Paraisten Gundvikistä löytyy Koivistolaiskylä, jonka rannoilla sijaitsee Lähtelän kotila. Se on vanha evakkotila, joka on nimetty rajan taakse jääneen tilan mukaan. Nyt sitä viljelee historiaa kunnioittaen kolmas sukupolvi.
”Tilalla on vuosikymmenet viljelty sokerijuurikasta sekä viljaa ja tehty sitä, mikä on ollut tehokkainta ja nopeinta, mutta se ei enää riitä. Lohko, tai edes kasvi kerrallaan yritämme nyt monipuolistaa viljelyä. 82-vuotiaan isäni Matti Aggen mielestä tyttären tekoset ovat välillä erikoisia. Hiilipelto-hankkeen myötä isä on nähnyt, ettei tytär ole ainoa nuori ”hömpöttäjä” ja sen vuoksi hanke on ollut myös erittäin tärkeä”, Mari Agge nauraa.
Mari Agge ja hänen miehensä työskentelevät kummatkin teatterissa valosuunnittelijana. Arkea rytmittää myös lapsen harrastukset ja kuljetukset. Kalenteriin saadaan silti aikaa perheen rentoutumishetkiin, eli saunalle ja ulkoilmalle. ”Onneksi kaupunkityö ja maatalous tasapainottavat toisiaan melko hyvin.”
Normaalin arjen pyörittämisen ohessa myös 22 hehtaarin kasviviljelytilan laajentaminen kiinnostaisi. Ongelmaksi nousevat kuitenkin tilan koko ja vuokrapeltojen vähyys. ”Olemme liian pieniä moniin investointitukiin, sillä yrittäjätulomme jäävät liian alhaiseksi. Lisäksi vuokrapeltoja ei ole lähistöllä paljoa saatavilla. Viime vuodet ovat olleet kuivuuden takia niin vähäsatoisia, että emme ole saaneet tarpeeksi pesämunaa investoidaksemme enemmän. Meillä on myös paljon vanhoja rakennuksia korjattavana, joten tällä hetkellä kaikki tulot ja resurssit menevät siihen, että saadaan ensin vanhat rakennukset pysymään pystyssä.”
Gluteenitonta tuotantoa ja minitaloja hampusta
Ideoita pariskunnalta ei puutu. He ovatkin pienissä määrin tehneet erilaisia kokeiluja, joita he voisivat hyödyntää isommin muutamien vuosien päästä.
”Tattari on osoittautunut sellaiseksi kasviksi, joka tulee toimeen kuivanakin kesänä ilman lannoitusta pellon huonoimmassa nurkassa. Se tekee vahvan juuren, joten se on oiva maanparannuskasvi. Lisäksi se on pölyttäjille hyvä ja puoliso innostui jo mehiläispesistä. Tavallaan se on osa tilan historiaa, sillä mummu aina muisteli Karjalassa komeannäköisenä kukkinutta tattaria ja teki meille tattaripuuroa kokonaisista jyvistä.”
Gluteeniton tuotanto kiinnostaa Lähtelän kotitilan viljelijöitä, mutta ensin pitäisi saada myös naapurit kiinnostumaan asiasta.
”Koko tilan pitäisi olla gluteenitonta aina kylvökoneesta kuivuriin. Meillä on kaikenlaista yhteistyötä naapurien kanssa, joten heidätkin pitäisi saada innostumaan gluteenittomasta tuotannosta. Olemme kuitenkin täällä Paraisten perällä, niin välimatkat pitää huomioida.”
Pariskunnan unelmana on myös rakentaa minitaloja kuituhamppubetonista. Minitalojen rakennusaineet saataisiin omasta pellosta ja rannan järviruo’osta.
”Olimme hamppubetonin rakennuskurssilla, josta innostus roihahti. Kuituhamppu on mielenkiintoinen maanparannuskasvi, joten minitaloja voisi markkinoida hiilinegatiivisena. Kattoaineet löytyvät rannasta, sillä järviruokoa riittää.”
Haastattelu tehtiin osana Hiilipelto-hanketta. Viljelijöiden haastattelut ja paljon hyödyllistä materiaalia ilmastokestävästä maataloudesta löydät hankkeen koostesivulta valonia.fi/hiilipelto.