Laitila on perinnebiotooppien osalta vertaansa vailla oleva kaupunki ja onkin hienoa, että se on lähtenyt mukaan Helmikunnat 3 -hankkeeseen yhdessä Valonian ja neljän muun kunnan kanssa. Valonia on Laitilan toimien osalta päätoteuttaja, mutta kaupunki vastaa hankkeen omarahoituksesta.
Harvassa paikassa on Laitilan tapaan lajistoltaan niin monilajisia ketoja aivan kaupungin ydinkeskustassa. Alueen pitkä ihmistoiminnan historia ja otollinen maaperä ovat syitä siihen, että erityisesti keto- ja niittylajisto menestyvät Laitilassa. Jo kivikauden lopulla alkoi perinteinen maatalous, jossa karjan laiduntaminen ja eläimille talvirehun niittäminen piti kasvustot matalina ja vähensi maan ravinteikkuutta. Nämä seikat ovat edellytyksiä kedon synnylle ja säilymiselle.
Kuntalaisten aktiivisuus on kantanut pitkälle
Hankkeessa hoidon piiriin tulevat kedot sijaitsevat Pappilanmäellä ja Rukoushuoneenmäellä. Näiden alueiden hoito on ollut aiemmin täysin talkoolaisten varassa. Pappilanmäen hoito aloitettiin noin 20 vuotta sitten. Tuolloin alue oli pahasti pusikoitunut. Vuosien ajan Suomen Luonnonsuojeluliiton alaisen Laitilan seudun ympäristöyhdistyksen aktiivit ovat kurittaneet pusikkoa, kaataneet suureksi kasvaneita ja ketoa varjostaneita ja rehevöittäviä puita sekä niittäneet rehevimpien paikkojen heinää. Yhteistyössä oli mukana alueen aiemmin omistanut Laitilan seurakunta. Talkoolaisten helpotukseksi osa alueesta on luontaisesti kuivempaa aluetta, jossa niittämisen tarve on vähäisempi. Tämä pätee onneksi laajasti myös Rukoushuoneenmäkeen. Keto on muinaismuistoalueena aiemmin ollut Museoviraston hoidossa, mutta resurssien vähettyä sielläkin on hoito jäänyt paikallisten ihmisten varaan jo noin kymmenen vuotta sitten. Kulttuuriseura Walo on niittänyt osaa alueesta se rehevämmiltä osilta. Resurssien riittäessä kunnostuksia tehdään myös Olkkisten Kappelimäellä. Siellä hoitotoimia ei aiemmin ole ollut.
Raivausta ja inventointia
Hoidossa keskitytäänkin nimenomaan reunoilta keskiosien edustavia ketoja kohti hiipivien puuvartisten lajien kuten kuusten raivaamiseen. Puutarhoista levinneet syreenit ja angervot eivät kuulu perinnebiotooppiin. Myös haitallisia vieraslajeja joudutaan torjumaan. Näistä pahimpia on lupiini, joka monivuotisena ja vankkajuurisena on hankala hävitettävä. Lisäksi typensitojakasvina se rehevöittää maaperää, mikä on myrkkyä kedoille.
Hoitotoimien lisäksi kohteet inventoidaan eli niiden kasvilajisto selvitetään ja alueet luokitellaan niiden arvon mukaan. Inventoinnissa selvitetään myös alueen hoitohistoria ja luontotyypit. Lajisto on Laitilan kohteilla erittäin edustavaa. Esimerkkeinä mainittakoon nuokkukohokki, sikoangervo, ketokaunokki, ketomaruna ja kangasajuruoho. Aiemmin hyvin yleisenä esiintynyt keltamatara on Laitilassa vielä säilynyt lajipuhtaana, mistä todisteena on kukintojen kirkkaankeltainen väri. Monin paikoin nimittäin keltamatara on risteytynyt valkoisen paimenmataran kanssa. Tämän piennarmataraksi nimetyn risteymän tunnistaa haaleankeltaisista kukinnoista.
Hanke tukee kaupungin kulttuuriympäristöohjelman valmistelua
Laitila on vanhaa kulttuuriseutua ja hankkeen kohteista kaksi eli Rukoushuoneenmäki ja Olkkisten Kappelinmäki ovat muinaismuistoalueita. Keväällä 2024 on tehty kuntalaisaloite kaupungin oman kulttuuriympäristöohjelman laatimiseksi. Aloitteen mukaan kulttuuriympäristöohjelma vahvistaa asukkaiden paikallistuntemusta ja identiteettiä. Nyt alkava Helmi-hanke tukee ohjelmatyötä mitä parhaimmalla tavalla, sillä kulttuuriympäristöohjelmaan koottaisiin tärkeäksi koetut kulttuuriympäristöt, niiden ominaispiirteet sekä suunnitelmat niiden hoitamiseen. Kaupungin elinvoimajaosto antoi valmisteluvastuun aloitteesta kaupunkisuunnittelijalle. Laitilassa kulttuuriympäristöjen säilyminen siis koetaan tärkeäksi ja useamman toimijan yhteistyön ansiosta niiden tulevaisuus näyttää valoisalta.
