Eurooppalainen ilmastosopimuslähettiläs on ruohonjuuritason vaikuttaja – hae mukaan!

Blogi

|

30.9.2025

Keväällä Valoniaan otettiin yhteyttä ja kysyttiin, voisimmeko me alkaa koordinoimaan eurooppalaista ilmastolähettilästoimintaa Suomessa. Vaikka kyseessä on valtakunnallinen kokonaisuus, me alueellisena toimijana kuitenkin innostuimme. Ai miksikö? 

Euroopan komission käynnistämä Climate Pact on 27 maassa toimiva ilmastolähettiläiden verkosto, joka kannustaa kansalaisia ilmastotoimiin ja auttaa EU:n hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa 2050 mennessä. Climate Pact tuo yhteen yksilöt, yhteisöt ja järjestöt, jotka haluavat torjua ilmastonmuutosta ja tukea sen seurauksiin sopeutumista. Maakoordinaattorina Valonia tukee vapaaehtoisten ilmastolähettiläiden toimintaa ja viestii tapahtumista sekä ajankohtaisista eurooppalaisista ilmastoaiheista laajemmalle yleisölle. 

Climate Pactin kautta on syntynyt Euroopan laajuinen ruohonjuuritason vaikuttajien verkosto, joka linkittää ihmisiä toisiinsa – heitä, jotka synnyttävät toimintaa ja keskustelua omilla alueillaan ja verkostoissaan. Suomessa nyt toimivat ilmastolähettiläät ovat kirjava joukko ihmisiä: heistä osa on kokeneita poliittisia vaikuttajia, toiset tulevaisuuden tekijöitä. Se juuri verkoston toiminnassa on parasta – kun erilaisten ominaisuuksien kautta kohtaavat ideat ja osaaminen, into ja vilpittömyys, tieto ja kyky sanoittaa ilmastonmuutokseen liittyviä asioita innostavalla ja lähestyttävällä tavalla.

Toiminnan ytimessä ovat lähettiläät, eli yksittäiset henkilöt, joilla on ideoita ja intoa saada aikaan muutosta. Viime viikolla seurasimme, kun puolalainen, italialainen ja portugalilainen lähettiläs pohtivat toteutettavia muotialan kiertotaloustapahtumia omissa maissaan. Huomasimme, kuinka he oppivat toisiltaan ja huomasivat, että yhdessä he saavat aikaan enemmän. Muuttuva ilmasto vaikuttaa kaikkiin toimialoihin, ihmisryhmiin ja alueisiin Euroopassa. On tärkeää saada erilaiset äänet kuuluviin ja eri aloja koskeva tieto leviämään niin, että asioihin todella voidaan tarttua. 

Kestävyyssiirtymä edellyttää uusia tekijöitä ja osaajia. Ilmastolähettiläänä on mahdollisuus päästä viimeisimmän tiedon äärelle ja löytää uusia verkostoja ja kumppaneita. On mahdollisuus kurottaa laajemmalle ja vaikuttaa isommin – samalla kuitenkin ymmärtäen niitä instituutioita ja yhteistyön muotoja, joita on viimeisten vuosikymmenien aikana Euroopassa rakennettu. 

Ilmastokriisi aiheuttaa tutkitusti ahdistusta erityisesti nuorten parissa. Lääke, joka ahdistusta voi helpottaa, on osallisuus. Kun syntyy tunne, että ei ole yksin ja kun on mahdollisuus olla osa suurempaa joukkoa ja osa muutosta.  

Siksi siis innostuimme Valoniassa ilmastolähettilästoiminnan koordinoinnista – mahdollisuudesta olla laajentamassa ilmastokeskustelua ja auttaa niitä, jotka haluavat toimia ja olla mukana. Me yhdistämme langanpäitä: tekijöitä, ideoita ja välillä kankeita Euroopan unionin toimintamalleja. Sanoitamme ja viestimme. Ja toivottavasti saamme aikaan uudenlaista tekemistä ja toivoa tulevaisuudesta.  

Haku ilmastosopimuslähettilääksi ja partneriksi on käynnissä

Haluatko olla mukana tekemässä kestävämpää tulevaisuutta ja inspiroida muita mukaan ilmastotoimintaan? Hae mukaan ilmastosopimuslähettilääksi tai partneriksi!

Ilmastosopimuslähettiläänä pääset osaksi Euroopan laajuista yli tuhannen ilmastovaikuttajan joukkoa. Suomessa toimii jo 15 aktiivista lähettilästä eri puolilla maata, ja tänä syksynä etsimme mukaan noin viittä uutta tekijää. Lähettiläät innostavat ihmisiä ja yhteisöjä erilaisiin ilmastotekoihin ruohonjuuritasolta lähtien esimerkiksi järjestämällä ilmastoteemaisia tilaisuuksia.

Partnerit ovat organisaatioita, jotka päivittäisessä toiminnassaan ja verkostoissaan edistävät ilmastosopimuksen tavoitteita esimerkiksi tuottamalla tietoa, aloitteita tai teknologiaa vastaamaan muutoksen haasteisiin. Climate Pact -partnerina saat ilmastotyöllesi lisää näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Samalla pääset verkostoitumaan, jakamaan kokemuksia ja tekemään yhteistyötä niin paikallisesti kuin Euroopan laajuisesti muiden verkoston toimijoiden kanssa.

Haku on käynnissä 31.10.2025 asti.

Riikka Leskinen

toimialapäällikkö
044 907 5995
riikka.leskinen@valonia.fi

Ella Metsälä

projektiasiantuntija
040 674 4053
ella.metsala@valonia.fi

Uutiseen liittyvät hankkeet

Climate Pact – eurooppalainen ilmastolähettiläiden verkosto

1.6.2025–31.5.2027