Kiilto tukee Raisionlahden hoitoa usean vuoden ajan

Uutinen

|

15.12.2025

Tässä artikkelisarjassa esittelemme paikallisten yritysten ja luontotoimijoiden yhteistyötä. Kaikki esimerkit sekä vinkkejä yritysten luontotyöhön on koottu materiaalisivulle, johon pääset alla olevasta linkistä.

Raisionlahti on pieni merenlahti Raisiossa. Kyseessä on luonnonsuojelualue ja valtakunnallisesti arvokas lintuvesi. Raisionlahden ranta-alueiden hoidolla ja elinympäristöjen kunnostuksella turvataan lajien säilymistä ja tavoitellaan erityisesti vesilintujen levähdys- ja pesintäolosuhteiden parantamista. Monet hyönteis-, sammakko-, kala- ja lintulajit hyötyvät ruovikkoalueista. Niittotyön avulla rantaniittyjen kasvilajisto pääsee elpymään ja monipuolistumaan. Säännöllinen ruovikon niitto ja jyrsintä sekä hoitolaidunnus ovat lisänneet lintumääriä alueella.  

Nyt Raisiossa testataan uudenlaista yritysyhteistyötä Raisionlahden luonnon hoidossa. Tunnettu kemianteollisuuden toimija Kiilto tukee alueella tehtävää ruovikon niittoa ja jyrsintää vuosina 2026–2028. Kiillon ja Raision kaupungin Raisionlahden hoitoa koskeva yhteistyösopimus on syntynyt osana Valonian Varsinaissuomalaiset yritykset luonnon monimuotoisuuden tukijoina -hanketta.

Ruovikon niittomurskaus ja jyrsintä estää ruovikon leviämistä ja avaa näkymää lahdelle. Lisäksi se tukee laidunnusta, jonka avulla hoidetaan alueen perinneympäristöä. Kyseessä on yritykselle konkreettinen tapa osallistua alueen luonnon monimuotoisuustyöhön kohteessa, joka on myös monille yrityksen paikallisten toimipisteiden työntekijöille tuttu. 

”Päästövähennykset ovat pitkään hallinneet yritysten ympäristöpuhetta, mutta kiertotalousratkaisujen myötä ymmärrys luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä kysymyksistä kasvaa myös yrityksissä.  Aiheen ympärille tarvitaan kuitenkin lisää keskustelua. Myös ymmärrystä yritysten toiminnan vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen tarvitaan lisää.  Siksi näemme tärkeäksi olla mukana tällaisissa hankkeissa. Samalla, kun konkreettiset teot turvaavat alueen monimuotoisuutta, ne opettavat ja tekevät vaikutukset näkyväksi”, summaa Kiillon kestävyystyöstä vastaava Laura Heinovaara. 

Ilmakuva Raisionlahdelta, jossa näkyy vesistöä sekä niitettyä aluetta.
Ilmakuva havainnollistaa Raisionlahdella vuosittain tehtävää työtä. Kuva: Raision kaupunki
Niittokone työssä Raisionlahdella. Etualalla näkyy myös laiduntavia lampaita.
Ruovikon niitto tukee myös laidunnusta, jonka avulla hoidetaan alueen perinneympäristöä. Kuva: Katariina Yli-Heikkilä

Kaupungille yritysyhteistyö on kiinnostava avaus.  

 ”Raisionlahtea on hoidettu laidunnuksella ja niittämällä noin 20 vuotta. Aiempaa tämänkaltaista yritysyhteistyökokemusta kaupungilla ei ole ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten tällainen yhteistyö toimii. Haaveenani on, että Kiillon tuen myötä alueen hoitosuunnitelmaa saataisiin toteutettua aiempaa laajemmin”, kertoo kaupungin ympäristösuunnittelija Ulrika Nordblom. 

Kiillolla nähdään, että pitkäaikainen tuki Raisionlahden kaltaisille kohteille on tärkeää, jotta konkreettisia vaikutuksia saadaan aikaan ja niitä pystytään ylläpitämään. Yritysten roolin alueellisessa luontotyössä uumoillaan kasvavan. 

”Näen, että yritysten rooli tällaisessa yhteistyössä tulee kasvamaan. Yritykset pystyvät omien sidosryhmiensä kautta tarjoamaan uudenlaisen yleisön tällaiselle työlle. Yrityksillä on merkittävä rooli tietoisuuden lisääjinä ja keskustelun herättäjinä”, korostaa Kiillon markkinointipäällikkö Claudia Saarukka. 

Teidän yrityksenne mukaan luontotyöhön?  

Olemme Varsinaissuomalaiset yritykset luonnon monimuotoisuuden tukijoina -hankkeessa halunneet luoda valikoiman toimintamalleja, joiden avulla pienetkin yritykset voivat osallistua luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen paikallisesti, yhteistyössä paikallisten luontotoimijoiden kuten erilaisten yhdistysten, säätiöiden ja kuntien kanssa.  

Tutustu materiaaliin, jossa esitellään kahdeksan erilaista toimintamallia – aina talkoista monimuotoisuuden lisäämiseen yrityksen omalla tontilla. Sivulle on koottu myös lista varsinaissuomalaisista luontotoimijoista yhteistyön käynnistämisen tueksi.  

Valonian ja Varsinais-Suomen liiton logot sekä teksti: Hanke on saanut rahoitusta Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) määrärahasta.

Anni Lahtela

kehittämisasiantuntija
040 6313 856
anni.lahtela@valonia.fi

Uutiseen liittyvät hankkeet

Varsinaissuomalaiset yritykset luonnon monimuotoisuuden tukijoina

1.10.2024–30.1.2026