Turun ydinkaupunkiseudun asukkaille suunnatulla liikenneympäristökyselyllä kartoitettiin näkemyksiä liikenteen kehittämistoimenpiteisiin liittyen. 48 % vastaajista oli tyytymättömiä tai melko tyytymättömiä mahdollisuuksiinsa osallistua liikennesuunnitteluun.

Turun kaupunkiseudun asukkaille järjestettiin liikenneympäristökysely marraskuussa 2019. Kyselyyn vastasi 3038 Turun, Raision, Naantalin, Kaarinan ja Liedon yli 15-vuotiasta asukasta. Tulokset kartoittavat asukkaiden asenteita ja liikkumistottumuksia sekä antavat pohjatietoa seudun liikennesuunnitteluun, poliittiseen päätöksentekoon ja liikennehankkeiden priorisointiin. Ensimmäisen kerran kysely toteutettiin keväällä 2017.

”Vaikka vastaajamäärä on alueen asukaslukuun nähden pieni, vastaa otos hyvin kyselyalueen asukasjakaumaa kuntien välillä. Vuoden 2017 kyselyyn vastasi enemmän nuoria, mikä voi johtua esimerkiksi kyselyn palkinnosta: vuoden Föli-matkat houkuttelivat vanhempia ikäryhmiä enemmän kuin edellisessä palkintona ollut jopo”, pohtii kestävän liikkumisen asiantuntija Marja Tommola Valoniasta.

Vastauksista nousi esiin tyytymättömyys oman alueen liikennesuunnittelun vaikutusmahdollisuuksiin. 61 % vastaajista koki, etteivät he voi vaikuttaa alueensa kävely-, pyöräily- tai jalankulkuolosuhteiden kehittämiseen. Jopa 85 % vastaajista piti sähköisiä kyselyitä parhaimpina keinona lisätä asukkaiden roolia liikenneolosuhteiden kehittämisessä.

”Kunnissa kannattaakin aktivoitua kyselyiden suhteen, mutta lisäksi pohtia myös uudenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia, jotta asukkaiden ääni saataisiin paremmin kuuluviin myös liikennettä suunniteltaessa”, Tommola jatkaa.

Joukkoliikenteen kehittäminen ja arjen matkojen sujuvuus tärkeitä myös autoilevien vastauksissa

Koko kaupunkiseudulla tärkeimmäksi koettiin joukkoliikenteen, toisena pyöräilyn olosuhteiden kehittäminen. Myös autoilevat ja autojen omistajat pitivät joukkoliikenteen kehittämistä tärkeimpänä toimenpiteenä. Huomattava osa autoilevista työmatkaajista kertoi olevansa valmis vaihtamaan joukkoliikenteeseen, jos joukkoliikenneyhteydet olisivat nopeammat (44 %) tai vuoroväli tiheämpi (48 %). Aktiivisista pyöräilijöistä 91 % piti pyöräilyreittien jatkuvuuden kehittämistä erittäin tärkeänä. Keskusta-alueen kehittämisessä myös kävelyn olosuhteet priorisoitiin korkealle.

”Arkimatkojen sujuminen on asukkaille tärkeää. Vaikka lyhyillä matkoilla siirtyminen lihasvoimien käyttöön on etenkin terveyden kannalta suotavaa, on päästöjen kannalta jopa olennaisempaa, että pitkillä matkoilla saadaan omalle autolle aidosti vaihtoehtoja. Vaikka pidempiä, yli 20 km automatkoja tehdään määrällisesti vähemmän, aiheuttavat ne ajetuista kilometreistä reilusti yli 60 %. Joukkoliikenteen kehittäminen onkin ratkaisevaa myös pitkillä matkoilla”, Varsinais-Suomen liiton liikennejärjestelmätyön erikoissuunnittelija Noora Mäki-Arvela toteaa.

Liikennejärjestelmätyön tavoitteille asukkaiden vahva tuki

Varsinais-Suomen liitto koordinoi päivityksen alla olevaa Turun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa, jolla edistetään liikkumisen kokonaisuutta yhteistyössä eri organisoiden ja kuntien välillä. Koska osa tavoitteista on keskenään myös ristiriidassa, oli kyselyn yhtenä tarkoituksena selvittää, kuinka vastaajat priorisoivat tavoitteita. Tärkeimmiksi tavoitteiksi koettiin tässäkin joukkoliikenneyhteydet sekä liikenneonnettomuuksien vähentäminen, joita molempia piti erittäin tärkeänä 73 % vastaajista. Huomionarvoista on, että kaikki listatut toimenpiteet saivat vähintään 58 % tuen joko erittäin tai melko tärkeänä. Kyselyyn vastanneiden keskuudessa vähiten kannatusta puolestaan saivat tavaraliikenteen kapasiteetin ja sujuvuuden turvaaminen sekä autoliikenteen sujuvoittaminen ja nopeuttaminen.

Voit ladata Turun ydinkaupunkiseudun liikenneympäristökyselyn raportin tästä.

KUVAKOOSTE TULOKSISTA

Lisätiedot

Marja Tommola

kestävän liikkumisen asiantuntija
marja.tommola@valonia.fi
040 8328 515

Valonian logo

Tilaa Valonian mediatiedotteet sähköpostiisi