Susanna Auvinen vietiin viimeistän työpäivänään piknikille.

Ympäristökouluttaja Susanna Auvinen jäi syyskuussa viettämään ansaittuja eläkepäiviään. Valoniassa hän ehti työskennellä yli vuosikymmenen ajan ympäristökasvatuksen parissa.

Huoli luonnosta muuttui opiskeluksi ja työksi

Susannan lapsuusmaisema Helsingin Munkkivuoressa oli siistiä lähiöaluetta, jossa nurmikoita ei saanut tallata. Vieressä oli kuitenkin myös paljon metsää ja luontoa, jonne samanhenkisten kavereiden kanssa oli helppo mennä viettämään aikaa. Varsinaista heräämistä luontoteemaan ei ole koskaan tapahtunut, sillä Susanna kertoo olleensa luonto-ihminen aina. ”Olin just sellainen penska, joka viihtyi ojissa ja pellonpientareil ja metsis.” Pienen tytön mieltä huolestuttivat luontokirjat, joissa monien eläinlajien kohdalla puhuttiin sukupuutosta. Oli hyvin luontevaa, että Susannasta tulikin isona biologi.

Pitkän työuransa aikana Auvinen on ehtinyt olla monessa mukana. Eri opintosuuntausten myötä Auviselle hahmottui laaja kokonaiskuva luonnon tilasta ja ympäristön tulevaisuudesta. Vuosi vuodelta kasvoi myös kismitys siitä, kuinka luonto voi koko ajan huonommin. Eläkevirka kalatutkijana sai jäädä, kun ympäristönsuojelu houkutti enemmän – ihmiset täytyisi saada havahtumaan asiaan tavalla tai toisella.

Auvisen ratkaisu oli lähteä mukaan kasvatuspuolen tehtäviin. Itä-Suomessa Enonkoskella asuessaan hän ehti työskennellä muun muassa opettajana yläasteella ja ammattikoulussa sekä Luonnonsuojelupiirissä ja Agendatoimistossa. Turkuun muutettuaan Auvinen toimi freelancetoimittajana paikallislehdissä ja järjesti erilaisia luontokursseja. Kurssien tiimoilta hän otti yhteyttä myös Valoniaan. Pian alettiin puuhata Kiertävä luontokoulu -hanketta yhdessä Varsinais-Suomen liiton kanssa ja hiljalleen käynnistyikin hanke toisensa jälkeen.

Ympäristökasvatuksen kehitys ja taito lukea luontoa

Auvinen on nähnyt uransa varrella ympäristökasvatuksen kehityskulun. Hän muistelee, että opettajana toimiessaan ”luokasta luontoon” -trendi oli vielä tuore. Koululaisille luonnosta tehtiin kiinnostava paikka erilaisten tehtävien ja temppujen kautta, esimerkiksi erilaisia värejä bongaamalla. Jonkin aikaa pinnalla oli myös ajatus maakasvatuksesta, jonka perusajatuksena oli luonnon kokonaisvaltainen kokeminen ja eläytyminen ilman sen kummempaa lajien opettelua.

Edelleen opettajat ovat Auvisen mukaan hieman arkoja lähtemään ulos oppilaiden kanssa. Opettajankoulutuksessa olisi hyvä korostaa sitä, ettei opettajan tarvitse osata ja tietää ihan kaikkea: etenkin luonnossa hedelmällisintä voikin olla yhdessä ihmettely ja tutkiminen. Jos löytyy outo kasvi tai sieni, voi sitä ihmetellä jälkikäteen luokkahuoneessa.

Hiljalleen ympäristöteema on onnistuttu hahmottamaan isompana kokonaisuutena, joka linkittyy eri asioihin, eikä ympäristökasvatusta koeta enää oudoksi tai erilliseksi. Ihmisen vaikutus luontoon näkyy kaikessa tekemisessä ja noita vaikutuksia täytyy myös osata tarkkailla. Eniten huolta Auvisessa herättää ajatus siitä, ettei varoitusmerkkejä osata lukea. Esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden häviäminen on salakavala prosessi, jota ei huomaa, ellei kiinnitä huomiota oikeisiin asioihin. Ekologiset tapahtumaketjut ja kausaliteetit ovat valtavan monimutkaisia prosesseja. ”Kyllä mä oon sitä mieltä, että ilman luonnonlukutaitoa tää yhteiskunta menee ihan metsään!”

Valoniasta eläkkeelle optimistisella mielellä

Hyvillään Auvinen on siitä, että ihmiset ovat aiempaa enemmän löytäneet luonnon. Sosiaalisessa mediassa jaetaan kuvia ja kokemuksia luontopaikoista, lisäksi puhutaan paljon luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista. ”Se on se asia, mikä tuli itselle luonnostaan penskana ilman, että sitä tiedosti sen enempää; Mä viihdyn täällä ja täältä mä saan voimaa.” Auvinen pohtii, että uudenlainen kiintyminen luontoon herättää parhaassa tapauksessa myös vahvempaa suojelunhalua. Sekin auttaa, että tieto on kaikkien saatavilla: enää ei tarvitse kuulua luontokerhoon tai kuulla perimätietona esimerkiksi hyviä marjapaikkoja. Voi erikoistua vaikkapa luoliin tai lähteisiin ja löytää helposti tietoa kohteiden sijainnista. ”Pitkästä aikaa on oikeastaan jopa ihan optimistinen olo, että eiköhän tämä tästä vielä lähde.”

Myös kunnat ovat omassa työssään lähteneet mukaan ympäristötyöhön tavoittelemaan esimerkiksi hiilineutraaliutta ja kiertotaloutta. Auvinen toivoo, että kansalaisten luontoinnostus ja tahtotila säilyttää arvokkaita kohteita näkyisi paremmin myös päätöksenteossa.

Auvisen mukaan Valonia on ollut viimeisenä työpaikkana kaikin puolin ihana: ”Täällä jotenkin on kiteytynyt kaikki, jota olen toivonut, ajatellut, opiskellut, harrastanut ja tehnyt”. Hankemaailmassa työskennellessä töitä täytyy paiskia jatkuvasti ilman varmuutta tulevista vuosista, mutta se ei ole Auvista huolettanut. Toisinaan hän on miettinyt, mikä sai aikanaan lähtemään hyvästä eläkevirasta, mutta kannustava työilmapiiri ja merkityksellinen työn sisältö ovat karistaneet mietteet taka-alalle.

Uransa aikana Susanna on kasvattanut kaikenikäisiä ihmisiä, sanojensa mukaan eniten kuitenkin itseään. Eläkkeellä hän aikoo nauttia ennen kaikkea ajasta läheistensä parissa. Lähitulevaisuudessa suunnitelmissa on ainakin kiertue Itä-Suomeen, jonne jäi aikanaan paljon ystäviä. Työvuosien aikana ei ole aina ehtinyt reissaamaan, joten nyt on aika ottaa vahinko takaisin ja nauttia täysin siemauksin myös lastenlasten seurasta.