Onko mielessäsi esimerkiksi joki, järvi, lampi tai merenlahti, jonka tilaa olisi mahdollista parantaa kunnostustoimilla?

Vastaa kyselyyn, jolla kartoitetaan Varsinais-Suomen alueella mahdollisia vesistökunnostuskohteita. Kunnostustarpeita voi löytyä myös vesistöjen valuma-alueilta, esimerkiksi ojitettu suo tai kuivatettu kosteikko. Ilmoita rohkeasti pienetkin ideat, niistä voi olla suuri hyöty!

Kysely on helppo ja nopea täyttää, eikä vastaaminen sido kohteen ilmoittajaa mihinkään. Kysely on auki toistaiseksi.

Vastaa kunnostuskohdekyselyyn!

Kunnostuksiin saatavilla avustuksia syksyn avustushauissa

Vesistökunnostuksiin ja vesiensuojelutoimenpiteisiin on saatavilla avustuksia useista eri rahoituslähteistä. Kyselyn vastausten avulla voimme löytää mahdollisia kunnostuskohteita, hahmottaa erilaisia yhteistyömahdollisuuksia ja auttaa hankesuunnitelmien ja rahoitushakemusten laatimisessa. Erilaisista avustusmuodoista ja vesistökunnostuksista voit lukea ympäristöhallinnon Rahat pintaan -sivustolta. Lisätietoja avustusten hakemisesta saat myös Valonian asiantuntijoilta, ELY-keskuksesta sekä Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistykseltä. Syksyllä avautuvat muun muassa seuraavat ELY-keskuksen avustushaut, joista erityisesti yhdistykset ja yhteisöt voivat hakea rahoitusta hankkeisiinsa.

Tietoa avautuvista rahoitushauista:

Kyselyn toteuttaa Valonia osana Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkoston toimintaa. Verkosto on kaikille avoin ja se kokoaa yhteen alueen vapaaehtoistoimijoita, maanomistajia, asiantuntijoita, tietoa ja materiaalia vesiensuojelusta ja vesistökunnostuksista. Toimintaa koordinoi Valonia yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen kanssa.

Vesistökunnostusverkoston kuulumiset sähköpostiisi?

Tilaa uutiskirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi:


Jarkko Leka

vesi- ja luontoasiantuntija
jarkko.leka@valonia.fi
040 197 2265

Omar Badawieh

projektityöntekijä
omar.badawieh@valonia.fi
040 680 4467

Janne Tolonen

Janne työskenteli Valoniassa vesi- ja luontoasiantuntijana vuoden 2023 joulukuuhun saakka.