Ekosiivous jouluksi – noudata ohjeita ja vältä haitallisia aineita

Ekovinkki

|

18.12.2024

Joulun lähestyessä monessa kodissa alkaa joulusiivous. Siivouksessa käytettäviä tuotteita valitessa on hyvä huomioida niiden sisältämät ympäristölle ja terveydelle haitalliset aineet. Ympäristöä sekä omaa ja läheistensä terveyttä voi suojella suosimalla tuotteita, joille on myönnetty luotettava (luokan 1) ympäristömerkki, kuten EU-kukka tai Joutsenmerkki.

Markkinoilla on paljon epävirallisilla ympäristömerkeillä varustettuja tuotteita, joilla pyritään luomaan usein harhaanjohtava mielikuva ekologisesta tuotteesta. EU:n selvityksen mukaan jopa 42 prosenttia yritysten ympäristöväittämistä on liioiteltuja, harhaanjohtavia tai virheellisiä. Luotettavat ympäristömerkit rajoittavat haitallisten aineiden käyttöä tuotteissa ja takaavat, että tuote kuuluu ympäristön kannalta tuoteryhmänsä parhaimmistoon.

Siivouksessa haitallisille aineille voi altistua hengitysteiden tai ihon kautta. Siksi on hyvä käyttää käsineitä ja välttää suihkutettavia aineita, jotka jäävät hengitysilmaan ja kulkeutuvat sitä kautta keuhkoihinHaitalliset aineet voivat aiheuttaa esimerkiksi ihon tai hengitysteiden ärsytystä, häiritä hormonitoimintaa tai olla lisääntymiselle vaarallisia. Ympäristöön päätyessään aineet voivat hajota hyvin hitaasti tai olla myrkyllisiä vesieliöille. Etenkin desinfioivia puhdistusaineita tulisi käyttää kotona harkiten, sillä ne voivat aiheuttaa allergiaa ja ovat lisäksi usein ympäristölle haitallisia. Aineet voivat muun muassa haitata kalojen kasvua ja lisääntymistä.

Puhdistusaineita käytettäessä on tärkeää varmistaa oikea annostelu tuotteen pakkauksesta. Liiallinen annostelu ei paranna puhdistustulosta, vaan jättää pinnoille kemikaalijäämiä ja tekee niistä tahmaisia. Tärkeintä siivoustuotteiden valinnassa on valita oikea puhdistusaine käyttökohteen mukaan. On myös hyvä muistaa, ettei aina tarvita vahvoja puhdistusaineita, vaan usein riittää pelkkä vesi ja esimerkiksi mikrokuituliina. Lisäksi siivouksessa voi hyödyntää kotoa löytyviä tarvikkeita, kuten sitruunaa, etikkaa tai ruokasoodaa.

Luotettavien ympäristömerkkien suosiminen on parempi valinta niin terveyden kuin ympäristönkin kannalta. Silti kaikkein yksinkertaisin keino vähentää ympäristökuormitusta sekä altistumista haitallisille aineille on karsia käytettävien tuotteiden määrää. Ja kenties tärkeimpänä on hyvä muistaa, ettei olennaisinta joulussa ole puhtauttaan kiiltävät pinnat, vaan joulun tunnelmasta nauttiminen.

Elsi Laine

vesiasiantuntija
040 4822 208
elsi.laine@valonia.fi