Syksyn tullen kotitalouksien sähkönkulutus kasvaa. Sinä päätät omilla toimillasi, kuinka paljon. Tulevaisuudessa sähkön hinta voi muuttua pitkin päivää ja siksi sähköä kannattaa kuluttaa silloin, kun sitä on saatavilla edullisesti.
Pääset alkuun sähkönkulutuksen seurannassa menemällä sähkönsiirrostasi vastaavan yhtiön verkkosivulle ja etsimällä online-palvelun. Kirjautumistavat vaihtelevat hieman yhtiöstäsi riippuen, mutta yleensä tarvitset asiakasnumeron, käyttöpaikan numeron tai osoitteen. Tiedot saat sopimuksesta tai laskusta.
Kirjauduttuasi sisään tutki, millaisia ominaisuuksia online-palvelussa on. Näkymistä saa kulutustietoja vuoden, kuukauden, päivän ja jopa tunnin tarkkuudella. Historiatietoja saa vain siltä ajalta, kun sopimus on ollut voimassa, uudella asiakkaalla historiatietoja ei ole ennen niiden kertymistä. Selaile tietoja ja katso, miten kulutus on muuttunut. Kulutus vaihtelee vuodenaikojen mukaan, myös talon lämmitystapa vaikuttaa lukemiin. Loma-aikojen ja poissaolojen vaikutus sähkönkulutukseen tulisi erottua varsin selvästi. Katsomalla esimerkiksi yhden kuukauden kulutusta näet, milloin olet ollut enemmän kotona ja tehnyt erilaisia kotitöitä. Päiväkohtaisesta kulutuksesta näkyy esimerkiksi saunomisen, imuroinnin, uunin lämmittämisen tai kahvikeittimen vaikutus sähkönkulutukseen.
Vertaa omaa sähkönkulutustasi vastaaviin kotitalouksiin. Jos oma kulutuksesi on keskimääräistä suurempaa, selvitä, miten arkiset tekemiset näkyvät vuorokausikulutuksessasi. Tarkista kulutushuiput ja etsi niiden syyt. Turhasta kulutuksesta luopuminen voi vähentää sähkönkulutusta 5–10 prosenttia, sähkölämmittäjällä jopa enemmän. Hyvä apu siinä on säännöllinen kulutusseuranta.
Viikolla 41 vietetään energiansäästöviikkoa – kyseessä on tänä vuonna 25. juhlavuosi. Energiankulutuksesta ollaan nykyään jo huomattavasti tietoisempia ja juhlaviikko kannustaakin jakamaan omia #energiatekoja sosiaalisessa mediassa. Katso esimerkkejä energiateko.fi -sivustolta ja tule mukaan viestimään, että yhdessä teoilla on väliä.