Varsinais-Suomessa paneudutaan kuntien kiertotaloutta tukeviin hankintoihin

Uutinen

|

27.5.2025

Varsinais-Suomessa on helmikuun alusta alkaen paneuduttu uudella tavalla kiertotaloutta tukeviin hankintoihin Kasvua ja kestävyyttä kiertotaloutta tukevilla hankinnoilla -hankkeessa. Kiertotaloudessa pyritään pitämään materiaalit ja tuotteet kierrossa mahdollisimman pitkään niin, että tarve uusien materiaalien käyttöönottoon vähenee. Kunnilla juuri hankinnat ovat yksi merkittävimmistä mahdollisuuksista edistää kiertotaloutta käytännössä. Hankinnoilla luodaan kysyntää, ollaan mukana uudistamassa markkinoita ja voidaan vähentää luonnonvarojen kulutusta myös käytännössä.

Mukana olevissa pilottikunnissa on pureuduttu konkreettisten hankintojen kautta siihen, miten ne voisi toteuttaa uudella, luonnonvarojen käytön paremmin huomioivalla tavalla. Valonia auttaa kuntia parhaiden mahdollisten etenemistapojen löytämisessä, selvittää taustatietoja ja mallintaa kustakin esimerkistä sellaisen, että muiden kuntien on helppo ottaa niistä oppia omaan toimintaan.

Kiertotaloutta tukevissa hankinnoissa tarkastellaan muun muassa käytettäviä materiaaleja, elinkaaren aikaista luonnonvarojen kulutusta (mm. energiatehokkuus ja pitkä käyttöikä), käyttötarpeen optimointia ja materiaalien kierron mahdollisuuksia. Toisaalta kiertotalouden edistäminen kytkeytyy vastuullisuuteen laajemminkin ja sen takia voidaan toisaalta tarkastella myös mm. ympäristölle haitallisten kemikaalien vähentämistä tai toimitusketjun vastuullisuustoimia koko elinkaaren aikana. Mutta millaisia hankintoja pilottikunnissa käsitellään?


Aura

Aurassa keskitytään perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tilamuutosprojekteihin. Kunnassa vanha 1980-luvun sote-rakennus otetaan varhaiskasvatuksen käyttöön ja 1900-luvun alun hirsirakenteisen puukoulun tiloja muokataan vastaamaan taito- ja taideaineiden tarpeisiin. Molemmissa projekteissa remontoidaan jo olemassa olevia kiinteistöjä vastaamaan uusiin käyttötarpeisiin. Korjausrakentaminen ja olemassa olevan rakennuskannan hyödyntäminen on jo itsessään hyvin merkittävä luonnonvaroja säästävä teko. Materiaalivalinnoissa suositaan haitattomia vaihtoehtoja ja suunnittelussa kiinnitetään huomiota siihen, että ei tehdä kiertotaloutta estäviä ratkaisuja, jotka esimerkiksi estäisivät vanhojen kalusteiden hyödyntämisen.

Laitila

Laitilassa hankinnan kohteena on urheiluhallin sisätilojen uusiminen. Hankinnassa keskitytään materiaalivalintoihin (kuten pintamateriaaleihin, maaleihin ja pinnoitteisiin),  joissa minimoidaan haitallisten aineiden käyttö. Jo nyt suunnitteluvaiheessa on huomattu, että hyvin soveltuvia haitattomia materiaaleja on saatavilla, kunhan tietää, minkälaisiin asioihin kiinnittää huomiota.

Kemiönsaari

Kemiönsaaren hankinnan kohde on suojellun Taalintehtaan hyvin huonoon kuntoon päässeen torikioskin kunnostus tai uusiminen. Kioskin osalta kiertotalouden mahdollisuuksina näyttäytyvät vanhan kioskirakennuksen materiaalien hyödyntäminen, uusiomateriaalien tai uusien ekologisten materiaalien käyttö, purkujätteen lajittelun parantaminen sekä uusiorakennuksen tapauksessa rakennuksen elinkaariajatteluun panostaminen.

Rusko

Ruskon kunnassa tarkastelun kohteena on kunnan uudet verkkosivut, joiden hankinnassa tullaan tarkastelemaan mahdollisuutta hyödyntää ohjelmistopalveluiden vastuullisuuskriteereitä. Kriteereillä voidaan vaikuttaa mm. verkkopalvelun elinkaarenaikaiseen energian kulutukseen.

Salo

Salossa tarkastellaan hankintojen kiertotaloutta laajemmin ja tunnistetaan eri hankintojen kiertotalouspotentiaaleja. Tarkastelussa on ollut niin infrahankintojen kiertotalousnäkökulmat kuin pienemmätkin tavarahankinnat.


Oppeja myös muille kunnille

Hankkeessa fokus ei kuitenkaan ole pelkästään yllä mainituissa kunnissa. Pilottikuntien oppeja jaetaan maakunnan muille kunnille ja kaikille kunnille järjestetään vuonna 2026 avoin koulutus kiertotalouden huomioivista hankinnoista. Kuntia tuetaan myös ilmastojohtamisen ja -budjetoinnin kehittämisessä, jotta hankintojen aktiivinen rooli kunnan strategiassa ja kestävyysjohtamisessa olisi pitkäjänteistä ja näkyvää.

Valonian ja Varsinais-Suomen liiton logot sekä teksti: Hanke on saanut rahoitusta Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) määrärahasta.

Riikka Leskinen

toimialapäällikkö
044 907 5995
riikka.leskinen@valonia.fi

Anni Lahtela

kehittämisasiantuntija
040 6313 856
anni.lahtela@valonia.fi

Salli Ojala

ilmastotyön asiantuntija
040 588 4830
salli.ojala@valonia.fi

Uutiseen liittyvät hankkeet

Kasvua ja kestävyyttä kiertotaloutta tukevilla hankinnoilla

1.2.2025–30.1.2027