Tervetuloa mukaan tekemään konkreettista talkootyötä luonnon monimuotoisuuden, Itämeren ja vaelluskalojen puolesta! Kunnostusten tavoitteena on Kuninkojan ekologisen tilan parantaminen ja purossa esiintyvän meritaimenen lisääntymisalueiden lisääminen.

Aika

4.9.2021 klo 10.00–15.00

Paikka

Purokunnostustalkoot sijoittuvat Suikkilan–Ruohonpään koskialueelle Kuninkojassa. Tapaamispaikkana on Kustavintien ja Pryssinkadun välisen kevyen liikenteen väylän keskivaiheilla sijaitseva silta, joka ylittää Kuninkojan puistossa.

Pysäköinti on mahdollista Kustavintien varressa, mutta tilaa on rajallisesti.

Ilmoittaudu

Tapahtumaan osallistuminen edellyttää ennakkoon ilmoittautumista. Tapahtumassa noudatetaan Lounais-Suomen aluehallintoviraston kokoontumissuosituksia. Mikäli koronatilanne sitä edellyttää, tapahtuman osallistujamäärää rajoitetaan suositusten mukaisesti ja osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ohjelmassa

Kokoontuminen klo 10.00 alkaen. Kunnostustalkoiden aikana lisätään käsivoimin kiviainesta ja puumateriaalia Kuninkojan koskialueelle.

Mukaan kannattaa ottaa säänmukainen varustus ja kumisaappaat tai kahluuhousut sekä työkäsineet. Talkoiden aikana on tarjolla juotavaa ja evästä.

Kunnostustalkoot järjestetään osana Turun kaupungin Kuninkojan Helmi-hanketta ja Valonian Puujalka-hanketta sekä WWF Suomen ja Keskon K-Kalapolut -kampanjaa.

Vesistökunnostusverkoston logo

Jussi Aaltonen

Jussi työskenteli Valoniassa vesistöasiantuntijana helmikuuhun 2024 saakka.