Irene Hallikainen pyöräasemalla Puutarhakadulla

Kukaan Turussa tänä kesänä liikkunut on tuskin voinut olla näkemättä katukuvaan ilmestyneitä keltaisia kaupunkipyöriä, tutummin fölläreitä. Föli-pyörät otettiin käyttöön koleassa säässä vapunpäivänä, mutta sen jälkeen hyviä pyöräilykelejä on riittänyt. Joistakin teknisistä ongelmista huolimatta pyörät vaikuttavat saavuttaneen suuren suosion. Mihin turkulaiset ajavat fölläreillä ja millaisia kokemuksia käytöstä on ollut?

Heinäkuun lopussa muutamana päivänä toteutettu havainnointi ja gallup paljastavat, että pyörien käyttäjäkunta vaikuttaisi olevan keskimäärin melko nuorta, ja että pyörät ovat monille erityisesti työmatkojen ja lyhyiden vapaa-ajan siirtymien kulkuväline. Lisäkommentteja juttua varten on kerätty myös kirjoittajan Facebook-kaveripiiristä.

Föllärillä töihin ja vapaalle

Arttu Junnila pyöräasemalla kaupunginkirjaston edustalla

Humalistonkadun asemalta yhytetty Irene Hallikainen, 30, on käyttänyt fölläreitä ahkerasti kulkiessaan muutaman kilometrin mittaista työmatkaansa. Sekä kodin että työpaikan lähiympäristössä on sopivasti asemat, joten kaupunkipyörällä kulkeminen on helppoa ja nopeaa. Föllärillä töihin polkee myös Arttu Junnila, 29, jonka mukaan lyhyt työmatka taittuu niillä hyvin.

Eetu Päivärinnalle, 24, Föli-pyörät ovat puolestaan vapaa-ajan menopeli. Hän on käyttänyt niitä alusta saakka, mutta erityisen ahkerasti hän polki kesän alussa. Myös Petro Koskipalo, 25, ja Juho Kuure, 24, käyttävät kaupunkipyöriä monipuolisesti kulkemiseen arjessa. Lähellä opiskelijaravintoja Assarin ullakkoa jututettu Kuure polkee usein töiden lisäksi yliopistolle opiskelemaan ja syömään. Eräs haastatelluista mainitsi föllärit käteviksi myös kuntosalimatkoilla. Lisäksi Föli-pyörät tulevat apuun, kun oma polkupyörä pettää: Veera Jäntti-Rasanen, 32, kertoo käyttäneensä fölläriä erityisesti silloin, kun hänen oma pyöränsä oli huollossa.

Varsinkin Facebookissa kokemuksiaan kertoneet mainitsivat Föllärit hyviksi spontaaniin liikkumiseen keskusta-alueella. Esimerkiksi Anna Mattila, 26, kertoi kaipaavansa fölläreitä juuri yllättäviin, lyhyisiin matkoihin. Föllärillä on kätevä ajaa kotiin jalan tai bussilla taitetun menomatkan jälkeen. Pidemmät ja suunnitellummat reissut Mattila ja muutama muukin vastaaja hoitaa helpommin omalla pyörällä.

Irene Hallikainen ja Petro Koskipalo kertoivat käyttäneensä paljon myös Helsingin kaupunkipyöriä. Kuinka Föli-pyörät vertautuvat niihin? Molemmissa kaupungeissa pyörien edessä on kätevä kori, mutta Turun pyöräkorit ovat pienempiä. Koreja voisi myös parantaa jonkinlaisella kiinnitysmekanismilla, joka pitäisi sisällön paremmin kurissa pyöräilyn aikana. Myös käyttöönotto on hieman nopeampaa Helsingin pyörissä, mutta Turun pyörät saa puolestaan lukkoon helpommin.

Toiveissa laajempi verkosto ja tekniikkaongelmien selätys

Turun alueelle on sijoitettu tämän kesän ajaksi 35 kiinteää pyöräasemaa. Näiden lisäksi on kolme siirrettävää asemaa, joiden avulla voidaan myös testata mahdollisia paikkoja uusille kiinteille asemille. Asemaverkosto saattaa laajeta myöhemmin myös muihin Föli-alueen kuntiin. Lisäksi yksityiset toimijat voivat ostaa aseman, mistä Skanssin pyöräasema on ensimmäinen esimerkki.

Monet haastatelluista toivoivat verkoston laajenevan tulevaisuudessa keskustan ulkopuolelle. Näin föllärin satulaan olisi helpompaa hypätä jo lähempänä kotia. Toimivat asemapaikat helpottavat matkan jatkamista pyörällä esimerkiksi bussimatkan jälkeen. Petro Koskipalo nostikin esille matkojen ketjuttamisen: esimerkiksi linja-autoasemalta on kätevä jatkaa matkaa föllärillä. Hän mainitsi myös yritysten ostamat asemat kiinnostavana lisänä ja toivoi, että firmat innostuisivat hankkimaan uusia asemia laajemminkin.

Pyörien alkutaipaleeseen on liittynyt joitakin teknisiä ongelmia, joihin useimmat haastatellutkin ovat törmänneet. Parissa tapauksessa pyörän käyttö on jäänyt kokonaan aloittamatta epäonnistuneen rekisteröitymisen myötä. Osa haastateltavista on myös joutunut ottamaan yhteyttä Föliin aiheettomien laskujen takia. Asiat on kuitenkin saatu selvitettyä, ja kaikki käytön aloittaneet käyttävät yhä pyöriä mielellään. Osalla haastateltavista pyörät ovat puolestaan toimineet koko ajan moitteetta.

Pyörien saatavuuden seuraamiseen on kehitetty jo muutamiakin eri sivustoja. Data on saatavillla avoimena, joten asemien tilanne näkyy Fölin reittioppaan lisäksi jo esimerkiksi Jopas-sovelluksessa ja Fölläri-kartassa. Föli selvittää fölläristien kokemuksia syksymmällä tarkemmin kyselytutkimuksella. Asiakaskysely koko Fölistä puolestaan on avoinna 13.8. saakka.

Turun kaupunki on toteuttanut Föli-pyörät osana EU:n laajaa CIVITAS ECCENTRIC -hanketta. Pyörät on tilattu Nextbike Polska S.A.:lta.

Teksti: Projektiharjoittelija Johanna Junnila

Lisätiedot