Aika

7.10.2020 klo 17.00-19.00
(Seuraamme aktiivisesti syksyn epidemiatilannetta ja suosituksia, tarpeen mukaan muutamme tilaisuuksia tilanteeseen sopivaksi tai peruutamme ne.)

Paikka

Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen demotila, Pohjoistullikatu 11, Uusikaupunki

Ohjelmassa

Tilaisuudessa Vakka-Suomen seudulla toimivat vesiensuojeluyhdistykset esittelevät toimintaansa ja verkostoituvat keskenään. Lisäksi keskustellaan yhdessä mm. vesistökunnostusverkoston merkityksestä ja toiminnan tavoitteista vesiensuojeluyhdistysten kannalta. Tilaisuuden järjestäjänä on Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkosto, jonka yhtenä tavoitteena on lisätä paikallista vesiensuojelu- ja vesistökunnostustyötä. Vesistökunnostusverkosto toimii vuoden 2020 loppuun asti ympäristöministeriön rahoittamana vesien- ja merenhoidon kärkihankkeena.

Tilaisuus on tarkoitettu vesiensuojelusta ja vesistökunnostuksista kiinnostuneille ja tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Alustava ohjelma

17.00 Osallistujien esittäytyminen

17.15 Vesiensuojeluyhdistykset esittelevät toimintaansa

  • Ahmasveden hoitoyhdistys ry, Jukka Kauristo
  • Puhdas Mannervesi ry

18.00 Kahvi

18.20 Keskustelua päivän aiheista:

  • mitä/millaista verkoston toiminta voisi yhdistysten mielestä olla
  • miten verkosto voisi yleisesti auttaa paikallisia vapaaehtoisyhdistyksiä toiminnassaan
  • mikä voisi olla yhdistysten rooli/ toiminta verkostossa

19.00 Tilaisuus päättyy

Onko sinulla mielessä aihe, josta toivoisit yhteistä keskustelua?

Ota yhteyttä: Jarkko Leka, p. 040 1972265, jarkko.leka@valonia.fi tai Pasi Salmi Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry, p. 040 161 8830, pasi.salmi@lsvsy.fi

Pohjoistullikatu 11, Uusikaupunki

Voit ilmoittautua tämän linkin kautta tai sähköpostilla/soittamalla Jarkko Lekalle, p. 040 1972265, jarkko.leka@valonia.fi.

Esitykset lisätään tänne tilaisuuden jälkeen.

Jarkko Leka

vesi- ja luontoasiantuntija
jarkko.leka@valonia.fi
040 197 2265