Sanoista tekoihin – Ilmastojohtamisen työpajamateriaalit kunnille

Oppaat ja neuvontamateriaalit

|

13.9.2024

Miten kunnan ilmasto-ohjelma viedään osaksi arjen tekemistä? Miten vahvistetaan koko organisaation osaamista ilmastotavoitteiden eteen? Ilmastojohtamisen koulutuskokonaisuudella kartoitat kunnan johtamisprosessien kehityspisteitä ja autat henkilöstöä ymmärtämään oman osansa matkalla kohti tavoitetta.

Tämä materiaali on tarkoitettu kunnan ilmastotyön johtamisen itsearviointiin ja kehityskohtien kartoittamiseen. Materiaali soveltuu työpajamaiseen ryhmätyöskentelyyn. Sisältö on suunnattu ensisijaisesti johto- ja esihenkilötason viranhaltijoille, mutta ne toimivat myös esimerkiksi yksittäisen toimialan kehitystyössä. Kysy vinkkejä materiaalien käyttöön yhteyshenkilöiltämme!

Kenelle

  • Kunnat, joilla on hiljattain valmistunut ilmasto-ohjelma.
  • Esihenkilöiden, johtavien viranhaltijoiden sekä päättäjien ilmasto-osaamisen tueksi.
  • Varaa riittävästi aikaa aihepiirin taustoittamiseen, työskentelyn ohjeistamiseen sekä itse työskentelyyn. Koko materiaalin läpikäynti ja purku isommalla joukolla vie arviolta 4-6 tuntia aktiivista työskentelyaikaa.
  • Sovi vastuuhenkilöt työpajan jälkeiseen työhön. Päättäkää, kuka koostaa tuotetut materiaalit yhteen ja millä tavoin niitä hyödynnetään jatkossa. Kerro materiaalien jatkokäytön suunnitelma myös työpajaosallistujille tilaisuudessa.
  • Esitelkää päivän tulokset ja jatkosuunnitelmat kunnan päättäjille, johtoryhmälle ja henkilöstölle.

Työskentelyä suositellaan rajattavaksi seuraaville kohderyhmille:

  • Päättäjät ja/tai johtavat viranhaltijat yhdessä
  • Kuntaorganisaation esihenkilöt yhdessä
  • Yksittäinen toimiala tai osasto henkilöstöineen

1) Ilmastotyön roolit

Omatoimisesti täydennettävä tehtävä herättelee pohtimaan omaa toimenkuvaa sekä sen kytkeytyneisyyttä kunnan kokonaisuuteen. Pyritään tunnistamaan omat vaikutusmahdollisuudet ja yhteistyömahdollisuudet muiden kanssa.

Miten käytät materiaalia?

  • Tehtävässä pohditaan omaa roolia, työnkuvaan liittyvää yhteistyötä sekä tarvittavaa muutosta tavoitteisiin nähden.  
  • Tehtäväpapereita varataan yksi per osallistuja. Tehtävä aloitetaan täyttämällä paperi yksin.   
  • Kaikkien täytettyä omat lappunsa, käydään lävitse kunkin lappuun täydentämät kohdat nostoineen.   
  • Isoissa osallistujaryhmissä tehtävä kannattaa jakaa pienempiin pöytäryhmiin keskustelua varten. 

Mitä jää käteen?

  •  Osallistujan ymmärrys omasta roolistaan ja vaikutusmahdollisuuksistaan
  •  Yhteistyötarpeet kunnan sisällä tai ulospäin.  
  • Kunnan eri toimialojen synergiat toimenpiteiden toteuttajina.
  • Isoissa osallistujaryhmissä tehtävä kannattaa jakaa pienempiin pöytäryhmiin keskustelua varten. 

2) Prosessien itsearviointi

Arvioidaan ilmastotavoitteiden näkyvyyttä osana kunnan vuosisuunnittelua ja päätöksentekoa. Pyritään tunnistamaan avainhenkilöt ja –ajankohdat prosessien kytkemiseksi yhteen.

Miten käytät materiaalia?

