Valonia toteutti toukokuussa Maskun kouluille ja Satumetsän päiväkodille liikenneturvallisuuskyselyn, joka oli suunnattu toimipaikkojen henkilökunnalle sekä lasten huoltajille. Kysely oli osa Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 -hanketta ja siinä toteutettavaa Kurittulan ja Hemmingin koulu- ja liikuntakeskusalueen turvallisen ja kestävän liikenteen suunnitteluprojektia.

Liikenneturvallisuuskyselyn tavoitteena oli selvittää tehtyjen liikenneturvallisuuden parantamistoimenpiteiden vaikuttavuutta maskulaisten koulujen lähiympäristössä ja mahdollisia ongelmakohteita. Internetin kautta toteutettu kysely perustui Harava-ohjelmistoon ja se toteutettiin kunnan varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan luvalla ajalla 3.5.–15.5.2017.

Kyselyyn vastasi 249 henkilöä, joista valtaosa oli 35-49-vuotiaita (72 %). Vastauksia saatiin tasaisesti kaikista toimipaikoista. Talouksista kaksi kolmasosaa oli joko neljän hengen (51 %) tai viiden hengen (24 %) talouksia ja valtaosalla vastaajista (72 %) oli taloudessaan kaksi autoa. Polkupyöriä perheissä oli useampia, 40 %:lla jopa viisi pyörää tai enemmän, ja lähes kaikilla lapsilla oli pyöräilykypärä (97 %). Suurin osa vastaajista arvioi lastensa käyttävän kypärää aina (63 %) tai useimmiten (13 %) pyöräillessään. Pyöräilevistä lapsista 7 % sitä vastoin ei huoltajiensa mukaan käytä koskaan kypärää. Pimeään aikaan heijastinta käyttää 84% lapsista.

Korotetut suojatiet ja Hymynaamat lisäävät turvallisuutta liikenteessä 

Koulujen lähistöllä tehtyihin liikenneturvallisuuden parantamistoimenpiteisiin oltiin yleisesti ottaen Maskussa tyytyväisiä. Suurin osa vastaajista koki tehtyjen toimenpiteiden lisänneen turvallisuutta huomattavasti tai jonkin verran. Erityisen tyytyväisiä oltiin korotettuihin suojateihin ja niin sanottuihin Hymynaama-nopeusnäyttöihin, jotka näyttävät iloisen kasvokuvan auton lähestyessä laitetta sallittua ajonopeutta. Tyytyväisimpiä korotettuihin suojateihin sekä Hymynaama-nopeusnäyttöihin oltiin Askaisten ja Tammenahjon kouluilla. Askaisten koululla oli lisäksi kaikkien vastaajien mielestä onnistuttu lisäämään turvallisuutta erottamalla koulun piha-alue aidalla maantiestä. 

Myös Hemmingin koululla valtaosa vastaajista koki korotetun suojatien, jossa lisäksi on huomiovilkut, lisänneen turvallisuutta joko jonkin verran tai huomattavasti. Hymynaama-nopeusnäytön koettiin lisänneen turvallisuutta jonkin verran. Hemmingin koulun osalta neljännes vastaajista koki kuitenkin, että Hymynaama-nopeusnäytöllä ei ollut toivottavaa vaikutusta, vaikka se sinänsä nähtiinkin tarpeelliseksi. Kurittulan koulun osalta noin kaksi kolmasosaa vastaajista koki suojatien huomiovilkkujen ja Hymynaaman lisänneen turvallisuutta jonkin verran. Sekä Kurittulan että sen lähellä sijaitsevan Hemmingin koulun osalta voidaankin todeta, että Hymynaama-nopeusnäytöllä ei ole yhtä suurta turvallisuutta lisäävää vaikutusta liikenneympäristössään kuin useimmissa muissa Maskun kouluissa.

Lemun koululla korotettu kävely- ja pyörätie on vastaajien mielestä lisännyt turvallisuutta lähes poikkeuksetta joko jonkin verran tai huomattavasti. Kaksi kolmasosaa vastaajista koki Hymynaama-nopeusnäytön lisänneen turvallisuutta jonkin verran. Lisäksi erilliseen paikkaan, jossa bussit jättävät matkustajat kyydistä, oltiin enimmäkseen tyytyväisiä. Myös Seikelän koululla on tehty liikennejärjestelyitä, joiden ansioista autoliikenne on saatu pois koulun pihalta ja busseilla on oma jättöpaikkansa. Uusien liikennejärjestelyiden nähtiin enimmäkseen lisänneen turvallisuutta huomattavasti tai jonkin verran.

Lisää tuloksia vaarallisiksi koetuista paikoista saadaan syksyllä

Kyselyssä selvitettiin lisäksi vaarallisiksi koettuja paikkoja lasten koulutiellä sekä sitä, millä kulkutavalla paikat koettiin vaarallisiksi. Vastaajien nimeämissä paikoissa lasten kulkeminen koettiin vaaralliseksi silloin, kun nämä olivat liikkeellä kevyenliikenteen kulkutavoilla, kävellen, pyörällä tai mopolla. Sen sijaan lapsen kulkiessa muilla kulkuneuvoilla, kuten linja-autolla, mopoautolla tai henkilöautolla, ei vaarankokemuksia ollut. Tuloksia ja karttakooste koetuista vaaranpaikoista ja ehdotetuista kehittämistoimenpiteistä saadaan myöhemmin kesällä ja niitä tullaan käsittelemään Maskun liikenneturvallisuusryhmässä syksyn aikana.

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 -hanke

Maskulaiset mukana turvallisen liikenteen suunnittelussa