Hajajätevesikuormitus kuriin neuvonnalla -hankkeen toiminta on päättynyt 31.10.2019. Hanke toteutettiin vuosina 2011–2019 yhteistyössä Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry:n ja alueen kuntien kanssa. Hankkeessa tarjottiin yleisneuvontaa puhelimitse ja tapahtumissa sekä kiinteistökohtaista neuvontaa.

Jätevesineuvontahankkeen tavoitteena oli aktivoida haja-asutusalueella ja viemäriverkoston ulkopuolella sijaitsevien vakituisten ja vapaa-ajan kiinteistöjen omistajat kunnostamaan jätevesijärjestelmänsä lainsäädännön vaatimalle tasolle sekä tarkkailemaan jätevesijärjestelmänsä toimivuutta. Tavoitteena oli myös tukea kiinteistönomistajia sopivan jätevesijärjestelmän valinnassa sekä ohjata heitä kunnostustoimissa eteenpäin. Hankkeen toimintamallia pilotoitiin vuonna 2011 ja vuosina 2012–2019 kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa toteutettiin vuosittain vaihtuvissa hankekunnissa Varsinais-Suomen alueella. Hankkeessa painotettiin vahvaa viestintää, jolla ylläpidettiin tietoisuutta jätevesien käsittelyn vaatimuksista hankealueella.

Vuosien 2011–2019 aikana HAKKU-hankkeissa tehtiin noin 4000 kiinteistökohtaisesta neuvontakäyntiä. Lisäksi hankkeilla on tavoitettu noin 3000 kiinteistöjen omistajaa erilaisissa tapahtumissa, puhelimitse sekä sähköpostilla.

Valonia tarjoaa edelleen jätevesineuvontaa puhelimitse. Lisätietoja tarjolla olevasta neuvonnasta Jätevesi-sivustolla.

Hankkeen logot tähän

Hankeaika

Hankkeen toteutusaika on 1.4.-31.12.2019 sekä aiemmat hankkeet vuosien 2011-2018 aikana.

Rahoitus

Hanketta on rahoittanut vuosittain Varsinais-Suomen ely-keskus ympäristöministeriön määrärahoista.

Hankkeen uutiset ja materiaalit

muuta materiaalia ja lisätietoa

Hajajätevesikuormitus kuriin neuvonnalla HAKKU2019 -hankkeen loppuraportti (tulossa), 2020

Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa tarjottiin ympäristöministeriön rahoittamassa HAKKU2019-hankkeessa viimeisen kerran kesällä 2019. Ranta- ja pohjavesialueiden kiinteistöjen siirtymäaika jätevesiremontille päättyi 31.10.2019, jonka jälkeen jätevesineuvontaa ei enää tarjottu. Tämä loppuraportti kokoaan yhteen vuoden 2019 jätevesineuvonnan Varsinais-Suomessa.

Hajajätevesikuormitus kuriin neuvonnalla HAKKU2018 -hankkeen loppuraportti (pdf), 2019
HAKKU2018 -hankkeen loppuraportti kokoaa yhteen jätevesineuvonnan Varsinais-Suomessa vuonna 2018. Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa tarjottiin Valonian 25:ssä vesiensuojeluyhteistyökunnassa.

Hajajätevesikuormitus kuriin neuvonnalla HAKKU2017 -hankkeen loppuraportti (pdf), 2018
HAKKU2017-hankkeen loppuraportti kokoaa yhteen jätevesineuvonnan Varsinais-Suomessa vuonna 2017.

Hajajätevesikuormitus kuriin neuvonnalla HAKKU2016 -hankkeen loppuraportti (pdf), 2017
Ympäristönsuojelulain ja hajajätevesiasetuksen muutoksesta keväällä 2017 johtuen hankkeen pääpaino siirrettiin vuoden 2017 kesään. Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa tarjottiin Valonian vesiyhteistyökunnissa ja yleisneuvontaa koko Varsinais-Suomen alueella. Hankkeen loppuraporttiin on koottu neuvonnan tulokset.

Hajajätevesikuormitus kuriin neuvonnalla HAKKU2015 -hankkeen loppuraportti (pdf), 2016
Hankkeen loppuraporttiin on koottu hankkeen kohdekunnissa, Aurassa, Liedossa ja Vehmaalla, toteutetun kiinteistökohtaisen jätevesineuvonnan tulokset.

Hajajätevesikuormitus kuriin neuvonnalla HAKKU2014 -hankkeen loppuraportti (pdf), 2015
Hankkeessa annettiin kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa Laitilassa, Loimaalla, Marttilassa, Oripäässä, Pyhärannassa, Taivassalossa ja Uudessakaupungissa. Hankkeen loppuraporttiin on koottu neuvonnan tulokset ja kuntakohtaiset yhteenvedot.

Hajajätevesikuormitus kuriin neuvonnalla HAKKU2013 -hankkeen loppuraportti (pdf), 2014
Hankkeessa annettiin kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa Raisiossa, Ruskolla, Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa. Hankkeen loppuraportiin on koottu neuvonnan tulokset ja kuntakohtaiset yhteenvedot.

Hajajätevesikuormitus kuriin neuvonnalla HAKKU2012 -hankkeen loppuraportti (pdf), 2013
Hankkeessa annettiin kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa Turun, Naantalin, Paraisten ja Paimion kaupungeissa sekä Liedon kunnassa. Hankkeen loppuraportiin on koottu neuvonnan tulokset ja kuntakohtaiset yhteenvedot.

Varsinais-Suomen jätevesineuvonnan pilot-hankkeen loppuraportti (pdf), 2012
Suomessa käynnistyi keväällä 2011 valtion tukema jätevesineuvonta, jossa oli tavoitteena kerätä kokemuksia erilaisista haja-asutuksen jätevesineuvonnan toimintamalleista ja kehittää yhtenäinen, valtakunnallisesti sovellettavissa oleva malli jätevesineuvonnan toteuttamiseen Suomessa. Ympäristöministeriö valitsi Suomesta kolme pilot-aluetta jätevesineuvonnan kohdealueiksi, joista yksi oli Varsinais-Suomi. Hanke toteutettiin Salon kaupungin sekä Sauvon ja Kemiönsaaren kuntien alueilla. Loppuraporttiin on koottu hankkeen tulokset ja annettu kehitysehdotuksia jätevesineuvonnan toteuttamiseen jatkossa.

Tämän hankkeen parissa työskentelevät asiantuntijat

Katariina Yli-Heikkilä

ympäristöasiantuntija
katariina.yli-heikkila@valonia.fi
040 552 2369

Jarkko Leka

vesi- ja luontoasiantuntija
jarkko.leka@valonia.fi
040 197 2265

Anna Sampo

viestintävastaava
anna.sampo@valonia.fi
040 197 2257

Postikorttikuva, jossa 100m vesistön äärellä sijaitseva rantatontti, toisella puolella jänis ja