  • Tehtävään suositellaan 5-8 osallistujan ryhmää. Lappu täydennetään yhdessä keskustellen.  
  • Tehtävälapussa on kolme saraketta. Tehtävän voi täyttää sarake kerrallaan tai rivi kerrallaan.  
    • Ensimmäisessä sarakkeessa 1) arvioidaan, näkyykö kunnan ilmasto-ohjelma osana kutakin nimettyä prosessia. 
    • Toisessa sarakkeessa 2) arvioidaan, onko nykyinen toimitapa riittävä vai tuleeko jotain muuttaa.   
    • Kolmannessa sarakkeessa 3) haetaan tekijöitä: missä tästä prosessista päätetään, ketkä ovat vastuussa keskustelusta.  
  • Tehtävä puretaan ääneen keskustellen. Mikäli kyseessä on iso ryhmä, joka on jakautunut pienryhmiin, tulee fasilitoijan johtaa puheenvuoroja. 

Mitä jää käteen?

  • Prosessit, jotka huomioivat tavoitteet, sekä ne, jotka kaipaavat lisätyötä.  
  • Avainhenkilöt tai -päätöselimet, jotka voivat kehittää tilannetta. 

3) Katse kunnan ohjelmaan

Perataan kunnan ilmasto-ohjelmaa ja sen toimenpiteitä yhdessä. Pyritään tunnistamaan ne kokonaisuudet, jotka tuntuvat hankalilta edistää. Tunnistetaan siltoja toimialojen tulevien toimien ja kunnan ajankohtaisten asioiden sekä kunnan ilmastotavoitteiden väliltä.

Tehtävään tarvitset

  • Post-it –lappuja 
  • Kyniä ja tusseja 
  • Ison, tyhjän paperin (A2)  

Miten tehtävä johdetaan?

Ensin osallistujat työskentelevät yksin:  

  • Listataan post-it -lapuille asioita, jotka ovat omassa työssäsi tai kunnassa ajankohtaisia. Määritä ajankohtainen: kuluva vuosi tai seuraava vuosi. 
  • Laitetaan post-it –laput valmiina sivuun. 

Seuraavaksi pöytäryhmä käy lävitse kunnan ilmasto-ohjelmaa keskustellen.  

  • Ilmasto-ohjelmasta poimitaan 1-3 toimenpidettä / toimenpidekokonaisuutta, jotka tuntuvat tärkeiltä, mutta eivät nykyisellään etene. Nämä kirjataan isolle paperille. 
  • Lisäksi pohditaan: Mitä askelia tarvitaan, että toimenpiteessä pääsee eteenpäin? Mitä tietoa puuttuu ja mitä pitäisi selvittää? Ketä toimenpide koskettaa, kenen tulisi olla toteutuksessa mukana? 

Lopuksi katsotaan pöytäryhmällä lävitse aiemmin yksin kirjoitetut post-itit:  

  • Löytyykö näihin kirjatuista sellaisia, jotka voisivat edesauttaa kirjattujen hankalien toimenpiteiden toteutusta?  Onko kunnassa tulossa muuta ajankohtaista, joka kytkeytyy listattujen toimenpiteiden toteuttamiseen? 
  • Lisätään post it –laput isolle paperille soveltuviin kohtiin. 

Tehtävä puretaan koko ryhmän kanssa keskustellen.  

Mitä jää käteen?

  • Haastavaksi tai epäkonkreettiseksi koettujen tavoitteiden tunnistaminen .
  • Käsitys kunnan tai henkilön työn normaalin toiminnan ja ilmastotavoitteiden välillä.
  • Polku haastavien tavoitteiden ja tulevien vuosien toiminnan välille.

Lisätiedot ja vinkkejä työpajan järjestämiseen

Riikka Leskinen

toimialapäällikkö
044 907 5995
riikka.leskinen@valonia.fi

Anni Lahtela

kehittämisasiantuntija
040 6313 856
anni.lahtela@valonia.fi

Salli Ojala

ilmastotyön asiantuntija
040 588 4830
salli.ojala@valonia.fi

Materiaaliin liittyvät hankkeet

Sanoista tekoihin – kuntien ilmastosuunnitelmien jalkautus

1.11.2023–15.9.2024