Skanssin kauppakeskuksessa kannustetaan asiakkaita pienentämään hiilijalanjälkeä

Viime vuonna päätökseen saadun energiaremontin myötä Skanssin kauppakeskuksen hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet jopa 80 prosenttia kymmenen vuoden takaisesta – esimerkiksi kaikki mainosvaloihin kuluva sähkö tuotetaan nykyään kauppakeskuksen katoilla olevilla aurinkopaneeleilla. Energiansäästöviikolla 5.–11.10.2020 Turun kaupunki ja Valonia haluavat yhteistyössä Skanssin kanssa innostaa ilmastotalkoisiin mukaan kauppakeskuksen asiakkaat, joille energia- ja ilmastotekoja ja niiden vaikutuksia avataan muun muassa viestinnän ja koko perheen kuvasuunnistuksen keinoin.

Energiansäästöllä on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja erityisen vaikuttavia ovat suurten kiinteistöjen, kuten kauppakeskusten ja julkisten rakennusten energiatehokkuustoimet. Uusia älykkäitä, vähähiilisyyttä tukevia ratkaisuja on edistetty kuluneen kahden vuoden aikana 6Aika Energiaviisaat kaupungit -hankkeessa Suomen kuuden suurimman kaupungin, Valonian, Ekokumppaneiden ja yritysten tiiviissä yhteistyössä. Skanssin alue on ollut yksi kehityskohteista ja Energiansäästöviikolla halutaankin tuoda energia- ja ilmastoasiat näkyväksi kauppakeskuksen asiakkaille.

”Haluamme tietoiskujen avulla konkretisoida sitä, mitä hiilijalanjäljen pienentäminen ja uusiutuva energia tarkoittavat ja kannustaa ihmisiä pohtimaan myös omia vaikutusmahdollisuuksiaan. Hankkeessa olemme etsineet keinoja ohjata rakennusten käyttäjiä esimerkiksi visualisoimalla energiadataa yksinkertaiseen ja kiinnostavaan muotoon. Monimutkaisesta energia-asiasta tulee ymmärrettävää ja näkyvää muun muassa kuvasuunnistuksen ja animaatioiden avulla”, kertoo Valonian projektiasiantuntija Silja Ngobese.  

Skanssin alueella tehdään arkipäivän ilmastotekoja

Koko Skanssin alue kehittyy energiatehokkuuden ja ekologisuuden ohjaamana. Esimerkiksi kauppakeskuksen lähiympäristöön rakentuvan ekologisen ja yhteisöllisen asuinalueen suunnittelussa painotetaan energiaviisaita ratkaisuja, jotka pienentävät arjessa syntyvää ilmastokuormitusta.

”Turun kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä. Kulutuksen ja päästöjen vähentämiseen tähtäävät alueelliset energiaratkaisut ovat merkittävä tekijä tämä tavoitteen saavuttamisessa. Skanssissa on selvitetty mm. pohjavesienergian hyödyntämistä ja siellä toimii Turku Energian kaksisuuntainen kaukolämpöverkko”, kertoo Turun kaupungin kaavoitusarkkitehti Taina Riekkinen.

Skanssin kauppakeskus on valtakunnallisestikin tarkasteltuna erinomainen esimerkki ilmastovaikutusten pienentämisestä uudenlaisten uusiutuvan energian ratkaisujen avulla. Kauppakeskuksessa hyödynnetään muun muassa aurinkoenergiaa, poikkeuksellisen laajaa omaa geolämpölaitosta ja vedettömiä pisuaareja.

”Ympäristövastuullisuus on meille keskeinen ohjenuora kaikessa toiminnassamme. Olemme Euroopan vihrein kauppakeskus ja haluamme omilla energiateoillamme tarjota vastuullisen toimintaympäristön kauppakeskuksen kävijöille ja vuokralaisillemme”, kertoo Skanssin kauppakeskusjohtaja Maarit Hurme.

Energiateema ja muun muassa lapsiperheille suunnattu energia-aiheinen kuvasuunnistusreitti ovat esillä kauppakeskuksessa koko Energiansäästöviikon ajan. Tiistaina 6.10. klo 14–18 kauppakeskuksessa on myös pop-up-infopiste, jossa Valonia ja Martat jakavat tietoa ja vinkkejä energiansäästöön. Punnu Games on mukana esittelemässä Fantastic Energy -mobiilipeliä klo 15 alkaen. Turun kaupunki esittelee ja kerää kommentteja Skanssin alueen asemakaavoihin klo 16.30–18.

Lisätiedot

Silja Ngobese

projektiasiantuntija
silja.ngobese@valonia.fi
040 184 7083

Tilaa Valonian mediatiedotteet sähköpostiisi