Tämä teksti on julkaistu alun perin Varsinais-Suomen liiton blogissa.
Varsinais-Suomen liiton sivustouudistuksen myötä ennen vuotta 2021 julkaistuja kirjoituksiamme on nyt arkistoitu Valonian sivuille.
Varsinais-Suomi on yllättävän metsäinen maakunta, vaikka alueesta saattaa ensimmäisenä tulla monelle mieleen avoin peltomaisema ja saaristomosaiikki. Maakunnan pinta-alasta metsämaata on noin 54 % ja suota 5,5 %. Muun muassa eteläinen sijainti, rannikon vaikutus, jääkauden jälkinä syntyneet harjumuodostumat, jokilaaksot ja pitkä maanviljelyhistoria vaikuttavat maakunnan luontotyyppeihin ja lajistoon. Esimerkiksi tammimetsävyöhyke, lehdot, kallioiset saaristometsät, rannikon tervaleppäluhdat, savimaan virtavedet, perinnemaisemat ja harjualueiden paahdeympäristöt ja pohjavesivaikutteiset ympäristöt ovat Varsinais-Suomen metsien erityispiirteitä.
Suomen luontotyyppien ja lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan Etelä-Suomessa 79 % metsäluontotyypeistä on uhanalaisia. Suurin osa uhanalaislajistosta elää metsissä ja lajien uhanalaisuus on kaikkein runsainta rannikolla ja Etelä-Suomen kasvillisuusvyöhykkeellä.
Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan suojelupinta-alan lisäämistä, laajempia suojelukokonaisuuksia ja erityisesti vanhojen metsien turvaamista. METSO on valtion luonnonsuojeluohjelma, jossa metsänomistaja voi tarjota metsiään suojeluun ja saada suojelusta puuston hintaan perustuvan korvauksen verovapaana. Suojelua pyritään keskittämään laajoille, arvokkaimmille alueille, mutta myös pienialaiset kohteet ovat tärkeitä, jos niillä on erityisiä luontoarvoja. Esimerkiksi vesistöjen ja pienvesien lähimetsät ja lehdot ovat usein pienialaisuudestaan huolimatta tärkeitä suojelukohteita. Myös kytkeytyvyys laajempiin suojelualuekokonaisuuksiin nostaa alueiden arvoa. Varsinais-Suomen alueella METSO-ohjelmaa on toteutettu yksityisinä suojelualueina sekä valtiolle hankittuina suojelukohteina yhteensä 4900 hehtaaria. Tavoitteena on saada suojeluun vielä noin 3000 hehtaaria.
Varsinais-Suomen metsätalousmaasta suurin osa, noin 80 %, on yksityisomistuksessa. Tämä on enemmän kuin muualla maassa keskimäärin ja samalla kuitenkin metsät ja metsien omistus on pirstoutunutta: omistetun metsän keskipinta-ala on Varsinais-Suomessa maan alhaisin. Tämä lisää yhteistyön tarvetta yksityismetsänomistajien kesken ja heillä on maakunnassamme suuri vastuu metsäluonnon monimuotoisuuden huomioimisesta. Metsälaki, sertifiointikriteerit ja hyvän metsänhoidon suositukset ovat tehokas pohja monimuotoisuuden huomioimiselle, mutta järeämpiä keinoja tarvitaan.
Erityisesti herkillä alueilla kuten turvemailla, vesistöjen lähimetsissä, tärkeiden elinympäristöjen ja suojelualueiden reunoilla tulee vahvistaa luonnonhoitopainoitteista metsänhoitoa. Metsähakkuiden yhteydessä hakkuutavasta riippumatta lahopuun lisäys, säästöpuut, sekapuuston suosiminen ja riistatiheiköt ovat helppoja keinoja, joita suunnitelmallisesti kohdentamalla voidaan tehostaa luonnon monimuotoisuutta talousmetsissä. Jatkuvan metsän kasvatuksen menetelmillä pystytään ylläpitämään monimuotoisempaa metsän rakennetta ja turvaamaan arvokkaiden elinympäristöjen säilyminen.
Suojelun lisäksi tarvitaan myös uudenlaista ajattelua ja käytäntöjä luonnon monimuotoisuuskadon kääntämiseksi. Hyvänä tavoiteltavana periaatteena on niin sanottu No Net Loss -periaate eli kokonaisheikentämättömyys. Erilaisten maisemaa, maankäyttöä ja elinympäristöjä muuttavien hankkeiden yhteydessä tulisi löytää keinoja kompensoida luonnolle aiheutuvia haittoja siten, että kokonaisuutta ei heikennetä. Maankäytön suunnittelun rooli on tärkeä, jotta metsien ekologinen kytkeytyvyys turvataan ja luonnolle jätetään sen tarvitsema tila. Uusia toimintamalleja voisi löytyä muun muassa rakennushankkeissa, tieverkoston ylläpidossa, viheralueiden hoidossa ja tietysti maa- ja metsätaloudessa.
Luonnonsuojelun, luonnonhoidon ja metsätalouden yhteistoiminnassa on myös kehitettävää. Esimerkiksi luontotiedon, eli muun muassa lajien esiintymiseen liittyvän tiedon puutteita tulee paikata luontokartoituksilla ja tiedon tulee olla helposti koko toimintaketjun käytettävissä, mukaan lukien viranomaiset, metsänomistajat, neuvojat, suunnittelijat, puunostajat ja puunkorjuu.
Ekologisesti kestävä metsänhoito perustuu sille, että metsänomistajan on tiedettävä ja tunnettava metsänsä luontoarvot – oli omistajana sitten valtio, kunta, muu yhteisö, yritys tai yksityinen henkilö.
Valonian uudessa Hyyppäränharjun METSO-yhteistoimintaverkostohankkeessa kehitetään vuorovaikutteista luonnonhoidon suunnittelua ja toteutusta Salossa ja Somerolla sijaitsevalla Hyyppäränharjulla. Hanketta toteutetaan yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Metsähallituksen, Suomen Metsäkeskuksen ja Tapion kanssa. Hanketta rahoittaa Ympäristöministeriö.
