Selvitys mahdollisuuksista kirittää kaupunkeja ja kuntia ilmasto- ja kiertotaloustoimissa

27.10.2021–13.6.2022

Valonia oli mukana selvittämässä uusia mahdollisuuksia kannustaa kuntia ilmasto- ja kiertotaloustoimissa. Selvitimme, minkälaiset uudet kunnille kohdistetut ohjauskeinot voisivat vauhdittaa kuntien ilmasto- ja kiertotaloustoimien edistymistä sekä mitä olemassa olevia ohjauskeinoja olisi erityisesti syytä kehittää. Selvitys toteutettiin aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n toimesta. Valonia oli mukana yhteistyössä paikallisen ja alueellisen ilmasto- ja kiertotaloustyön asiantuntijana. Valonian lisäksi mukana oli myös Tyrsky-Konsultointi. 

Kuntien kestävyystyötä on tarpeen vauhdittaa entisestään ja laaditussa selvityksessä pyrittiin löytämään uusia ohjauskeinoja, jotka huomioivat kuntien erilaiset tilanteet ja kannustavat myös keskenään hyvin erikokoisia kuntia ilmasto- ja kiertotaloustoimiin.  Selvityksessä arvioitiin erilaisia toteutustapoja uusille ohjauskeinoille ja kartoitettiin nykyisten ohjauskeinojen toimivuutta suhteessa kuntien tarpeisiin.

Kuntien ilmasto- ja kiertotaloustoimien nykyisistä sekä parhaillaan suunnitteilla olevista ohjauskeinoista sekä ulkomailla käytössä olevista käytännöistä koottiin tilannekuva. Laajan asiantuntijajoukon kanssa käytiin keskusteluja parhaiden nykyisten sekä potentiaalisimpien uusien ohjauskeinojen tunnistamiseksi. Mukaan keskusteluihin kutsuttiin sekä kuntien, valtiohallinnon että eri asiantuntijaorganisaatioiden edustajia. Ajankohtaista tietoa saatiin myös MDI:n vuosittaisesta kuntakyselystä.

Kokonaisnäkemys nykytilasta ja kehitystarpeista luotiin laajojen vuorovaikutteisten asiantuntija- ja kuntatyöpajojen avulla.

Hankkeen yhteistyökumppanit

Selvitys toteutettiin aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n toimesta ympäristöministeriölle. Valonian lisäksi mukana oli myös Tyrsky-Konsultointi.

Rahoitus

Hanke sai rahoitusta ympäristöministeriöltä

Hankkeen uutiset

Hankkeen uutisia ei ole vielä saataviila

Hankkeen materiaalit

Hankkeen tapahtumat

Tällä hetkellä tälle hankkeelle ei ole tapahtumia

Hankkeen parissa työskentelevät asiantuntijat

Riikka Leskinen

toimialapäällikkö
044 907 5995
riikka.leskinen@valonia.fi

Anni Lahtela

kehittämisasiantuntija
040 6313 856
anni.lahtela@valonia.fi