Yhteiskunnissamme on suuri tarve vuorovaikutuksen ja tasavertaisen dialogin mahdollisuuksille sekä lasten ja nuorten vaikuttavammalle yhteiskunnalliselle osallistumiselle. INFLUENCE-hankkeessa perustetaan ja pilotoidaan vuoden mittaiset alueelliset kestävyysvaikuttajien akatemiat Varsinais-Suomessa ja Vidzemen alueella Latviassa.
Akatemioihin osallistuvilla 18–25-vuotiailla nuorilla on mahdollisuus osallistua oman alueensa kehittämiseen: Varsinais-Suomessa ilmastotiekartan toteuttamiseen ja Vidzemessä aluekehitysohjelman päivittämiseen kestävyyden näkökulmasta. Lisäksi osallistuvat nuoret pääsevät myös tutustumaan päätöksenteon rakenteisiin ja erilaisiin kansalaisvaikuttamisen muotoihin, mikä kannustaa heitä osallistumaan yhteiskunnallisiin asioihin tulevaisuudessa.
Akatemia sisältää kestävyyden ymmärrystä syventäviä luentoja, ekskursioita, paneeleja, työpajoja ja haastatteluja sekä useita työpajoja, joissa nuoret osallistuvat Varsinais-Suomessa ilmastotiekartan ja Vidzemen alueella aluekehitysohjelman suunnitteluun, ideoivat toteutusta ja priorisoivat toimenpiteitä. Akatemian toteutuksesta kehitetään monistettava toimintamalli ohjeistuksineen, jotta sitä voidaan hyödyntää myös muilla alueilla.
Haku akatemiaan toteutetaan kesän ja alkusyksyn 2026 aikana. Akatemia käynnistyy lokakuussa 2026 ja kestää kevääseen 2027.
Hanketta toteuttavat Valonia/Varsinais-Suomen liitto sekä Vidzeme Planning Region. Valonian roolina on toimia hankkeen koordinaattorina sekä vastata Varsinais-Suomen osalta akatemian paikallisesta toteutuksesta.
Rahoitus
Hanke on saanut rahoituksen Central Baltic -ohjelmasta. Hankkeen kokonaisbudjetti on 208 542,31 €, josta Valonian osuus on 126 106,11 €.