Varsinais-Suomessa käynnistyy tulevana syksynä vuoden mittainen ilmastotyöhön keskittyvä kestävyysvaikuttajien akatemia 18–25-vuotiaille nuorille.
Akatemiaan valittavat nuoret pääsevät syventymään maakunnan ilmastotyön monipuoliseen kokonaisuuteen. Osallistujille rakentuu kattava käsitys alueella jo tehdystä työstä, päätöksenteon reiteistä ja rakenteista sekä eri sektoreiden vaikuttamismahdollisuuksista. Nuoret pääsevät hahmottamaan omaa rooliaan tulevaisuuden vaikuttajina.
Kokonaisuus sisältää ilmasto- ja kestävyystyön ymmärrystä syventäviä tapaamisia, luentoja, ekskursioita, paneeleja sekä työpajoja, joihin osallistuu laaja joukko eri alojen ja sektoreiden toimijoita ja asiantuntijoita. Akatemialle tullaan myös julkaisemaan mentorit, jotka osallistuvat akatemian toteutukseen sekä ovat nuorien tukena oman vaikuttamispolun löytämisessä.
Nuoret pääsevät myös osaksi konkreettista kestävyystyön prosessia – akatemia sisältää työpajoja, joissa nuoret osallistuvat Varsinais-Suomessa ilmastotiekartan toteutussuunnitelman ideointiin ja toimenpiteiden priorisointiin. Kokonaisuudessaan akatemia sisältää noin 10 erimuotoista tapaamista syksyn 2026 ja kevään 2027 aikana. Ensimmäinen tapaaminen järjestetään lokakuussa 2026.
Opiskelijoita ajatellen kokonaisuus on suunniteltu vastaamaan 2 opintopistettä. Mukaan hakevien opiskelijoiden tulee kuitenkin keskustella suorituksen hyväksiluvusta vastuuopettajansa kanssa.
Haku akatemiaan avataan elokuussa. Kiinnostuneiden nuorien kannattaa liittyä postituslistalle, jonka kautta he saavat tiedon haun avautumisesta suoraan sähköpostiinsa: lyyti.in/influence-akatemia