiotoimittajan yhteistyönä. Eräänäkin vuonna paikallisradion mainosspotteja, tietoiskuja ja haastatteluita lähetettiin ääniaalloille yhteensä 440 kertaa kahden viikon aikana. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa tehtiin yhteistyötä kirkon ympäristödiplomityön käynnistämiseksi. Seurakuntayhtymän, Turku Energian ja energiatoimiston yhteiset markkinointiponnistukset poikivat Motivan kunniakirjan esimerkillisestä viestintäyhteistyöstä vuonna 2008.

Nykyään energiansäästöviikon viestintä painottuu ajan hengen mukaisesti sosiaaliseen mediaan. Alkuvuosien kuluttajille suuntautunut kampanjointi ja viestintä on muuttunut samalla, kun tietoisuus energiankäyttöön vaikuttavista toimintatavoista on lisääntynyt. Alueemme kunnat ja yritykset ovat ilmastokeskustelun myötä aktivoituneet ja nyt ilmasto- ja energiatyö herättää keskustelua kaikkialla, ympäri vuoden.

Monet vuosien varrella esillä olleet kampanjateemat ovat yhä ajankohtaisia

Nykyään nuoret kampanjoivat aktiivisesti ilmastonmuutoksen nimissä, mutta jo vuonna 2002 Varsinais-Suomen Agendatoimiston Lasten ja nuorten ympäristöviikkoa vietettiin energiateemalla. Viikon aikana lapset ja nuoret esittelivät muun muassa tekemiään julisteita ja tietoiskuja yleisölle. Viikon päätti energiapaneeli. Valtakunnallista ilmastonmuutoksen viestintäkampanjaa rahoitettiin neljän vuoden ajan. Turussa taas toteutettiin vuonna 2006 Sinä vaikutat ilmastonmuutokseen -kampanja, joka näkyi katukuvassa Energiansäästöviikolla banderolleina, bussien ikkunatarroissa, katumainoksissa ja tapahtumissa. Pienkiinteistö- ja omakotiyhdistyksille pidettiin Öljystä uusiutuviin -infotilaisuuksia jo vuonna 2002 ja syksyllä 2005 järjestetiin Salon seudun asukkaille aurinkolämpökeräimen itserakentamiskurssi.

Tänä vuonna paljastetaan #energiatekoja

Tänä vuonna Energiansäästöviikolla kannustetaan organisaatioita paljastamaan tekemiään #energiatekoja. Valoniassa energia- ja ilmastotyötä tehdään aktiivisesti monenlaisten hankkeiden kautta ja vuoden jokainen viikko on energiansäästöviikko.

Lisätietoja

Tutustu Energiansäästöviikkoon ja lataa kampanjaviikon materiaalit Motivan sivuilta

Valonian alueellisen energianeuvonnan sivu

Valonian neuvontapiste, jossa julisteita, infokylttejä ja opiskelijoita keskustelemassa.
Yleisöä nostamassa vihreitä ja punaisia äänestyslippuja.
Energiatohtorit vertailemassa lamppupakkauksia

Liisa Harjula

energia-asiantuntija
liisa.harjula@valonia.fi
040 1820 412