Vesi on vanhin voitehista, sanotaan, ja se pitää myös paikkansa, sillä samaa vettä olemme käyttäneet jo aikojen alusta. Vettä tarvitaan perustarpeisiimme – juomiseen, ruoan valmistamiseen ja peseytymiseen, mutta myös päivittäisten kulutustarvikkeittemme tuottamiseen. Vain alle prosentti maapallon vedestä on ihmisille käyttökelpoista makeaa vettä. Sitä on kuitenkin riittävästi, mikäli huolehdimme, että veden laatu pysyy hyvänä tulevillekin sukupolville. Veden tarve on lisääntynyt ja ilmaston sekä etenkin sademäärien muuttuminen tuo omat haasteensa. Ei siis ole yhdentekevää, kuinka vettä käytämme.

Vastuullinen vedenkäyttö on arjen kestävää kehitystä, sillä veden puhdistaminen käyttövedeksi kuluttaa energiaa ja vaatii runsaasti erilaisia kemikaaleja. Myös veden lämmittäminen kuluttaa energiaa: käyttämästämme vedestä noin 35 prosenttia on lämmintä. Motivan ja Työtehoseuran tutkimuksen mukaan suomalainen kuluttaa vettä noin 110–130 litraa vuorokaudessa, josta noin puolet kuluu peseytymiseen. Vedenkulutuksessa on kuitenkin suuria eroja: toiset pärjäävät 50 litralla vuorokaudessa, kun taas toisilla voi kulua jopa 300 litraa. Kymmenen minuutin suihkunautinnolla saa kulumaan jo 120 litraa vettä!

Vedenkulutus on kuitenkin paljon enemmän kuin se, mitä päivittäin käytämme – tätä suoraa vedenkulutusta on vesijalanjäljestämme alle viisi prosenttia. Jäljelle jäävä piilovesi on vettä, joka käytetään erilaisten tuotteiden, kuten kodinkoneiden, vaatteiden ja ruoan valmistamiseen ja johon sisältyy muun muassa raaka-aineiden, energian ja palveluiden tuottamiseen käytetty vesi. Vesijalanjälkilaskurin avulla voi laskea oman vedenkulutuksen: laskuri huomioi arkisen sekä piiloveden kulutuksen ja syntyneen jätevesikuormituksen määrän.

Vastuullinen vedenkäyttö koskee meistä jokaista. Katso Motivan sivuilta vinkit vedenkulutuksen vähentämiseen. Vähennä piiloveden määrää: suosi kasvisruokia ja eettisen kuluttamisen periaatteita. Sivuille vesi.fi on koottu laajasti kotimaan vesitietoutta ajankohtaistilanteesta historiakatsauksiin. Oman vesijalanjälkesi voit laskea osoitteessa vesi.fi/vesijalanjalkilaskuri.

Jaana Itälä-Laine

Jaana jäi eläkkeelle Valonian erikoissuunnittelijan työstä syksyllä 2022.